Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla


2 kommenttia

Pieni tarina rohkeudesta ja auringonlaskujen tarkkailemisen välttämättömyydestä

”Suomessa koulutus periytyy vanhemmil
ta lapsille useammin kuin muissa OECD-maissa keskimäärin. Helsingin yliopistossa aloittaa tänä syksynä reilut 4 300 uutta opiskelijaa. Heistä joka kymmenennellä on kanssani jotain yhteistä: opiskelijoita, joiden isä toimii niin sanotussa työntekijäammatissa, on suomalaisista korkeakouluopiskelijoista kymmenen prosenttia. Jos tilasto ei valehtele, tänä vuonna heitä siis aloittaa Helsingin yliopistossa 430.” Näin kirjoittaa Johanna Mitjonen Ylioppilaslehden mainiossa artikkelissaan ”Erilainen.”

Myös minä olen oman perheeni ensimmäinen akateemisesti kouluttautunut. Muistan, että kotonani aina kannustettiin hakemaan kuu taivaalta, joskaan en ihan tarkkaan tiennyt, mitä se omalla kohdallani tarkoitti. Menestyminen oli jotain abstraktia, mitä kukaan ei koskaan oikeastaan määritellyt. Onnenmyyrä olen, kun ei määritelty. Aina vain sanottiin, että mitä ikinä teetkin, olet rakastettu ja maailman ihanin tytär.

surding-duck Photograph via ubomw on Redditcoolest duck ever
Minusta ei lopulta tullut ammattisurffaajaa, valokuvaajaa tai edes surffivalokuvaaja, kuten kymmenisen vuotta sitten suunnittelin (eikä sitä ikuista grillin myyjää ahkerasta hamppareiden ja yövuorojen vääntämisestä huolimatta), vaan ´tuplamaisteri´, kuten äitini minut tykkää esitellä. Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että en ole myöskään Fazerilla töissä. Yhdestä gradusta selvittyäni vain jotenkin narutin itseni samaan vapaaehtoiseen jamaan uudelleen – ja nyt kiikarissa on kolmas entistäkin pidempi kakku.

Omalla kohdallani suurimmat esteet olivat ajattelun tasolla (sekä käytännön tasolla siinä mielessä, että miten sitä edes kuuli tietyistä vaihtoehdoista). Emme voi olla, mitä emme tiedä ja ongelma on, että emme myöskään tiedä, mitä emme tiedä. Usein valintamme ja päätöksemme ovat kiinni kovin sattumanvaraisista informaation murusista, jotka kuin vahingossa tipahtavat eteemme ja laajentavat toimintakenttäämme.

Me valitsemme niistä vaihtoehdoista, jotka näkyvät horisontissamme (”The mind never thinks without an image”, kuten Aristoteles sanoi). Yhtenä päivänä omaan taivaanrantaani ilmaantui kummastuttava uusi havainto. Sen saavuttamiseksi piti uskaltaa kurottautua ulos tässä-ja-nyt -reaalimaailmasta (kirjaimellisesti – matkustaa merten ääriin) ja kohti sitä potentiaalista tulevaisuutta, mihin tämä outo, mutta puoleensavetävä kuvajainen minua kutsui. Sillä välittömällä hetkellä, kun tartuin sen miltei näkymättömään helmaan kiinni, näky muuttui todelliseksi ja istui osaksi olemustani. Ihan kuin se olisi aina ollut pala minua.

Auringonlaskut (kuten alla oleva kultainen hetki) aina muistuttavat minua unelmien tärkeydestä ja siitä, että niihin pitää myös uskaltaa rohkeasti tarttua.

Ehkä tänään hankin sen surffilaudan.

San Diego sunset Saad Alayyoubi

La Jolla, Kalifornia 9.9.2013

The Big Idea:

1. Uskalla unelmoida ja kurkottaa. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää, vaan seuraavan kukkulan takana voi odottaa ihan uusi maailma. Seuraava aalto voi olla se paras!

2. Jaa informaatiota, ideoita, innostusta ja kannustusta ympärillesi isoin käsin, väsymättä. Meillä on uskomaton valta nostaa toisemme kohti sitä parasta mahdollista elämää, mitä me voimme elää. Juju on siinä, että pitää älytä antaa. Jep, resursseja, tietoa, lämpöä, rohkaisua ja tunnustusta.

