Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla

Tag Archives: positiivinen psykologia


by Jätä kommentti

Mitä tehdä kun lapsi huutaa ja raivoaa

Danielle MacInnes USA child on a beach

Kuva: Danielle MacInnes/Unsplash

Olet ehkä lukenut lähestulkoon kaikki psykologian kasvatuskirjat, yrität parhaasi ja silti lapsesi saa niin infernaalisia kiukkukohtauksia, että jäät usein ihmettelemään kuka hän oikein onkaan.

Onko jopa niin, että lapsesi käyttäytyy enkelimäisesti muiden ihmisten läsnä ollessa, mutta muuttuu paholaisesta seuraavaksi kun olette kahdestaan?

Hyvä uutinen on, että jos lapsesi käyttäytyy huonosti juuri sinun kanssasi, mutta ei juuri kenenkään muun, teet itseasiassa jotain oikein.

Kysyt – miten niin?

Kliinisen psykiatrian professori, aivo- ja mieliasiantuntija Dan Siegelin mukaan lapset käyttäytyvät huonosti juuri vanhempiensa ympärillä, koska he tuntevat olonsa tarpeeksi turvalliseksi tehdäkseen niin. Tämä on luonnollisesti pieni lohtu silloin, kun olet keskellä pahaa kiukkukohtausta…

Miksi lasten aivot toimivat näin?

Professori Dan Siegelin tutkimuksen mukaan aivoilla on tärkeä rooli ihmisen käyttäytymisessä (toki myös ympäristöllä on vaikutus) ja menee vuosia ennen kuin aivot saavuttavat optimaalisen toimintatason. Kestää itse asiassa hamaan aikuisuuteen, noin 25 vuotta, ennen kuin etummaisen aivolohkon täysi kehitys on saavutettu. Se on se osa aivoista, joka säätelee sosiaalista käyttäytymistä, määrää päätöksentekoa, auttaa keskittymisessä (mainitakseni muutamia toimintoja). Tämä hitaasti kehittyvä aivojen osa on se sama kaikkea ihmisen toimintaa valvova keskusyksikkö, joka säätelee myös lapsesi käyttäytymistä, kun hän on ihmisten ilmoilla.

Ympäristössä, missä lapsi ei tunne itseään täysin turvalliseksi, hän oppii säätelemään reaktioitaan. Kun lapsi on huolissaan esimerkiksi hyväksytyksi tulemisesta, hän paljon todennäköisemmin säätelee käyttäytymistään ja tunneperäisiä reaktioitaan. Tästä johtuu parempi käyttäytyminen esimerkiksi koulussa tai toisten aikuisten seurassa.

Oltuaan koko päivän ”varuillaan” toisten ihmisten kanssa, lapsesi saattaa tulla kotiin, rentouttaa reaktionsa ja näin kiukkukohtaus alkaa.

Pieni auringonsäde tässä on, että voit kiittää itseäsi seuraavan kerran, kun lapsesi huutaa hillittömästi. Annat hänelle turvallisen ympäristön, jossa hän voi ilmaista itseään ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Hän tuntee itsensä turvalliseksi sinun kanssasi ja tietää ettei voi menettää rakkauttasi. Lapsesi on turvallisesti kiintynyt.

Mitä voin tehdä kiukkukohtausten kanssa?

Mitä siis tehdä raivareiden kanssa? Totuus on, että ne voivat vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti. Minulla on kotonani kerättynä iso pino kirjoja vanhemmuudesta ja luettuani aiheesta useita tutkimuksia olen tullut yhteen merkittävään tulokseen:

Ainoa henkilö, jonka toimintaan voit todella vaikuttaa massiivisten kiukkukohtausten aikana olet sinä itse. Ainoa asia mitä voit tehdä jäkikasvusi kamppaillessa etuotsalohkon oikosulun kanssa, on tarkkailla omia reaktiotasi ja käyttäytymistäsi. Tämä on vaikeaa, mutta tulet stressaamaan paljon vähemmän jos pystyt siihen.

Kiukkukohtaukset eivät ole opettavaisten tuokioiden aikaa

Kiukkukohtaukset eivät ole oikea aika käyttäytyä samalla tavalla kuin lapsesi. Usko pois, olen kokeillut tätä ja se ei toimi. Kiukkukohtauksen aikana emme valitettavasti myöskään voi korjata mitään suuria ongelmia.

Paras ja hellävaraisin asia, minkä voit näiden hetkien aikana tehdä, on hyväksyä tilanne ja pitää huoli siitä, että oma käyttäytymisesi ei pahenna tilannetta. Tällä tavoin ohjaat tilannetta myös omalla esimerkilläsi. Lapset voivat todellakin tehdä meistä aikuisia, eikö vain?

Lyhyesti: Kun rakas ’enkelipaholaisesi’ on keskellä räjähtävää kiukkukohtausta, yritä kokeilla jotain seuraavista taktiikoista:

  1. Kun alat tuntea itsesi kiukustuneeksi tai raivostuneeksi lapsesi käyttäytymisen takia, yritä saada hieman tilaa tapahtuneen ja oman reaktiosi välille. Hengitä syvään ja hitaasti ja yritä pitää taukoa. (Tiedän, kaikki sanovat samaa – mutta kokeile – se on ilmaista…)
  1. Ota tämä mahdollisuutena olla läsnä lapsesi tunteiden kanssa. Huomioi hänen tunteensa. Voit jopa käyttää sanoja kuten ”Ymmärrän” tai ”Näen miksi olet vihainen tästä asiasta.” Ole empaattinen ja osoita, että ymmärrät hänen tilanteensa. Kysy itseltäsi, miksi lapsesi käyttäytyy tietyllä tavalla.
  1. Ymmärrä, että jos lapsi on keskellä raivokohtausta, silloin et voi opettaa häntä. Tunneperäiset ja reaktiiviset aivojen osat eivät ole hänen kontrollisa alla. Huomioi tämä, odota että myrsky laantuu ja keskustele asiasta rauhallisest vasta, kun lapsi on rauhoittunut ja on vastaanottavaisempi.

Kasvatuskirjat ovat hieno perusta lapsen ja vanhemman väliseen psykologiaan. Ne ovat todella hyödyllisiä ’tavallisina’ aikoina ja niitä on kiehtovaa lukea. Pahoihin raivokohtauksiin ei kuitenkaan ole olemassa pikavastausta. Ne ovat kuitenkin hetkiä, jotka antavat tilaisuuden tarkastella omia reaktiotamme ja voimme yrittää tietoisesti luoda tilaa itsellemme ja lapsellemme tunteiden täyteen kokemiseen.

Melissa Georgiou
Opettaja, meditaatiokouluttaja ja health coach

Melissa Gergiou Australia
Melissa on koulutukseltaan opettaja. Hänellä on 15 vuoden kokemus opettajana toimimisesta Australiassa. Sen lisäksi hän on lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden asiantuntija. Melissalla on kotona 2,5 vuotias poika, joka opettaa hänelle läsnäoloa ja hyväksymistä jokainen päivä.

Melissa on mukana järjestämässä lasten vanhemmille suunnattua Parenting Happiness –seminaaria Helsingissä 19.3. Mukana on suomalaisia vanhemmuuden ja hyvinvoinnin asiantuntijoita Maaret Kalliosta Kaisa Jaakkolaan ja Ville Ojaseen. Mukana ovat myös Makke Leppänen ja Jarkko Rantanen.

Lisätietoa seminaarista: http://www.parentinghappiness.fi

 

Blogin lähdekirjallisuus:

Dr. Dan Siegel, M.D. & Tina Payne Bryson, Ph.D. (2014) No Drama Discipline: The Whole Brain Way to Calm the Chaos and Nurture your Child’s Developing Mind 


by Jätä kommentti

Lähisuhdeväkivalta – elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille

Positiivisen psykologian ajatellaan usein keskittyvän vain elämän söpöihin juttuihin: oksitosiiniin, halauksiin, onnellisuuteen ja kukoistukseen – kaikkeen siihen, mitä jää viivan alle kun elämästä miinustetaan vaikeudet ja kärsimys. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Suuri osa hyvinvoinnin tutkimuksesta liittyy toki sen voimistamiseen, mikä toimii ja miten me siirrymme merkityksellisyyden ja positiivisten emootioiden janalla plus kakkosesta plus kahdeksaan eli miten isäämme hyvää. Saadaksemme kokonaisvaltaisen ymmärryksen ihmiselämästä, on meidän kuitenkin toisinaan tehtävä töitä sen eteen, että vähennämme pahaa ja poistamme systeemit, jotka eivät toimi. Myös tämä on osa paremman tulevaisuuden luomiseen tähtäävää työtä ja tutkimusta.

Dr. James Pawelski & vihreä viittaa

Dr. James Pawelski & vihreä viitta

Philadelphiassa sijaitsevan Pennsylvanian yliopston perustaneen Benjamin Franklinin sanat on kaiverrettu kampuksen poikki kulkevan Locust -kävelykadun mukulakiviseen pintaan ”An ounce of prevention is worth a pound of cure” eli ongelman ehkäisy on kuningatar verrattuna sen hoitoon. Martin Seligmanin vetämässä sovelletun positiivisen psykologian MAPP-ohjelmassa meillä oli omat, leikkimieliset termit näille kahdelle tavalle lähestyä hyvinvointia: ’red cape’ ja ’green cape’ [punainen viitta ja vihreä viitta]. Silloin kun liikumme alueella, joka keskittyy perinteisenä positiivisen psykologian alueena miellettyyn tutkimukseen ja työhön, hyvinvoinnin lisäämiiseen, käytämme kuvainnollisesti vihreää viittaa. Kun toimimme alueella, joka keskittyy kärsimyksen vähentämiseen, olemme punaisella osastolla. Kumpikin on tarpeen. One cape does not fit all. Tämä pohjustuksena siihen, miksi kirjoitin alla olevan postauksen positiivisen psykologian sivulle.

