Unohtamatta tietenkään, että “tyynet meret eivät tee taitavia purjehtijoita” ja että “sisulla siitä selviää”. Meistä jokainen on varmasti kuullut jonkin näistä kansanviisauksista. Useat meistä ovat myös jossain vaiheessa ajatelleet, että eiköhän tässä olla jo tarpeeksi vahvoja – ei kiitos tarvitse vahvistaa enempää. Ajatuksissa on saattanut myös käydä, että mikäli meri vaatii näinkin taitavaa purjehtijaa, voin kyllä jäädä rannallekin. Etsimään vaikka sitä sisujonoa, itselläni kun ei tuntunut riittävän tämä aloituspaketti. Toisin sanoen, elämässä on ajankohtia, jolloin voimat eivät yksinkertaisesti tunnu riittävän haasteiden edessä. Ihmiselle, joka on kokenut trauman tai useita peräkkäisiä traumaattisia kokemuksia, tällaiset sanonnat voivat kuulostaa liian vaativilta sekä samaan aikaan aivan liian kepeiltä toteamuksilta aidon hädän keskellä.
Sanontoihin kätkeytyy kuitenkin sitkeää ja ajan kestävää viisautta, mistä syystä psykologiakin tieteenalana kiinnostui ilmiöstä. Filosofit, uskonnot ja useat eri kulttuurit ovat kautta aikojen kuvanneet alussa mainitun oloisia kasvutarinoita trauman seurauksena. Tieteen avulla on haluttu ymmärtää, miten ja missä olosuhteissa kyseiset kuvaukset pitävät paikkansa. Ymmärtääksemme mistä nämä sanonnat sitten kumpuavat on ensin ymmärrettävä traumaa kokemuksena paremmin.
Trauma
Trauma määritellään usein kokemuksena, jossa yksilön aikaisempaa maailmankuvaa koetellaan niin vahvasti, että hän ei enää kykene käsittelemään tapahtunutta aikaisemmilla selviytymiskeinoilla. Ihminen kokee, että hänen tai hänen läheisensä elämä, terveys tai fyysinen koskemattomuus on uhattuna. Traumaan kuuluu vahvasti kokemus avuttomuudesta, pelosta, ahdistuksesta ja toivottomuudesta. Ihminen voi myös kärsiä unettomuudesta sekä toistuvista mieleen tunkeutuvista traumaattisista mielikuvista. Tapahtuma voi olla ihmiselle niin vaativa, että hän tietoisesti tai tiedostamattaan välttelee asioita tai tilanteita, jotka muistuttavat alkuperäisestä traumasta. Henkilö saattaa myös olla jatkuvassa korkeassa vireystilassa peläten tapahtuman uusiutumista. Tällainen vaste vaativaan kokemukseen on hyvin ymmärrettävä sekä luonnollinen. Mikäli tällaiset oireet kuitenkin jatkuvat kroonisina ja pitkään, puhutaan usein trauman jälkeisestä stressihäiriöstä, mihin olisi hyvä saada ammattilaisen apua ja tukea. Usein trauma ei myöskään ole yksittäinen tapahtuma, vaan useiden tapahtumien sarja, jossa alkuperäistä tapahtumaa seuraa useita jälkiseuraamuksia, jotka syventävät kokemuksen vaativuutta.
Tämän vuoksi haluan painottaa, että traumakokemus on aina myös hyvin yksilöllinen, mistä syystä tulisi välttää kiusausta kertoa läheiselleen, kuinka siitä tulisi selvitä. Haluankin korostaa, että myös seuraavaksi esittelemäni posttraumaattisen kasvun teoria tulisi käsitellä mahdollisuutena, eikä suinkaan ainoana oikeana trauman jälkeisenä lopputuloksena. Teoria on minulle hyvin rakas ja olen sitä tutkinut jo useita vuosia. Toivoisinkin, että siitä puhuttaisiin yhtä sinnikkäästi ja kriittisesti kuin posttraumaattisesta stressihäiriöstäkin.