3. Pienillä teoilla voi olla suunnaton systeeminen vaikutus, joka ulottuu jopa yli oman elinkaaremme. Tämän vuoksi jokainen hetki, jossa kohtaamme muita ihmisiä sisältää mahdollisuuden. Kun ymmärrämme tämän, otamme aktiivisen vastuun siitä, miten toimimme. Pyrimme tietoisesti luomaan mahdollisuuksia ja yhteyksiä ihmisten välille, avaamaan ovia, rakentamaan siltoja ja tikapuita.

Rohkaisevin terveisin,
Emilia, Etelä-Pohjanmaan tyttö maailmalla

Emilia Alavudella

Varsin jännät paikat Alavudella (takapihan liukumäessä), 1984


3 kommenttia

Onni ei ole sattumaa

Emilia Lahti positiivinen psykologia Life begins at the end of your comfort zone

Harjoitus tekee mestarin. Kirjoittajan savotta tilastomatematiikan kanssa vaati paljon kahvia, lukemattomia harjoituksia ja paljon toistoa. Oppi meni kuitenkin perille ja kyseinen aihe nostattaa nykyään kylmän hien sijaan suupielet ylös. Snap!

Tutkimusten perusteella noin puolet yksilön kokemasta onnellisuudesta määräytyy biologisten tekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksena. Tämä siis jättää suuren osan yksilön omaan valtaan. Omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa ja se itse asiassa riippuu keskeisesti omista teoistamme ja valinnoistamme.

Jo Aristoteles ja William James (yhdysvaltalainen filosofi/psykologi 1842-1910) pitivät yksilön omaa aktiivista roolia keskeisimpänä elementtinä onnellisuutta ja hyvinvointia tavoiteltaessa (Melchert 2002; James 1892/1984). Mitä he päättelivät vuosituhansia ja -satoja sitten, on todettu myös lukuisissa viime vuosikymmeninä tehdyissä tutkimuksissa. Onnellisuus ei ole jotain, mikä tapahtuu itsestään vaan se on tietoisten valintojemme ja toimintamme seurausta.

Meillä on vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan onneemme, mutta tästä seuraa samalla oman vastuumme tiedostaminen. Vaikka ympäristötekijöillä ja persoonallisuudellamme on todellinen vaikutus elämänlaatuumme, ei niiden päälle voi kokonaan sysätä omaa tyytymättömyyttään. Ei voi eikä tarvitse. Kukaan ei ole menneisyytensä tai nykyisyytensä vanki.

Onneen ei löydy oikotietä, mutta sen saavuttamiseen löytyy nippu hyviä keinoja. Näitä kutsutaan positiivisiksi interventioiksi tai harjoituksiksi. Pitkä nimi toiminnalle, joka siis suomeksi sanoen tähtää ohjaamaan yksilön huomion mahdollisuuksiin ja toimintapotentiaaliin (sen sijaan, että olisi jumissa vanhoissa toimintamalleissa). Ei ole pakko edes puhua positiivisuudesta sinällään, sillä monet näistä harjoituksista tähtäävät hyvin käytännöllisten tiedonkäsittelyä (ongelmaratkaisua, päättelyä, mahdollisuuksien kartoittamista jne.) tehostavien uusien strategioiden aktivoimiseen ja käyttämiseen. Saavuttaakseen pitkäkestoisia tuloksia positiivisten interventioiden kautta, tulee meidän olla valmiita työskentelemään ahkerasti ja pyrkiä siten luomaan uusia hyödyllisiä tottumuksia ja tapoja. Oman mielen hallinta on varmasti hyödyllisin taito, minkä ihminen saattaa elämänsä aikana kehittää. Toisin sanoen: onnellisuus vaatii tunnollista työtä, mutta se on upeaa ahkerointia, josta saatava hyöty on kultaakin kalliimpaa.