Elämä koostuu monista hienoista jutuista, mutta totuus on, että me saatamme myös itse elää tai lukuisat ihmiset ympärillämme elävät kärsimyksessä. Toisinaan ensimmäinen asia, minkä voimme tehdä on ensin poistaa pahaa oloa, latistusta, pelkoa tai jopa vaaraa aiheuttava tekijä yhtälöstä ja vasta sen jälkeen voimme lähteä kohottamaan ja rakentamaan uutta.

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Lokakuu on kansainvälinen lähisuhdeväkivallan vastaisen työn kuukausi. Suomi johtaa monia hyviä tilastoja, mutta surullista kyllä, olemme etunenässä esimerkiksi Euroopan laajuisissa parisuhdeväkivaltaa kartoittavissa tilastoissa. Kyseessä on lamauttava, musertava, elämän toteutumista positiivisena kokemuksena estävä ilmiö, joka vaikuttaa noin joka kolmanteen naiseen heidän elämänsä aikana ja yhteen seitsemästä miehestä (WHO 2013). Maailmanlaajuisesti arviolta 240 miljoonaa lasta todistaa väkivaltaa tai on sen uhri omassa perheessään joka vuosi (Unicef 2006).

Asiasta vaikeneminen ei ole avain ratkaisuun vaan lähisuhdeväkivalta kukoistaa juuri tuossa hiljaisuudessa ja siihen kulttuurisesti liitettävässä häpeässä. Häpeässä joka liian usein painetaan uhrin harteille sen sijaan, että kohdistaisimme tutkivat katseemme sinne, minne ne kuuluvat: väkivallan tekijään sekä niihin kuttuurisiin systeemeihin, joka omalla tavallaan mahdollistavat ja sallivat väkivallan tuottaen pelon ilmapiirin, joka estää asiasta puhumisen. Aiheesta riiteleminen — kuka kärsii eniten ja kenen vastuulla sen kitkeminen on — ei tuota edistystä. On tärkeämpää yhdistää voivat ja keskittyä olennaiseen: kärsimys on aina kärsimystä ja jokaisen tilaston takana on ihan oikea ihminen. Kärsimys myös synnyttää usein lisää kärsimystä, kun me kannamme mukanamme mielen haavoja toisinaan lapsuudesta asti. Ainoastaan siten, että otamme yhteisen vastuun, tuomitsemme väkivallan täysin sekä tuemme tätä linjaa lainsäädännön sekä oman toimintamme kautta, sekä luomme verkoston niin väkivallasta kärsineiden yksilöiden kuin myös väkivallan tekijöiden auttamiseksi (vrt. Lyömätön linja ja Maria Akatemia), voimme lähteä muuttamaan systeemiä, joka synnyttää inhimillistä kärsimystä miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti.

Hyvinvoinnin, onnellisuuden ja rohkeuden perustukset rakennetaan kotona. Sen sijaan, että juoksemme korjaamassa vahinkoja vuosikausia on tärkeää tarkastella, miten rakennamme turvallisia kasvuympäristöjä niin lapsille kuin aikuisille. Totuus on, että meistä jokainen tarvitsee psykologista suojaa, turvaa ja tasapainoa voidakseen tulla parhaaksi versioksi itsestään.

Jos sinä olet parisuhteessa joka on henkisesti mitätöivä ja tai olemassaolosi arvoa vähättelevä tai olet tilanteessa, jossa on läsnä joko fyysisen väkivallan uhka tai fyysistä väkivaltaa, älä jää sen kanssa yksin. Kerro läheiselle ja luotetulle ystävälle, soita Naisten Linjaan tai Rikuun,  missä koulutetut, ongelmakentän hyvin tuntevat ja ymmärtävät vapaaehtoiset ovat valmiina auttamaan.

Elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille. Piste.

valentines_day_special-wide

Sain tänään herätä turvallisessa ja rakastavassa kodissa – jo viidettä vuotta. Näin ei kuitenkaan aina ollut. Sen jälkeen kun kävin läpi henkilökohtaisen helvettini, oman kotini seinien sisällä, ymmärsin ilmiön todellisen laajuuden: olin surullisen suurilukuisessa seurassa. ”Tosi rakkaus ei satuta”, on yksinkertainen lause. Se jäi kuitenkin mieleen ystävällisen auttajan välittämänä viisautena sinä päivänä, jona lähdin jatkamaan matkaani vapaana väkivaltaisesta suhteesta.

Kokemastani lähisuhdeväkivallasta puhuminen oli minulle itselleni joskus kauan sitten rohkea teko (Helsingin Sanomat/ Arka paikka). Ei enää. Möröt pienenevät ja pakenevat niistä puhumalla ja samalla voi loistaa valoa jonkun toisen polulle.

Kaikesta maailman hyvyydestä ja kauneudesta huolimatta tänäkin yönä minua pitävät valveilla mietteet ihmisistä, jotka elävät elämäänsä pelossa ja henkisen tai fyysisen väkivallan varjossa. Tehdään yhdessä kaikki, mitä voimme hyvän elämän perustan takaamiseksi jokaiselle yksilölle lähipiirissämme ja yhteisössämme. Oletko mukana?

Kansainvälinen perheväkivallan vastaisen työn kuukausi päättyy sunnuntaina, mutta kuten minkä tahansa inhimillistä hyvinvointia vähentävän ongelman, sen eteen tehtävä työ on läsnä ja vaatii huomiota ympäri vuoden. Ihminen kun tarvitsee rakkautta, lämpöä ja suojaa elämän jokaisena päivänä.

With sisu and compassion,
Emilia

Edit 18.1.2017: Sisu not Silence -kampanja on projekti lähisuhdeväkivallan ympärillä olevan hiljaisuuden ja häpeän poistamiseksi sekä siitä selvinneiden yksilöiden rohkeuden alleviivaamiseksi.


by Jätä kommentti

Suomen positiivisen psykologian yhdistys on nyt totta!

Tämän tervetulleen uutisen myötä ohessa yhdistyksen puheenjohtajan viesti:

SPPY sai alkusysäyksen jouluisen tunnelmallisessa illassa Helsingin Pursimiehenkadun Sis. Delissä.

SPPY sai alkusysäyksen jouluisen tunnelmallisessa Pursimiehenkadun Sis. Delissä 11.12.2014.

”Hei positiivisen psykologian ystävät,

Minulla on suuri ilo kirjoittaa tämä tervehdys kera lyhyen Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen (SPPY) historiikin, joka toimikoon alkulaukauksena monelle upealle ja innostavalle tulevaisuuden tapahtumalle ja idealle.

Yhdistys polkaistiin alun perin käyntiin 11.12.2014 kauniin kodikkaassa Pursimiehenkadun Sis. Delissä, jonne Emilia Lahden kutsumana saapui lähes 40 positiivisesta psykologiasta ja merkitysrikkaasta elämästä innostunutta toimijaa. Mukana oli mm. psykologeja, tutkijoita, yrittäjiä, juristeja, lääkäreitä, asiantuntijoita, puhujia, kirjailijoita, sosiaalisen muutoksen tekijöitä, opiskelijoita, tohtoreita ja terapeutteja.

SPPY by Sami Paju

Meitä oli moneksi. Yhteensä lähes 40 henkeä.

Vietimme yhdessä kokonaisen illan tutustuen toisiimme, jakaen ajatuksia ja pohtien, miten ihmisten vahvuudet voivat toimia perustana paremman tulevaisuuden rakentamiselle. Selvääkin selvempää oli, että kukaan ei tee mitään hienoa yksin ja todellinen menestys syntyy siitä, että me tulemme yhteen kannustaen ja tukien toinen toistamme. Tämän varsin järkiperäisen ajatuksen pohjalle rakentaminen saa kuitenkin ihan uudenlaisen otteen, kun se perustetaan tutkimustietoon eikä pelkkiin anekdootteihin ja tuntemuksiin.

Halusimme luoda Suomeen yhdistyksen, jonka päämääränä on koota yhteen ihmiset, joilla on halu soveltaa positiivisen psykologian piirissä tuotettua tutkimustietoa. Halusimme myös varmistaa, että suomalaisilla on helppo pääsy tuohon tietoon. Suomeen oli aika perustaa yhdistys positiivisen psykologian osaamista, tietotaitoa ja harjoittajia tukemaan.

Siitä se sitten lähti.

Alkusuunnittelun jälkeen kokoonnuimme yhteen toukokuun 31. päivän kauniin keväisenä aamuna, jolloin yhdistys viimein perustettiin virallisesti. Nyt voimmekin viimein ilolla todeta, että YHDISTYS TOIMII JA ELÄÄ! Minut, viestintävalmentaja Ritva Enäkoski, valittiin yhdistyksen vetäjäksi. Kannan titteliä suurella innolla ja kunnioituksella.

11281873_10152787252550303_1340296399_n

SPPY:n viralliset perustamiskokouskahvit nautittiin lämpimien hymyjen kera Fazerilla 31.5.2015.

Päämääränämme on tiedottaa viimeisimmästä positiivisen psykologian alan tutkimustiedosta meillä ja maailmalla, keskusteluttaa jäsenistöämme, antaa vinkkejä lukemista varten ja olla omalta osaltamme mukana tukemassa positiivisen psykologian korkealaatuista tutkimusta Suomessa.

Järjestämme tulevaisuudessa myös seminaareja ja erilaisia tapahtumia, joissa alan asiantuntijat kertovat tutkimustuloksista ja siitä, miten tuota tietoa voi pyrkiä hyödyntämään esimerkiksi työyhteisöjen sekä yksilöiden oman elämän laadun kohottamisessa.

Hymy herkässä Jollaksessa 11.8. Tervetuloa mukaan joukkoomme!

Jollas 11.8.2015 Tervetuloa mukaan joukkoomme!

Tervetuloa mukaan!

Tehdään tästä briljanssia, kuten professori Esa Saarinen tapaa sanoa.