Posttraumaattinen kasvu
Posttraumaattinen kasvu määritellään ”positiivisena muutoksena, jonka koetaan olevan seurausta kamppailusta henkilökohtaisen elämän kriisin tai traumaattisen kokemuksen kanssa” (Calhoun & Tedeschi, 1999, p.11). Merkittävää teoriassa onkin ymmärtää, että traumatapahtuma itsessään ei ole se mistä kasvu kumpuaa, vaan vahvuudet löytyvät henkilön yrittäessä käsitellä kokemustaan.
Posttraumaattisen kasvun teoria syntyi käytännöstä. Useat traumapotilaiden kanssa työskentelevät psykologit alkoivat nähdä vastaanotoillaan kuvattavan yhteneväisiä positiivisia kasvukokemuksia, joista vuosien varrella kehittyi posttraumaattisen kasvun teoria. Tällä hetkellä teorian ympärillä on hyvä kriittinen ja kiivas keskustelu ja sen mekanismeista väitellään, kuten hyvään tieteelliseen tapaan kuuluukin. Kuitenkin me tutkijat tunnumme olevan tällä hetkellä samaa mieltä siitä, että tietyt elementit kuuluvat vahvasti ihmisten kuvaamaan kasvukokemukseen.
Traumasta selvinneiden ihmisten tarinoissa toistuu usein viisi elementtiä, joissa henkilöt kokevat, että positiivista muutosta on tapahtunut:
1. Kohonnut arvostus elämää kohtaan
Traumaattisella kokemuksella on tapana paljastaa ihmiselle elämän hauraus ja siten sen ainutkertaisuus. Selviytyjät usein kuvaavat ymmärtävänsä oman elämänsä merkitystä paremmin ja kokevat vahvasti, että haluavat nauttia tästä mahdollisuudesta täysin rinnoin. Haastattelemieni ihmisten parissa tämä näkyy usein ajankäytön priorisointina ja itselleen tärkeiden asioiden arvostamisena arjessa.
2. Läheisemmät ilmisuhteet
Traumaattinen kokemus koskettaa usein vahvasti myös ihmisen lähipiiriä. Henkilö, joka kamppailee trauman aiheuttamien ajatusten sekä muutosten kanssa, kohtaa usein yllättäviä reaktioita lähimmäisissään. Pettymyksiltäkään ei aina vältytä, kun läheiseksi koetut ystävät etääntyvät tai eivät osaa täysin suhtautua muutokseen, jota ihminen käy läpi. Ihmiset voivat myös yllättää avullaan ja tuellaan. Esimerkiksi vieraiden ihmisten osoittama lämpö ja ymmärrys voi olla upea positiivinen löytö hädän keskellä. Ihmiset, jotka ovat kokeneet trauman, kuvaavatkin usein arvostavansa läheisiään enemmän, tunnistavansa aidot ystävät elämässään paremmin ja haluavansa viettää enemmän aikaa itselleen tärkeiden ihmisten seurassa.
3. Syventynyt itsetuntemus
Koska usein traumaattinen kokemus paljastaa ihmiselle sellaisia puolia elämästä, joita ei ennen ole joutunut kohtaamaan, se on myös usein jyrkkä oppimäärä itsetuntemukseen ja omien arvojen arvioimiseen. Ihmiset usein kuvaavat haluavansa olla aidosti omia itsejään, rehellisiä itselleen ja muille sekä tekevänsä valintoja vahvasti tämän uuden itsetuntemuksen valossa.
4. Uudet mahdollisuudet elämässä
Trauma on valitettavan usein myös salakavala varas, joka vie joitain elementtejä elämästä mukanaan, kuten palasen entistä identiteettiä, työpaikan, tai osan ystäväpiiristä. Tässä menetyksessä usein piilee myös mahdollisuus. Haastattelemani ihmiset ovat kertoneet löytäneensä itselleen uusia uria, jotka he kokevat mielekkäämmäksi kuin entiset. He ovat saattaneet löytää intohimon vanhaan harrastukseen takaisin tai vaikkapa uusia läheisiä ystäviä yhteisten kokemusten vuoksi.