Tietoisuuden ja huomion keskittämisen rooli

Ei ole olemassa merkityksetöntä ajatusta tai tekoa. Kaikki mitä olemme koskaan nähneet, kuulleet, ajatelleet tai tunteneet on koodattu aivokuorellemme, ja tämä tieto muodostaa tietoisuutemme. Tämä tietoisuus on se, mitä kutsumme ´elämäksi´(Csikszentmihalyi, 1990). Vaikka tämä uskomaton koneisto nimeltä aivot, on mahdollistanut lajimme huikean kehityksen (olemme luoneet monimutkaisia matemaattisia kaavoja, suunnitelleet miljoonakaupunkeja infrastruktuureineen ja jopa ylittäneet planeettamme rajat) se ei ole vailla fyysisiä rajoituksia. Aivomme asettavat selvät reunaehdot sille, miten montaa asiaa voimme prosessoida samanaikaisesti. Se, mitkä asiat kulloinkin valloittavat huomiomme, voi olla joko tahdonalaista tai sosiaalisten normien ja oman biologiamme seurausta. Psykologian professori Mihaly Csikszentmihalyi (1990) sanoo, että ne jotka pyrkivät hallitsemaan omaa mieltään ja huomiokykyään, elävät onnellisempaa elämää, sillä he ovat oppineet määrittämään tietoisuutensa sisällön ja siten myös elämänsä sisällön. Tämän prosessin hallitseminen on tärkein työkalumme oman elämänlaatumme parantamisessa.

Hyödyllisten tapojen luominen ja mielen kehittäminen

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana neurotiede on vihdoin pystynyt osoittamaan, mitä William James väitti intuitiivisesti yli sata vuotta sitten: ihmisen aivot kykenvät muutokseen läpi elinkaarensa ja ovat kehittyneet jopa niin monimutkaiseksi, että voivat vaikuttaa omaan rakenteeseensa (ks. neuroplastisuus) (Csikszentmihalyi, 1990; James 1892/1984). Mielen harjoittaminen oman huomiokyvyn keskittämisen avulla (the practice of focused attention) voi autta meitä muuttamaan totutut ajattelukaavamme. Voimme ylikirjoittaa syväänkin juurtuneet reaktiomallimme ja oppia koko nipun uusia hyödyllisiä tapoja toimia.

Uusien tapojen luominen on vaikeaa ja vaatii usein sisua sekä periksiantamattomuutta. Se on kuitenkin mahdollista ja suurin askel on, että ryhdymme toimeen (isoin este on usein, että emme aloita tai lopetamme ennen kuin olemme kunnolla edes aloittaneet). Ohessa muutama huomioitava seikka lähdettäessä kohti uuden hyvän tavan luomista (kun haluat esimerkiksi luoda rutiinin, että heräät joka aamu hieman aikaisemmin ja meditoit, käyt ulkona kävelyllä, pidät kodin järjestyksessä, olet vähemmän räjähdysherkkä lapsille jne.). Alla olevat ideat on mukailtu William Jamesin ajatuksista (1892/1984).

  • Sisukkaasti ja reippaasti hyvään alkuun.
  • Varmista vahva startti. Tartu kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin vahvistaa uutta tapaa.
  • Älä salli yhtäkään poikkeusta itsellesi ennen kuin tapa on kunnolla vakiintunut (tämä jatkuva toisto ja kumuloituva vahvistus ankkuroi uuden tavan).
  • Toiminnan harjoittamisen johdonmukaisuus ja säännöllinen toisto ovat ainoat todelliset keinot, joilla mahdollistaa uuden hermoväylän syntyminen, ja luoda vankka neuraalinen perusta uudelle toimintatavalle.

Seurauksena tästä pitkäjänteisestä työstä taipumus lopulta juurtuu syvään ja tulee tavaksi –SNAP! Alla muistisääntö.

Q:  Mitä hyväksi havaittuja keinoja uusien tapojen luomiseen sinulla on? Mitä onnistumistarinoita voit kertoa? Miten auttaa jotakuta, joka on yrittänyt monta kertaa ja luovuttanut? Jaa vinkkisi ja syötä hyvät ajatuksesi systeemiin : )

Emilia Lahti positiivinen psykologia SNAP

Lähteet:

Csikszentmihalyi, M. (1990). The anatomy of consciousness. Flow: The psychology of optimal experience (pp. 23-42). New York: Harper Perennial. Myös suomeksi.

James, W. (1892/1984). Habit. Principles of psychology: Briefer course (pp. 125-138). Cambridge, MA: Harvard University Press.

James, W. (1899/1983). The gospel of relaxation. Talks to teachers on psychology (pp. 117-119). Cambridge, MA: Harvard University Press.

Melchert, N. (2002). Aristotle: The reality of the world. The good life. The great conversation: A historical introduction to philosophy (4th ed., pp. 186-195). Boston: McGraw-Hill.