Liittymään pääset täällä!

(Ks. yhdistyksen rekisteriseloste ja säännöt).

Iloisin ja kannustavin terveisin SPPY:n sisukkaan tiimin puolesta,

Ritva Enäkoski


by 1 kommentti

Inhimillinen lämpö avaa ovet

Kuva Matt Mitchell

Hetket rakentuvat pitkälti siitä, mitä päätämme nähdä. Kuva: Juoksijaihme ja lämmin ihminen Matt Mitchell a.k.a @hamiltonguevara

Päivämme rakentuvat lukemattomista kohtaamisista, katseista ja eleistä. Näiden kohtaamisten laatu vaikuttaa olennaisesti siihen, miltä meistä tuntuu olla olemassa ja elää tätä elämää. Jokainen noista hetkistä sisältää mahdollisuuden synnyttää jotain, mikä kannustaa, auttaa ja mahdollistaa. Voimme antaa näiden mahdollisuuksien liukua ohitsemme tai tunnistaa ne ja nähdä itsemme aktiivisina todellisuuden muokkaajina. Arjen mikrohetket ovat kutsu sosiaaliseen tanssiin, jonka tuloksena kaikkien osapuolten elämänlaatu voi toisinaan kohottua.

Jokaiseen ihmiseen on koodautuneena tarve tulla nähdyksi eli olla arvostettu ja hyväksytty oman yhteisönsä jäsen. Ns. sosiaalinen kipu on hyvin todellinen ilmiö, vaikka ei usein näy päällepäin. Tutkimusten mukaan aivot näyttävät reagoivan yhtä voimakkaasti esimerkiksi syrjään jättämiseen ja yksinäisyyteen, kuin fyysiseen kipuun (ks. tämä, tämä ja tämä). Sosiaalisen kivun vastakohta on kokemus nähdyksi tukemisesta ja tie sinne kulkee inhimillisen lämmön kautta.

Ajatelkaamme ihimillistä lämpöä vaikkapa aktiivisena empatiana eli välittämisenä ja näkemisenä, joka ei jää ajatusten tasolle vaan manifestoituu toiminnan kautta.

Olkoon tuo toiminta tekoja, eleitä, sanoja tai läsnäoloa. Se on jotain, mikä kutsuu meidät ja yhteisömme vaikuttamaan rakentavasti omaan ympäristöömme ja luomaan siten positiivisia yläkierteitä. Meillä kaikillä on mahdollisuus osallistua ja sellainenkin yksilö, joka ei ole tottunut antamaan arvostusta aktiivisesti, huomioimaan ja kohtaamaan toisia, voi aloittaa vaikka ihan pienistä teoista. Oman toiminnan vaikutusta ympäroivään maailmaan on helppo ja kiva tarkkailla ja sen tulokset näkyvät parhaimmillaan välittömästi.

Sillä, että valitsee olla osa ratkaisua (sen sijaan, että on osa ongelmaa) on mittaisa vaikutus laajaan systeemiin.

Avainasemassa on se, että päätämme tietoisesti etsiä tilanteita ihmistenvälisistä kohtaamisista syntyvän briljanssin luomiselle. Päätämme tunnistaa ja tarttua mahdollisuuksiin osoittaa huolehtimista ja aitoa läsnäoloa. Kun kohtaamme jonkun meille rakkaan tai tuntemattoman siivilöityykö hänen potentiaalinsa oman kiireemme, kokemiemme vastoinkäymisten tai stressimme verhon läpi, vai näemmekö kaiken sen hyvän, jonka mahdollistamisessa me voimme olla osallisena?

Yksi suurimmista lahjoista, mitä voimme antaa, on nähdä toisessa hänen orastavat kykynsä ennen kuin hän on edes itse tunnistanut niitä.

Koen olevani äärimmäisen onnekas. Olen nimittäin saanut todistaa sen monta kertaa, kuinka ihmillinen lämpö ja toisten katseista heijastuva luottamus on avannut ovia ja antanut minulle voimaa tulla ulos kuorestani. Olen myös itse saanut avata ovia muille. Tiedostamisen arvoinen juttu on se, että tämä ovitekniikka toimii myös toisinpäin. Meillä on valta sulkea toisiltamme mahdollisuuksia olemalla arvostelevia, kovia ja luomalla ilmapiiri, jossa vastaanottaja kokee joutuvansa jatkuvasti todistelemaan arvoansa. Aivomme ovat satojen tuhansien vuosien aikana rakentuneet superherkiksi uhkatilanteille ja selviytymismoodi kaventaa pääsyamme kognitiiviseen reserviin. Tiedämme aivotutkimuksesta, että siinä missä negatiiviset tunteet tietyssä tilanteessa haittaavat toimintaamme, näyttävät positiiviset emootiot parantavat kognitiivista suoriutumista. Yhtä lailla kun me voimme kokea nousevamme lentoon kannustavassa ilmapiirissä, me voimme kutistua henkisesti jonkun ihmisen läsnäolossa.

Rohkeuden ja sisun mahdollistaminen

Sen sijaan, että passiivisesti odottaisimme ihmisten ja yhteisöjen olevan sisukkaampia ja rohkeampia (tai testaamme heitä pystyvyyttään) on tärkeää miettiä, miten oma toimintamme mahdollistaa kohtaamiemme yksilöiden kohoamisen parhaaseen suoritukseensa.

Inhimillinen lämpö nousee inhimillisestä herkyydestä. Kykymme tunnistaa ja tunnustaa jonkin kohtaamamme ihmisen tai tilanteen arvo ja ottaa kiinni kyseisen hetken hauraasta potentiaalista on se jokin, mikä lopulta puhaltaa näihin tilanteisiin elämän.

Jokaisen hetken sisältämä potentiaali toteutuu suhteessa siihen, miten paljon me olemme valmiita sijoittamaan siihen.

UGUR Sahin and sweety

Inhimillistä lämpöä Alankomaissa feat. upeat Ugur S. ja Joyce N. : )

”Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.”

Tommy Tabermann

Toimimme yksilöinä sosiaalisten verkostojen kentässä. Samalla kulttuuri luo puitteet sille, millaiset toimintamallit nousevat hallitsevaan asemaan: millaista toimintaa meiltä odotetaan, mikä on suotavaa ja mitä palkitaan. Se myös tarjoaa meille malleja siitä, miten toimia. Ehkä suomalaisten haasteena jossain määrin ovat kulttuurissamme piilevät systeemit, joista kumpuaa vaikeus ”synnyttää toisen arvoa alleviivaamia tilanteita”, kuten filosofi Esa Saarinen on totesi kevään 2015 Filosofia ja systeemiajattelu –luennoillaan Aalto-opistolla.

Meillä ei ole Hall of Fameja ihmisen herkän potentiaalin tunnustamiselle (tai niille ihmisille, jotka elävät elämänsä sen mahdollistamiseksi toisten ihmisten elämässä), mutta ympärillämme on silti paljon arvostettavaa. Tehtäväksi jää, että kurottaudmme aktiivisesti kohti kapasiteettiamme synnyttää arvoa ns. arjen sosiaalisissa tansseissa. On tunnistettava kanssaihmisten potentiaali ja samalla kultivoitava herkyyttä tunnustaa myös heidän (huteratkin) yritykset synnyttää arvoa. On osattava sanoa ”Kiitos” ja annettava tunnustus vilpittömistä yrityksistä osoittaa arvostusta.

On astuttava elämään sydän edellä ja annettava ilmaa ihmillisen lämmön siipien alle.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikka sitä, että astumme ulos bussista etuoven kautta, että voimme sanoa kuljettajalle kiitos. Se voi tarkoittaa, että kirjoitamme puolisollemme kiitoskirjeen, jossa kerromme, miksi Hän on niin ihmeellinen. Tai ehkä kohtaamme katseellamme ihmiset kaupassa, jonossa, kassalla, hississä, lenkkipolulla tai liikennevaloissa. Se tarkoittaa, että etsimme tilaisuuksia toisen ihmisen ihmisyyden ja inhimillisyyden ihailemiselle.

Joskus jopa siinä, miten sanomme jonkun ihmisen nimen tai jopa pelkässä nopeassa katsahduksessa voi olla voimaa. Itse muistan jokaisen hetken, kun katseeni on sattumalta osunut yhteen vastaantulevan hymyilevän lenkkeilijän kanssa. Vaikka tuo yksittäinen yhteys on usein kestänyt vain sekunnin, jostain syystä ne ovat (kaikki kolme kertaa) tallentuneet mieleeni. Turhanpäiväisiä datapisteitä sinänsä, mutta siellä ne ovat. Ehkä näitä kertoja olisi enemmän, jos tietoisesti hakisin niitä, mutta myös minulla on toisinaan tapana sulkeutua omaan maailmaani.

Bussista poistun nykyään etukautta (silloin kun se ei ole häiriöksi) ja olen lanseerannut ystävien keskuudessa minikampanjaa ’Sano bussinkujettajalle kiitos!’ : )

Kohtaamisen laatu syntyy kyseisessä hetkessä läsnäolevien toimijoiden tekojen seurauksena. Parhaimmillaan toisen arvostusta alleviivaavasta toiminnasta voi syntyä jotain, mikä antaa meille pääsyn siihen, mitä olemme parhaimmillamme. Heikki Peltola sanoo viisaasti, että ”Menestys alkaa sanasta me.” Tuo kahden tai useamman ihmisen rakentavasta kohtaamisesta syntyvä kohottuminen nostaa meidät hetkeksi yli näkemiemme rajoitusten. Jaksamme jatkaa tai joskus peräti ylitämme itsemme.