5. Kokemus kuulumisesta johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen
Trauma usein muistuttaa ihmistä hänen pienuudestaan tässä valtavassa maailmassa. Kokemus voi myös herätellä ajattelemaan, että on osa jotain itseään suurempaa. Omat haastateltavani mainitsevat usein ymmärtävänsä kokemuksensa vuoksi, että he ovat osa ihmisyyttä, jossa heillä kaikilla on tärkeä rooli ja siten myös mahdollisuus auttaa muita.
On hyvä muistaa, että on täysin mahdollista kokea muutosta ainoastaan osassa näistä osa-alueista tai ei millään niistä. Posttraumaattinen kasvu ei ole universaali kokemus, mutta se on hyvin yleinen. Sen kokeminen ei myöskään sulje pois trauman kielteisiä vaikutuksia, vaan hyvin usein posttraumaattinen stressi ja kasvu ilmenevät myös rinnakkain.
Tutkijat ja terapeutit kokevat, että tämä posttraumaattisen kasvun prosessi on hyvin luonnollinen ja tapahtuu yksilöllisesti. Siksipä sen tukemiseen toimii neuvojen sijasta parhaiten ihmisen oman matkan ja pohdinnan kanssa myötäkulkeminen.
Ajatuksia kasvusta
Professori Stephen Joseph (2012) kuvaa tätä trauman jälkeistä posttraumaattista kasvukokemusta ”vaasi”-metaforan avulla. Elämässä on useita kokemuksia, joissa vaasi voi kaatua ja särkyä. On kuitenkin mahdollista korjata vaasi entisenlaiseksi. Säröt saattavat vielä erottua, mutta vaasi on kuitenkin entisensä, ehkä jopa vahvempi liitosten vuoksi. On kuitenkin tilanteita, joissa isku on niin vahva, että vaasi pirstaloituu pieniksi palasiksi. Tällöin ei ole enää mahdollista rakentaa vaasia entiselleen, mutta ajan kanssa on mahdollista tehdä jotakin uutta ja yhtä kaunista: mosaiikki.
Haluankin lopettaa tämän kirjoituksen lainaten Tommy Tabermannin upeaa runoa ja todeta, että joskus ”ehjimmät meistä on sirpaleista tehty”.
Japanissa on kaunis taideperinne korjata rikkinäiset kipot käyttäen kultaa, hopeaa tai
platinaa. Tätä taidetta kutsutaan nimellä Kintsugi tai Kintsukuroi, “kultainen korjaus”. Perinteellä on vahvat filosofiset juuret. Se perustuu ajatukseen, että jos jokin on kärsinyt vahinkoa, peittelyn sijaan sen uusia piirteitä tulisi arvostaa, juhlia ja korostaa.
Lähteet
- Calhoun, L. G., & Tedeschi, R. G. (Eds.). (1999). Facilitating posttraumatic growth: A clinician’s guide. Routledge.
- Joseph, Stephen. (2012). What Doesn’t Kill Us: A guide to overcoming adversity and moving forward. Hachette UK.
- Kampman, H., Hefferon, K., Wilson, M., & Beale, J. (2015). “I can do things now that people thought were impossible, actually, things that I thought were impossible”: A meta-synthesis of the qualitative findings on posttraumatic growth and severe physical injury.
- Modern Met Team. (2017). Kintsugi, Centuries Old Japanese Method of Repairing Pottery with Gold. Retrieved September 3, 2017, from http://mymodernmet.com/kintsugi-kintsukuroi/
Hanna Kampman työskentelee luennoitsijana ja tutkijana Itä-Lontoon yliopistossa (UEL). Tutkimuksessaan hän keskittyy ymmärtämään paremmin urheilun ja liikunnan merkitystä vakavan vammautumisen jälkeisessä posttraumaattisessa kasvussa.
Lecturer & Co-Module Leader in MSc Applied Positive Psychology & Coaching Psychology (MAPP-CP)
Posttraumatic Growth Unit (PTGU)
Email: h.m.k.kampman@uel.ac.uk
Positiivinen psykologia 