Uskon, että elämän toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla liittyy juuri tähän yksilöissä piilevän potentiaalin voimistamiseen aidon kohtaamisen ja inhimillisen lämmön kautta. Otto Scharmer MIT:sta tutkii samaa teemaa eli miten me voimme luoda turvallisen ja hyväksyvän tilan kohdatessamme toisiamme (engl. holding space), ja mitä siitä syntyy. Hyväksyvässä ja turvallisessa kohtaamisessa elämismaailmamme tapahtuma-avaruuteen repeää kuin aukko tai portaai johonkin, mikä on enemmän kuin mitä me kenties tavanomaisesti olemme. Seuraavaksi pieni ajatteluharjoitus:

Mieti elämääsi taaksepäin. Palauta ajatuksiisi jokin suuri haaste tai vaikea hetki, josta selvisit. Vaihtoisesti mieti tilanne, jossa olet ylittänyt itsesi tai ottanut suuren askeleen eteenpäin.

Miten usein joku toinen ihminen on mahdollistanut selviytymisesi lisäämällä tankkiisi ekstrapaukkuja tai toisaalta vauhdittanut nousukierrettäsi antamansa tuen kautta. Olisko tuo lento kantanut yhtä pitkälle ilman saamaasi kannustusta tai olisitko jaksanut jatkaa ilman ystävän lämmintä olkapäätä? Kuka tai keitä olivat nuo henkilöt, jotka auttoivat sinua?

Me olemme olemassa yksilöinä, mutta elämän sävymaailman kokeminen kokonaisena vaatii toistemme kohtaamista mahdollisuuksien herkässä maailmassa. Kun me kurottaudumme toistemme puoleen uskoen heidän potentiaaliinsa, syntyy nostetta, jolla on parhaimmillaan eksponentiaalisia vaikutuksia.

Tämä on arkibriljanssia. Ordinary extraordinary magic hidden inside the in-between moments of our daily encounters ❤

Ps. Arkibriljanssia on ihana ottaa vastaan, mutta sen antaminen ja synnyttäminen se vasta huikeaa on. Jos et usko, niin päätä tällä viikolla kirjoittaa kiitollisuuskirje (tai soittaa) sille ihmiselle, jota ajattelit äskeisessä harjoituksessa = )

Ihanaa kesää, juhannusta ja oloa.

Ilman kuorta + sisulla, Emilia


by 1 kommentti

Touko Kuusi: Kiitollisuuden tutkittu taito

Kuvittele mieleesi seuraava tilanne. Astelet kotoasi ripein askelein kohti läheistä bussipysäkkiä. Tulet tienristeykseen ja jäät töllistelemään punaista valoa. Yhtäkkiä huomaat entisen ylä-asteen opettajasi saapuvan vierellesi. Tämä ei ole kuitenkaan kuka tahansa opettaja. Olet lukuisia kertoja muistellut niitä innostavia hetkiä, joita vietit opettajasi vapaamuotoisilla, mutta arvostavan ohjaavilla tunneilla. Olet jopa ehkä sitä mieltä, että hän on yksi parhaista opettajista, joita sinulla on koskaan ollut. Avaat keskustelun, moikkaatte ja vaihdatte pintapuoliset kuulumiset. Sinä jatkat valoista kävellen toiselle bussipysäkille ja opettaja toiselle. Kun katselet bussipysäkiltäsi liikennevirtaa, mietit hiljaa mielessäsi, että olisit ehkä voinut sanoa enemmän. Olisit ehkä voinut avata arvostuksen arkun ja kertoa opettajalle, kuinka olet hänelle kiitollinen ja miten paljon arvostit hänen tapaansa opettaa.

Tarinan ei kuitenkaan tarvitse päättyä tähän. Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja usein niitä on silloinkin, kun tilanne näyttää olevan ohi. Ehkä oletkin se fiksu henkilö, joka on teroittanut elämänviisautensa positiivisen psykologian tiedolla. Tällöin huomaat unohtaa arkiset kiireesi hetkeksi ja kipität tien yli bussipysäkille, jolla opettajasi vielä seisoo. Tullessasi pysäkille otat lämpimän katsekontaktin ja sanot taikasanat. Kerrot opettajalle kiitollisuutesi ja arvostuksesi. Näet hänen kasvoissaan lähes kyyneliin asti sulavan liikutuksen. Sitten kävelet ketterästi toiseen bussiin ja jatkat päivääsi sellaisen myhäilyn ja innostuksen voimalla, joka kantaa pitkälle iltaan. Kerroin esimerkin, koska se ei ole satua vaan kokonaisuudessaan tositapaus, joka tapahtui minulle pari kuukautta sitten.

Bussipysäkeiltä ja kiitollisuuden taitekohdissa kannattaa kääntyä, koska myös tieteellinen näyttö tukee tätä.

Esimerkiksi positiivisen psykologian tuottamaan tutkimustietoon perehtyminen voi olla se ratkaiseva asia, joka auttaa toimimaan toisin jossakin tilanteessa. En olisi todennäköisesti kääntynyt opettajani perään ellen olisi lukenut aiheeseen liittyvästä tutkimuksessa, jossa koehenkilöt laitettiin lukemaan arvostamalleen henkilölle ääneen kiitoskirje. Tällä teolla oli vielä kuukaudenkin kuluttua positiivinen vaikutus osallistuneiden ihmisten hyvinvointiin.

Miksi kiitollisuus on hyväksi?

Kiitollisuuden osoittamisella ja kiitollisuudella persoonallisuuspiirteenä näyttää olevan selkeä yhteys onnellisuuteen, positiivisiin tunteisiin ja hyvinvointiin (vaikka epävarmuutta liittyykin vielä siihen, millainen tämä yhteys on – ks. lähteet lopusta). On myös viitteitä, että kiitollisuuden tunne toimisi ”positiivisten tunteiden laajennus ja rakennus – teorian” (broaden and build theory of positive emotions) mukaisesti. Kun tunnemme kiitollisuutta, se laajentaa ajatteluamme ja aistimistamme. Yksityiskohtiin jumahtamisen sijasta näemme koko kuvan ja etsimme virikkeitä ja ideoita laajemmalti kuin pelkästä ”hauki on kala” -perspektiivistä. Tämä johtaa lopulta pitkällä tähtäimellä parantuneeseen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaaliseen elämään ja elämäntyytyväisyyteen.
Sara B. Algoe on esittänyt myös kiinnostavan (tosin ei vielä paljon tutkitun) ”Find, remind, and bind” -teorian kiitollisuuden sosiaalisia suhteita vahvistavasta toimintamekanismista. Ajatuksena on, että kiitollisuuden tunne ajaa meitä etsimään sosiaalista vuorovaikutusta, muistuttaa meitä pitämään yhteyttä tuttuihin ja ystäviimme ja sitoo meitä tiukemmin sosiaaliseen verkostoomme. Kiitollisuustutkimus ei anna vielä kiveen hakattuja varmoja totuuksia oman hyvinvoinnin nostattamiseen. Hyviä vinkkejä se kuitenkin tarjoaa. Bussipysäkkiesimerkissäni mainittu kiitollisuudenosoitus tai kiitollisuuskirjeiden kirjoittaminen on tästä mainio esimerkki.

Kiitollisuuskirje

Opettajaani minua kiittämään inspiroineessa kiitollisuuskirjeharjoitteessa (ja tutkimuksessa) on ajatuksena ensin kirjoittaa kirje ja lukea se mielellään sitten kasvokkain henkilölle, jota kohtaan tuntee kiitollisuutta. Koska harjoite vaatii myös hieman rohkeutta, se kannattaa tehdä sellaiselle ihmiselle jolle on erittäin kiitollinen, mutta jota ei ole päässyt koskaan kiittämään. Kirjeessä voi painottaa konkreettisesti niitä asioita, joita toinen teki ja kuinka ne vaikuttivat omaan elämääsi. Kiitollisuuskirjeen tapaista toimintaa voi tehdä toki myös spontaanistikin, kuten omassa esimerkissäni.

Kiitollisuuspäiväkirja

Kiitollisuuden voimassa näyttää olevan paljolti kyse siitä, mitä tunnemme sisällämme. Tästä syystä myös kiitollisuuden miettiminen voi nähtävästi parantaa hyvinvointia. Murheiden keskellä varmasti moni meistä on kokenut helpotusta miettiessään vaikkapa sitä, mikä onni on että on saanut syntyä Suomen kaltaiseen maahan. Kiitollisuuden miettimisen lohduttavaa ja hyvinvointia parantavaa vaikutusta on myös tutkittu. Siitä on pyritty myös rakentamaan arkielämään soveltuvia harjoitteita. Esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjassa ideana on kerran viikossa laittaa ylös viisi edeltävään viikkoon liittyvää asiaa, joista voi olla kiitollinen. Nämä ovat usein aivan arkipäiväisiä juttuja. Tutkimuksissa suosituin yksittäinen kiitetty asia oli usein äiti. Ehkä harjoite toimii osaltaan juuri siitä syystä, että se laittaa meidät huomaamaan asiat, joita pidämme toisinaan itsestäänselvyyksinä. Tämän tekniikan on todettu alustavissa tutkimuksissa parantavan yksilöiden hyvinvointia. Tosin erityisesti silloin, kun kiitollisuuspäiväkirjaa tehtiin kerran viikossa, ei päivittäin. Katso alta iso lista vinkkejä kiitollisuusharjoitusten tekemiseen.

Touko Kuusi
Kirjoittaja: Touko Kuusi on filosofian ja tekniikan ylioppilas. Häntä kiinnostaa ihmisten hyvinvointi ja se, miten siihen liittyvä ymmärrys ja tutkimustieto voi konkreettisesti parantaa maailmaa. Toukoa vetää puoleensa laaja-alainen pyrkimys kehittyä ihmisenä. Hän mittaa elämäänsä teknisin apuvälinein ja pyrkii kehittymään niin Helsingin lenkkipoluilla kuin rohkeudessa jutella tuntemattomille ihmisille. Lisää hänen juttujaan voi lukea blogista Myötätuulen tekijä.

Kirjoitus julkaistu alun perin 22.4. Touko Kuusen blogissa.

 

 

Lähteet ja huomiot
Vinkkejä kiitollisuustaitojen kehittämiseen:

Ilmainen ”Science of Happiness” verkkokurssi, jonka kiitollisuusosio sisältää paljon kiinnostavaa tuoretta tutkimustietoa ja vinkkejä omien kiitollisuustaitojen kehittämiseen
Kiitollisuuden kehittämiseen vinkkejä VIA:n sivulla (Via on positiivisen psykologian instituutti, jonka tieteellisinä johtajina toimii alan huippututkijoita)

Kiitollisuuden tutkimuksesta ylipäätänsä:

Kiitollisuuden tutkimus on positiivisen psykologian osana uusi ja siksi siihen liittyen ei voi vielä esittää varmasti kuin sen, että kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä vaikuuttaa olevan yhteys. Epäselvää on vielä esimerkiksi se, onko kiitollisuus hyvinvoinnin sivutuote vai syntyykö kiitollisuuden seurauksena.

Tutkimus on ollut viime vuosikymmeninä tiivistä aiheen suhteen. Vuonna 2010 tehty systemaattinen kirjallisuuskatsaus esittää seuraavaa kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

”In recent years, a large body of literature has developed showing that gratitude is related to a wide variety of forms of well-being.”

”Longitudinal and experimental work suggests that the benefits of gratitude to well-being may be causal.”

”Future research is needed into establishing the mechanisms whereby gratitude relates to well-being. It is the sign of a developing field when research attention turns from establishing an effect, to showing why that effect occurs, and gratitude research appears to be in that position. Four possible candidates were outlined, including schematic processing, coping, positive affect, and broaden-and-build processes. It remains to be seen which, if any, of these relationships explain why gratitude is linked to well-being.”

Mainittu kirjallisuuskatsaus kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

Wood, Alex M., Jeffrey J. Froh, and Adam WA Geraghty. ”Gratitude and well-being: A review and theoretical integration.” Clinical psychology review (2010): 890-905.

American scientistissä julkaistu melko helppolukuinen, mutta silti melko täsmällinen kuvaus positiivisten tunteiden hyödyllisistä vaikutuksista ylipäätään:

http://www.unc.edu/peplab/publications/Fredrickson_AmSci_English_2003.pdf

Fredricksonin artikkeli tutkimusnäytöstä, joka viittaa siihen, että Broaden and build teoria pätisi myös kiitollisuuteen (tosin huomaa kiistanalaisuus):
Fredrickson, Barbara L. ”Gratitude, like other positive emotions, broadens and builds.” The psychology of gratitude (2004): 145-166. (Helsingin yliopistossa kirjoilla oleville luettavissa ilmaiseksi: http://site.ebrary.com.libproxy.helsinki.fi/lib/helsinki/reader.action?docID=10085277)

Kiitollisuuskirje:

Kiitollisuuspäiväkirja:

Alla vertaisarvioitu satunnaistettu vertailukoe kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta antaa viitteitä kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta.


by 7 kommenttia

Hyvän päätöksenteon 101 – ja miten nauttia paarmoista rannalla

Jumissa keksihyllyllä ja et osaa valita minkä merkkisen paketin kannat kotiin. Ansaitulla lomalla Lapissa, mutta mielessä nakertaa ajatus, että sittenkin olisi pitänyt lentää etelään. Miksi valitseminen on joskus niin vaikeaa, ja sitten kun vihdoin valitsemme, miksi olemme usein tyytymättömiä lopputulokseen?

Vastaus saattaa lymytä automaattisen tiedonkäsittelymme mekanismeissa.

900x900px-LL-682e98b1_CookieMonsterCupcakes

TÄMÄ tunne.

Se miten arvotamme tiettyjä asioita tai kokemuksia riippuu siitä, mihin vertaamme niitä. Ainainen entistä paremman elintason, auton tai sopivamman seurustelukumppanin metsästys saattaa muodostua noidankehäksi, joka on tuomittu johtamaan tyytymättömyyteen. Mielikuvaa siitä, että ”mitä sinulla ikinä onkaan nyt -ei riitä” vahvistetaan ympärillämme lakkaamatta. Tuotevalmistajat ja media suoltavat tuutin täydeltä vaihtoehtoja palvelemaan kyltymätöntä haluamme saavuttaa paras mahdollinen vastine sijoituksellemme (olkoon tuo sijoitus aikaa, rahaa, huomiota tai jopa rakkautta). Ottaen huomioon vaihtoehtojen paljouden ympärillämme on ironista, että tuon ns. ”parhaan mahdollinen” lopputuloksen saavuttaminen on lähes mahdotonta. Itse asiasssa juuri tämä vaihtoehtojen loputon määrä saattaa olla se, mikä kaikista eniten sotii tyytyväisyyttämme vastaan. Olemme usein niin huolissamme siitä, että olemmehan varmasti tehneet parhaan mahdollisen valinnan ja maksimoineet siitä saatavan hyödyn, että unohdamme nauttia siitä, mitä meillä on.

Vertailemisen sudenkupat –mistä siinä on kyse

Kun arvioimme kokemuksiamme, teemme useita erillisiä arviointeja. Ensinnäkin, vertaamme kokemustamme siihen, mitä toivoimme sen olevan ja millaiseksi se todellisuudessa osoittautui. Lisäksi me käymme mielessämme läpi kaikki edelliset vastaavat tilanteet, joissa olemme itse olleet tai joissa jokin tuntemamme henkilö on joskus ollut. Tästä mielikuvien myrskystä muotoutuu lukemattomia vaihtoehtoja sille, millainen tämänhetkinen kokemuksemme olisi parhaimmillaan voinut olla, ellemme olisi päätyneet tekemään kyseistä valintaamme. Menee jo aika vaikeaksi. Mutkistaaksemme asiaa vielä entisestään, emme ota näitä esimerkkejä erillisinä kokonaisuuksina ja vertaa niitä yksi yhteen lopputuloksen kanssa. Me otamme kaikki nämä potentiaaliset vaihtoehdot ja täydelliset lopputulokset, ja liimaamme ne mielessämme yhdeksi saumattoman virheettömäksi -ja täysin epärealistiseksi- kuvaksi. Miltei mikä tahansa reaalielämän kokemus on tuomittu kalpenemaan tämän idealisoidun illuusiojättiläisen rinnalla… ja koemme pettymyksen. Barry Schwartz sanookin TEDpuheessaan (klikkaa suomenkielinen tekstitys ikkunan oikeasta alakulmasta, linkki myös alla), että avain onneen ovat matalat odotukset. Mitä olet tästä mieltä? Olisi mukava kuulla kokemuksiasi ja saada keskustelua aikaan pp.fi-sivulla.

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Otetaan esimerkki. Pohtiessamme esimerkiksi lomakohdetta, pidämme mielessämme kaikki ne vaikkapa viisi-kuusi upeaa vaihtoehtoa, joihin törmäämme esitteitä selaillessamme. Azorit on ilmiömäinen paikka surffaamiseen ja rantalomailuun (mutta sää on epävakaa), Uusi-Seelanti on puolestaan jännittävä ja naapuri ei ole käynyt siellä (se on tosin kallis ja kaukana). Toisaalta Lappi olisi kotimaassa. Luonto on upea ja sinne meneminen vaatii vähemmän matkustamista. Samalla se on kenties vähemmän eksoottinen. Suuntaamme kuitenkin iloisesti Lappiin.

funny-at-the-beach-expectation-vs-reality-01Vaikka reissu olisi kaikin puolin onnistunut kenties tulee lyhyt hetki, jona satumme syystä tai toisesta jumittamaan varpaat jäkälässä ja selkä täynnä paarmoja. Kalvava tunne lipuu mieleemme takaraivon uumenista: ”Ei olisi pitänyt kuunnella anoppia/aviomiestä/naapuria/ostaa sitä Grouponia. Lyön vaikka vetoa, että Azoreilla ei ole näin ärsyttäviä hyönteisiä ja Uudessa-Seelannissa olisi ollut hauskempaa.” Naps! –tyytymättömyysloukku louskahtaa kiinni ja aivomme jäävät armottomasti sen rattaisiin.

Emme ota huomioon, että ihan hyvin Azoreilla olisi voinut sataa kaatamalla, ranta olisi ollut katastrofi tai surffausta opetellessamme olisimme kenties päätyneet paikallisen meduusaparven uhriksi ja sen myötä ensi-apuun miettimään leppoisaa Lappia. Niin kauan, kun emme tiedosta näitä epärationaalisia vertailuprosesseja, olemme kohtuuhelppoa saalista tyytymättömyyden ansalle.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että aika on rajallinen luonnonvara ja yksi arvokkaimmista resursseistamme. Kymmenien ja satojen vaihtoehtojen yksityiskohtainen punnitseminen, kun riski on pieni, on ajan heittämistä hukkaan.

”Miten vietämme päivämme vietämme elämämme.” -Annie Dillard

Niin se vain on. Harkitseminen on tärkeää, kun päätetään vaikkapa asuinmaata tai -aluetta, työpaikkaa tai lasten koulua. On kuitenkin yllättävää, kuinka paljon aikaa saatamme päätyä käyttämään varsin turhanpäiväisten päätösten pohtimiseen (esimerkiksi mitä shamppoota ostaa tai mitä tilata pääruuaksi ravintolassa). Tämän voit helposti tarkistaa seuraamalla päätösten tekemiseen käyttämääsi aikaa vaikkapa viikon ajan.

Kohti parempaa päätöksentekoa

Sitä mukaa kun maailmantalous vaurastuu (tietyissä osin maapalloa) ja meillä on mahdollisuus saada entistä enemmän ja parempia asioita, odotuksemme kasvavat. Alamme sopetua tiettyyn tasoon ja mikä ennen oli hyvää (ja teki meidät tyytyväiseksi) ei täytä uusia, korkeampia vaatimuksia (ns. hedonic threadmill; Schwartz, 2004). Kehitys on toki hyvästä. Tyytymättömyyden tunteemme ei kuitenkaan ole uuden teknologian, naapurin (tai edes ruotsalaisten) vika, vaan sen juuret ovat meissä itsessämme.

Jos vertailemisen prosessi on tiedostamaton ja riistäytyy käsistä, se johtaa loputtomaan entistä parempien kokemusten haalimiseen. On tärkeää tiedostaa, että ajattelumme ja päätöksentekomme ei ole aina ole niin loogista, kuin toivoisimme sen olevan. Jo tämän yksinkertaisen asian tiedostaminen voi auttaa meitä ymmärtämään omaa toimintaamme ratkaisevalla tavalla. Paras hyöty eletyistä hetkistä ja kokemuksista tulee silloin, kun olemme niissä aktiivisesti läsnä ja lakkaamme murehtimasta, mikä olisi voinut mennä paremmin.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Tehokas ja hyvinvointiamme tukeva päätöksenteko rakentuu sen pohjalle, että tiedämme mitä oikeasti tarvitsemme. Realistiset odotukset, omien arvojen tunteminen sekä sen ymmärtäminen, että aina ei kannata (eikä tarvitse) pyrkiä maksimoimaan jokaista yksittäistä valintatilannetta, voivat auttaa navigoimaan valintojen viidakossa. Voimme harjaannuttaa päätöksentekoamme, pyrkiä olemaan tietoisempia tiedonkäsittelymme sudenkuopista ja siten, nauttia valintojemme tuloksista enemmän. Antiikin Kreikan viisaus: ”tunne itsesi” kantaakin pitkälle tässä yhteydessä.

Hyvä päätöksenteko pähkinänkuoressa

  • Ota muutama minuutti ja pohdi mitkä ovat arvosi → arvot toimivat kartan tavoin ja auttavat sinua asettamaan tavoitteesi ja määrittämään sen, mitä toivot elämältä. Voit hahmottaa pitkän ja lyhyen tähtäimen päämääriä.
  • Valintatilanteessa pyri peilaamaan päätökset sen mukaan tukevatko ne asettamiasi lyhyen tai pitkän aikavälin tavoitteita.
  • Pyri tietoisesti välttämään hyödyn maksimoimista tilanteissa, joissa riski ei ole suuri.
  • Muista että ei ole olemassa lopullista varmuutta (kysy itseltäsi, miksi pitäisi olla), että teit parhaan mahdollisen valinnan.
  • Ole tietoinen tiedonkäsittelyn karikoista (vertailu ihannekuvaan ja lopputuloksen maksimointi).
  • Määritä miten paljon aikaa on järkevä määrä tiettyjen päätösten tekemiseen. Aseta itsellesi aikaraja ja heitä vaikka kolikkoa viimeisenä keinona!

Vinkkaan muuten katsomaan Dr. Barry Schwartzin hauskan ja havainnollistavan TEDtalkin (suomenkielinen tekstitys saatavilla). Kirjoita ihmeessä omat vinkkisi päätöksenteon helpottamiseksi alla olevaan kommenttiosioon!

Schwartz, B. (2004). The paradox of choice. Why more is less. New York: Ecco.


by 2 kommenttia

Sonja Strömsholm: ”Kun mikään muu ei auta, auta muita”

love_prison-wideOlin toissa sunnuntaina brunssilla ystäväni Mikko Jaatisen kanssa. Mikko on sellainen tyyppi, että jos hänet kerran tapaa, häntä ei koskaan unohda. Mikko on valoisa ja voimakas persoona. Hänellä on myös mieletön kyky nostaa muita ja auttaa toisia kukoistamaan. Mikon seurassa tunnen välittömästi itseni ainutlaatuiseksi ja hyväksi ihmiseksi.

Mikon seurasta inspiroituneena innostuin kertomaan hänelle oivalluksen, jonka sain joululomalla. Olin nimittäin kokenut monta päivää selittämätöntä riittämättömyyden tunnetta, väsymystä ja jopa masentuneisuutta. Mikään ei oikein tuntunut miltään ja lopulta halusin vain olla yksin. Koin, että olen tarpeeton ja huono. Aloin lopulta pääni sisällä syyttää tästä muita: “Miksi minun työpanostasi ei koskaan huomioida tarpeeksi? Miksi minun pitää aina olla se, joka soittaa porukan kasaan lauantai-iltaisin, jotta ylipäätään mitään tapahtuu? Miksi kukaan ei laita minulle ilahduttavia yllätystekstiviestejä tai kerro minulle ääneen, että olen ihana?”

Ajattelin, että ehkä minun pitää alkaa vaatia itselleni enemmän kunnioitusta, huomiota ja kannustusta. Että muuten en jaksa. Että en aina halua olla se, joka antaa. Tarvitsenhan itsekin vaikka mitä!

Vietin viimeiset lomapäiväni yksin hotellihuoneessa Oulun Radisson Blu:ssa, ja minulla oli ihanasti aikaa vain itselleni. Tuolla huoneessa 607 katsoin keskellä yötä Youtubesta ystäväni Esa Saarisen luentoja. Yhtä systeemiälyä käsittelevää puheenvuoroa katsellessani tajusin yhtäkkiä, että mitä kaipasin noina synkkinä hetkinäni, ei ollutkaan pelkkä itselle saaminen. Oikeasti koinkin vajavuutta oman rakkauteni antamisen ja näyttämisen suhteen. Oikeasti halusin edelleen antaa enemmän. Niin kuin kollegani Frank Martela sanoo: “Elämän merkitys on se, että tekee itselleen merkityksellisiä asioita siten, että tekee itsestään merkityksellisen toisille ihmisille.” Molempia puolia tarvitaan. Olin kyllä lomalla päässyt toteuttamaan itseäni, mutta aitoa merkityksellisyyden tuottamista muille en ollut elänyt vahvasti todeksi pariin viikkoon.

Kirjoitin hotellihuoneen muistilehtiöön: “Aina kun olet masentunut, kysy itseltäsi: miten voisin antaa enemmän?”

Itselleen hyvin ominaisella tavalla Mikko kuunteli juttuni loppuun intensiivisesti ja eläytyen. Hän teki muistiinpanoja muistikirjaansa, katsoi minua pitkään hiljaa hymyillen ja alkoi sitten avata minulle upeaa johtamisfilosofiaansa. Mikko rakensi oivallustani edelleen. Hän sanoi, että monesti johtajan tehtävän ajatellaan olevan työn sujuvan tekemisen ja yksilön potentiaalin realisoitumisen mahdollistaminen. Mutta mitä jos johtajan tehtävä olisikin, paitsi auttaa muita kukoistamaan, luoda jokaiselle yksilölle sellainen vuorovaikutusympäristö, jossa kaikki nostavat toisiaan? Luoda ympäristö, jossa toisten nostaminen on mahdollisimman helppoa ja kannustettavaa. Mitä jos synnyttäisimme omalla toiminnallamme yhteisiä, itseään ruokkivia positiivisia kehiä, joissa kaikki kasvavat yhdessä suuremmiksi, kuin mitä yksilön yksin olisi ikinä mahdollista?

Samalla tavalla elää ja opettaa myös hyvä ystäväni Emilia Lahti, joka puhuu turvallisten tilojen luomisesta. Jokaisella meillä on uskomaton voima joko avata muille mahdollisuus olla jokaisessa hetkessä rauhassa ihana oma itsensä tai sitten estää sitä. Meillä on valtava voima avata muille ovia tai sulkea niitä, kuten hän usein sanoo.

Huomenna on jälleen ystävänpäivä. Mitä jos et tänä vuonna ostaisi sitä perinteistä suklaarasiaa tai alusvaatekerrastoa, vaan päättäisit luoda ystävillesi ja kanssaihmisillesi uskomattoman rakkauden taikapiirin, jossa on kaikkien on hyvä olla?

Voit vaikka aloittaa kysymällä enemmän kysymyksiä asioista, jotka ovat oikeasti toiselle tärkeitä. Tai voit aktiivisesti miettiä, mikä tuossa ihmisessä on upeaa juuri nyt ja sanoa sen hänelle spontaanisti ääneen. Tai jos joku ihminen tulee yhtäkkiä mieleesi ja ajattelet hänestä jotain kaunista ja mukavaa, kerro se heti. Kerro kasvokkain, kerro somessa, kerro puhelimitse. Kunhan kerrot. Jos epäröit, mieti miten hyvältä sinusta itsestäsi on joskus tuntunut saada toiselta yllättävä positiivinen viesti.

Tee se nyt. Avaa Facebookin viestit-kansio ja kirjoita ajatuksesi sinne. Anna tuon toisen mieleesi tulleen henkilön tulla nähdyksi sinun toimestasi. Ystäväni Jussi Lehtisen sanoin nähdyksi tuleminen on itse asiassa ainut asia, mitä todella kaipaamme. Unohda siis kerrankin itsesi ja anna enemmän. Silloin myös saat enemmän.

Kuten ystäväni Obinna Obieze on hienosti sanonut: ”Elämä on loppujen lopuksi aika yksinkertaista: kun sinä olet onnellinen, minä olen onnellinen.”

Ihanaa, rakkaudellista ja jakamisen täyteistä ystävänpäivää! ❤

Toim. huom: Psykologi Tuija ’Tuimakka ’ Matikalle sydämellinen shoutout ja kiitos otsikosta! Lisää viisauksia tältä kertakaikkisen upealta naiselta hänen kotisivultaan. 

Sonja Stromsholm

Kuva: Ann L. Andersson

Kirjoittaja: Sonja Strömsholm (KM) on Filosofian Akatemian asiakkuus- ja myyntijohtaja, ihmisten innostaja ja yhteisöjen rakentaja. Hän uskoo, että sisäisesti motivoituneet ihmiset ovat tehokkaampia ja saavat aikaan isoja asioita. Kun Sonja ei ole leffassa, kuntosalilla tai kuoroharjoituksissa, hän rakentaa Suomeen kutsumuksellisempaa työelämää.


by 1 kommentti

Vuonna 2015 juhlitaan Sisuja ja sisukkaita

Kuva: Jasper van der Meij

Taustakuva: Jasper van der Meij

Sisu-nimiset ovat saaneet ensimmäistä kertaa oman nimipäivänsä, jota tullaan juhlimaan eeppisesti Kalevalan päivänä 28. helmikuuta.

Jos nimi on enne, kulkevat Sisu-nimiset naiset ja miehet, tytöt sekä pojat elämässään vaikka läpi harmaan kiven, pitävät kiinni sanastaan, osoittavat sitkeyttä vastoinkäymisten edessä sekä puolustavat pelotta heikompiaan.

Sisu itsessään on termi, jolla on varsin erityinen paikka suomalaisten sydämissä. Se on kulttuurinen resurssi, joka on kantanut meitä vuosisatoja. Sisun käsitteelliset  juuret ulottuvat yli 500 vuoden päähän, mutta inhimillisiin voimavaroihin liittyvänä ideana se on toki paljon vanhempi. Sisusta on muotoutunut keskeinen osa suomalaisuutta ja sisu-käsitteen olemassaolon voi kunnolla ymmärtää vain tietämällä maan historian. Vuosisataiset ankarat ilmasto-olosuhteet, yhdessä raskaan poliittisen ilmapiirin kanssa muodostivat kasvuympäristön, jossa selviytyminen vaati läpikotaista lujuutta ja päättäväisyyttä.

Sisua tarvitaan edelleen.

Menneinä vuosina on kuulunut huolestunutta rummutusta siitä, että sisu olisi käsitteenä väljähtynyt ja vallan paennut suomalaisten sisuksista (Heikkinen, SK 16.4.2013). Niin, onko sisu luonteenpiirre, taipumus tai jotain mikä periytyy äidiltä tyttärelle ja on vain meillä suomalaisilla? Vai onko se kenties jotain abstraktimpaa, kuten kansallishenki tai myytti (Hintikka, 1998 s. 64). Onko sisua enää olemassa lainkaan—muuta kuin pastillirasiassa ja sillä kuuluisalla jäänmurtajalla? Patricia Slade Lander (1991) kirjoittaa artikkelissaan, että sisun aika on ohitse ja se ei enää kuulu suomalaisten ominaisuuksiin.

Sisu quote Emilia lahti sisu maaritelma positiivisen psykologian voima

Taustakuva: Hugo Kerr

Viime vuosiin saakka sisun tutkiminen on rajoittunut lähinnä historian, kulttuurin ja suomalaisen identiteetin tutkimuksen aihepiireihin (ks. esim. Taramaa 2007 ml. väitöskirjan laaja lähdeluettelo, Aho 1994, Stoller, 1996). Psykologisena attribuuttina sisu on jäänyt vaille systemaattista, empiiristä tutkimusta ja tarkkaa määritelmää. Ehkä myös tästä syystä sen syvin olemus on tuntunut toisinaan lipuvan käsistämme.

Keväällä 2013 toteutettiin mittava kysely, jonka tavoitteena oli kartoittaa tämän kiehtovan kansallisominaisuutemme syvintä olemusta.

Vaikka sisua toisinaan käytetään viittaamaan tapahtumien tai toiminnan kestoon, ja sitä usein kuvataan yleisessä diskurssissa sinnikkyytenä (ks. esim. grit, Angela Duckworth), sen uniikein olemus näyttää—yli tuhannen kyselyyn vastanneen henkilön tuottaman aineiston perusteella—liittyvän nimenomaan yksilön kykyyn selvitä äärimmäisen ylivoimaisilta tuntuvista haasteista. Sisu on voimakas psykologinen potentiaali, johon liittyy keskeisesti kurottautuminen kohti voimavaroja, joita emme sillä hetkellä tiedä olevankaan.

Yksi kyselyn 23 kysymyksestä pyysi vastaajia valitsemaan kahden hieman erilaisen sisun määritelmän välillä. Tulos (N=1,193, p < .05)  jakautui seuraavasti:

  • ”Sisu on voimakas psykologinen kapasiteetti, joka äärimmäisen vastoinkäymisen hetkellä auttaa yksilöä kurottautumaan yli oletettujen psyykkisten tai fyysisten voimavarojen.” (62% vastaajista)
  • ”Sisu on kykyä tehdä sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti työtä jonkin pitkäntähtäimen tavoitteen eteen.” (34% vastaajista) 

Sisun toivottiin myös nousevan enemmän esille suomalaisen yhteiskunnan ja elämän eri alueilla:

  • Kyselystä ilmeni, että sisusta toivotaan enemmän keskustelua niin valtamediaan kuin koulu- ja työmaailmaan (70 % vastaajista). Yhteensä myös 70 % oli sitä mieltä, että nyky-suomalaisilla ei ole tarpeeksi sisua ja 58 % toivoi, että heillä itsellään olisi enemmän sisua.

Kyseisen tuhatpäisen otoksen perusteella sisu näyttää olevan kaikkea muuta kuin menneen talven lumia. (Ks. pidempi postaus aiheesta). Sisua arvostetaan edelleen ja sitä halutaan vaalia.

Sisun vuosi on vastaus tähän kiinnostukseen.

Sisun juhlavuosi 2015

Sanat ovat ajatuksia, jotka manifestoituvat tekoina. Ne ohjaavat tulkintojamme ympäröivästä maailmasta sekä meistä itsestämme ja ovat kuin nuotteja, joiden johdattelemina rakennamme merkityksiä.

Tarinoissa, joita kerromme ja sanoissa, joita käytämme on voimaa. Jos sisu on käsitteenä kadoksissa, tulee siitä puhua enemmän ja nostaa se siten esille. Sisun kulttuurin luominen (tai elvyttäminen) tapahtuu jakamalla niitä pieniä ja suuria onnistumisen tarinoita, joita elämään mahtuu sekä luomalla ilmapiiri, jossa tällaista toimintaa palkitaan samalla kun kannustamista kannustetaan. Kulttuuri syntyy dynaamisen prosessin kautta tekijöidensä toiminnan vaikuttamana. Mitä me pidämme arvossa ja millaisia tekoja tuemme, nousee hyväksytyn toiminnan keskiöön ja käyttäytymisrepertuaarien huipulle.

Tämän vuoksi myös sisulla on väliä. Parhaimmillaan sisun kaltaisilla vitaalisilla käsitteillä on voimaa vaikuttaa isojenkin ryhmien tai yhteisöjen toimintaan. Seuraavien 12 kuukauden aikana haluamme rohkaista suomalaisia tarttumaan unelmiinsa, tekemään tarvittaessa muutoksia, ottamaan terveitä, mutta rohkeitakin riskejä ja luomaan tätä kautta itselleen ja läheisilleen parempaa tulevaisuutta. Ennen kaikkea haluamme kannustaa meitä kaikkia tsemppaamaan toinen toistamme. Niin että keskinäinen, välittävä sosiaalinen tuki muodostaa parhaimmillaan jopa maanlaajuisen turvaverkon, joka kannattelee lopulta itse kutakin elämän moninaisissa sisukkaissa hetkissä. Humaanin vieraskynäilijämme Heikki Peltolan sanoin: ”Menestys alkaa sanasta me.”

SK SISU coverSisun vuosi 2015 tulee sisältämään tapahtumia, haasteita, tempauksia ja inspiroivia projekteja, jotka näkyvät niin printti-, TV-, kuin internetmedian välityksellä. Mukaan tähän Filosofian Akatemian luotsaamaan megaprojektiin on lähtenyt laaja joukko innostuneita partnereita.  Mukana ovat mm. Varma, Fujitsu, ActiveArk, Aller, JCDecaux, Meeri Koutaniemi, Cloetta, Suomen Rahapaja, Suomen UN Women, Nuori Yrittäjyys ja Taivas+Helvetti.

Filosofian Akatemian pelottoman Sisu-tiimin (Lauri Järvilehto, Sonja Strömsholm ja allekirjoittanut) ylläpitämä sivusto www.sisu2015.fi tulee olemaan suomalaisen sisu-juhlavuoden virallinen sivu. Myös PositiivinenPsykologia.fi informoi juhlavuoden tapahtumista. Jokaisella suomalaisella on mahdollisuus osallistua!

Rakentava sisu (josta tässä yhteydessä puhutaan) ei ole lyömäase, jolla hätistetään naapuria vaan se on asenne, joka tulee ensin vastuunottamisen hengessä kytkeä osaksi omaa elämää. Meillä on suuri vaikutus laajempaan systeemiin ja teoillamme on väliä. Tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen tuki vaikuttaa keskeisesti mm. resilienssin kehittymiseen sekä yksilön selviytymiseen haasteissa. Sen vuoksi myös sisun vuoden keskiössa ovat yhteisöllisyys, yhteys ja toisten kannustaminen.

Sisun ytimessä on ajatus siitä, että meissä kaikissa piilee perustavaa laatua oleva potentiaali vaikeuksista selviämiseen. Sisu on toimintaa synnyttävä, positiivinen voimavara, jonka avulla yksilöt ja yhteisöt pystyvät ponnistamaan yli oletettujen resurssiensa. Sisu alkaa sieltä, missä sinnikkyys ja periksiantamattomuus loppuvat.

Sanotaan, että ainut pysyvä asia maailmassa on muutos. Millaista tuo muutos on, riippuu pitkälti omasta toiminnastamme. Elämä on sisumatka, jolle meidät kaikki on kutsuttu ja jossa jokaista meitä tarvitaan. Sinun sisukkuutesi ja lempeä lujuutesi on tarttuvaa ja leviää parhaimmillaan ympärilleen aallon tavoin.

Ryhdytään siis rohkeasti toimeen ja toivotetaan tervetulleeksi sisun juhlavuosi 2015!

© 2014 Emilia Lahti

Lisälähteitä sisutukimuksesta kiinnostuneille:
Sisu rakentaa sillan tämän päivän ja huomisen välille (sisutukimuksesta, 17.6.2014)
Sisusta sukupuolineutraali nimi (22.10.2013)
TEDxTurku – Sisu: Transforming Barriers into Frontiers (4.12.2014)
Sisusta lisää myös lokakuussa 15.10.2014 ilmestyneessä kirjassa Positiivisen psykologian voima.
Uusi kaiku Sisu Emilia Lahti 2015. Uusi kaiku –  Valtion työelämän kehittämislehti, 4-2015


by Jätä kommentti

TOP 5 luetuimmat artikkelit ja muuta mukavaa vuodelta 2014

Image book

Helsingin kirjamessut 25.10.2015

On aika laittaa jälleen yksi hieno vuosi pakettiin ja suunnata nenät sisukkaasti kohti uusia tuulia!

Positiivinen psykologia on ottanut Suomen innostuksen aallolla ja te suomalaiset olette tehneet saman sankoin joukoin. Vuonna 2014 Suomi sai mm. ensimmäisen yliopistotasoisen positiivisen psykologian opintojakson Helsingin avoimen yliopiston toteuttamana. Kurssi täyttyi ennätystahdissa ja sille osallistui yli 600 innokasta opiskelijaa. Luennoitsijoina toimivat Lotta Uusitalo-Malmivaara, Frank Martela, Juhani Lehto, Emilia Lahti, Lauri Järvilehto, Juhani Ihanus, Anna Tapola, Heta Tuominen-Soini, Saara Salmi, Anna Mikkola, Jukka Mäkelä ja Nina Sajaniemi.

PP julkkarit

Positiivisen psykologian voima -kirjan julkistus Lasipalatsissa 15.10.2014

Positiivisen psykologian voima -kirja ilmestyi lokakuun 15. päivä ja rikkoi tietokirjojen myyntiennätykset paukkuen. Ensimmäinen painos on miltei loppuunmyyty ja uusia uunilämpimiä kappaleita jo odotellaan. Lämmin kiitos upealle PS-kustannukselle heidän huikean mahtavasta työstään!

Positiivisen psykologian FB-sivun jäsenmäärä tuplaantui ja kasvoi noin 4000 kieppeiltä lähelle maagista 10.000 rajaa (ja huom: täysin orgaanisen onnellisesti ja tykkäyksiä Kiinasta ostamatta : )) Postaukset saavat järjestelmällisesti satoja jakoja ja tykkäyksiä.

Positiivisen psykologian yhdistys polkaistiin käyntiin 11.12.2014 Pursimiehenkadun SIS. Deli -kahvilassa noin 40 innokkaan osallistujan lämpimässä läsnäinnossa. Lisää infoa  tulossa näille sivuille!

Kiitos teille kaikille, ihanat ystävät :  ) Tavataan ensi vuoden puolella – sisun juhlavuoden merkeissä!

Loppuun vielä vuoden 2014 suosituimmat postaukset, joita kehtaa lukea hamaan tulevaisuuteen.

1. Todellinen rohkeus – ja miksi tarvitset sitä tänä jouluna

Heikki Peltola positiivinen psykologia

Heikki Peltola positiivinen psykologian sivulla

2. Heikki Peltola: Menestys alkaa sanasta me

3. Positiivisen psykologian voima (ilmestyi 15.10.)
(Tittidii: Tilaus tämän linkin kautta pikku alennuksella ja ilman postikuluja, nam).

4. Maaret Kallio: Vierivä pari ei sammaloidu

5. Sisu rakentaa sillan tämän päivän ja huomisen välille


by 10 kommenttia

Todellinen rohkeus ja arjen sankaruus

courage jpnSana rohkeus juontuu latinankielen sanasta cor, joka tarkoittaa sydäntä. Rohkeus onkin alun perin tarkoittanut ”puhua rohkeasti sydämestään” l. ilmaista itseään avoimesti ja rehellisesti. Se viittaa oman tarinan kertomiseen juuri sellaisena, kuin se on – vaikka sillä riskillä, että joutuu naurunalaiseksi tai väärinymmärretyksi. Syvimmältä olemukseltaan rohkeus siis liittyy haavoittuvuuden sietämiseen ja sisimpään olemukseemme asti ulottuvan epävarmuuden hyväksymiseen. Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että se kantaa niin voimakkaita konnotaatioita urheuteen ja sankaruuteen (eli kuten me tavanomaisemmin näemme rohkeuden).

Herkkyys ja avoin sydämen paljaus on usein pelottavaa. Kaiken kukkuraksi me olemme aikojen saatossa ohjelmoituneet suojelemaan itseämme tiukasti kaikelta mahdolliselta fyysiseltä ja psyykkiseltä harmilta. Aivomme skannaavat ympäristöämme lukuisia kertoja sekunnissa mahdollisten uhkatekijöiden varalta (esimerkiksi keskustellessamme toisen ihmisen kanssa, on kyseisen henkilön jokainen pienikin kasvojen ele, äänenpaino, hento ruumiinliike kokonaisvaltaisen tarkastelumme alla: ”mitä tuo toinen ajattelee minusta, ymmärsikö hän minut väärin, joudunko nyt puolustamaan itseäni”), ja on valmiina laukaisemaan meidät taisteluasemiin, jos ilmassa on pienikin tuulahdus mahdollisesta vaarasta. Tämä nerokas, kaunis järjestelmä onkin taannut lajimme ihmeellisen selviytymisen yli 200,000 vuoden ajan. Samaan aikaan, koska lajin selviytyminen on kaiken toiminnan perusta ja koska herkkyys ja haavoittuvuus altistaa meidät uhalle, me vastustamme sitä ja maksamme kovan hinnan tästä järjestelmästä. Hinta on jatkuvan varuillaanolon tuottama yhteyden puute toisiin ihmisiin ja sen seurauksena monet menetetyt mahdollisuudet tuntea itsemme ihanasti hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olemme. Ollaksemme rohkeita, sanan varsinaisessa merkityksessä, meidän on tietoisesti mentävä vastoin ikivanhaa ihmisluontoamme. Se ei ole helppoa, mutta ei myoskään mahdotonta.

Yksi huippuhieno piirre rohkeudessa (jos ymmärrämme sen sanan alkuperäisessä merkityksessä: avoimuutena kokemuksille, ihmisille ympärillämme sekä itsellemme) on, että rohkeus ei ole jotain mitä meillä joko on tai ei ole. Sydämen rohkeutta voidaan opettaa, oppia ja harjoitella. Tämän tyyppinen, hyveistä kumpuava rohkeus on kokonaisvaltainen olemisen tapa, toimintamalli – kokonainen elämänfilosofia. Vaatii rohkeutta olla haavoittuva, pyytää apua ja sanoa kun tuntuu, että on jollain tavalla kadoksissa tai sisäisesti sykkyrällä. Kauneus tässä on se, että kun teet niin (ja kaivaudut läpi eloonjäämisvietin syvien kerrosten), kurottaudut siihen väkevään, ikiaikaiseen voimaan, joka erottaa meidät muista lajeista; laitat toivosi tosiasiaan, että voimme valita tekomme, muuttaa tapaamme ajatella ja siten tarkoituksenmukaisesti luoda psykologisesti turvallisia paikkoja ja ympäristöjä, joissa toiset tuntevat olevansa suojassa, olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja. Tekemällä niin me myös vapautamme itsemme odotusten kahleista ja sisintämme suojaavien muurien rakentamisen pakotteesta – olemaan vain mitä olemme. Emme enempää, emme vähempää.

Mother Teresa in Calcutta

“I alone cannot change the world, but I can cast a stone across the waters to create many ripples.” – Mother Teresa

Emme tarvitse lisää sankareita, supertähtiä ja kiillotettuja ihmisenkuoria. Tarvitsemme todellisia, aitoja, elämänmakuisia  ja -tuoksuisia ihmisiä. Sellaisia jotka ovat inhimillisen karkeita reunoilta, hieman mutaisia ja arpisia. Sellaisia jotka uskaltavat tiputtaa suojukset alas – osoittaa meille, että  myös kaikki muut ympärillämme ovat vain ihmisiä. Haavoittuvia, kauniin toiveikkaita matkaajia, jotka muistuttavat meitä siitä, että me kaikki olemme kulkeneet pitkän tien sinne missä olemme tällä hetkellä. Nostamalla rehellisyyden ja aitouden niiden ansaitsemaan arvoon, voimme näyttää esimerkkiä ja todistaa, että läpinäkyvästä, suojakilvettömästä vuorovaikutuksesta voi todellakin selvitä hengissä.

Olisitko sinä se aidon rohkea ja henkisesti sytyttävä henkilö oman perheesi ja ystäviesi keskuudessa tänä jouluna ja tulevana vuotena? Oman elämämme ja kulttuurin muuttaminen alkaa lopulta varsin pienistä teoista. Pienistä sydämen, mielen ja käsien liikahduksista, jotka sitten tuottavat mikromuutoksia sosiaalisessa verkostossa, kuten Suomen filosofian aarre sekä uraauurtava systeemiajattelija Esa Saarinen sanoisi. Kuka tahansa voi olla katalysaattori tällaisille mikrotason muutoksille, jotka lopulta leviävät yhä laajemmalle ja laajemmalle. Upein lahja ihmisille elämässäsi olet sinä itse. Sinä – ilman rusetteja ja kaunistuksia. Vain paljas sydämesi täynnä muutosvoimaista myötätuntoa, huolehtivaa empatiaa ja kohottavaa rakkautta.

Herkkää ja sisukasta joulua ja uutta vuotta toivottaen,
Emilia

 

Julkaistu ensimmäisen kerran 21.12.2013 http://www.positiivinenpsykologia.fi -sivulla.