Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla

Tag Archives: itsensä johtaminen


by 1 kommentti

Touko Kuusi: Kiitollisuuden tutkittu taito

Kuvittele mieleesi seuraava tilanne. Astelet kotoasi ripein askelein kohti läheistä bussipysäkkiä. Tulet tienristeykseen ja jäät töllistelemään punaista valoa. Yhtäkkiä huomaat entisen ylä-asteen opettajasi saapuvan vierellesi. Tämä ei ole kuitenkaan kuka tahansa opettaja. Olet lukuisia kertoja muistellut niitä innostavia hetkiä, joita vietit opettajasi vapaamuotoisilla, mutta arvostavan ohjaavilla tunneilla. Olet jopa ehkä sitä mieltä, että hän on yksi parhaista opettajista, joita sinulla on koskaan ollut. Avaat keskustelun, moikkaatte ja vaihdatte pintapuoliset kuulumiset. Sinä jatkat valoista kävellen toiselle bussipysäkille ja opettaja toiselle. Kun katselet bussipysäkiltäsi liikennevirtaa, mietit hiljaa mielessäsi, että olisit ehkä voinut sanoa enemmän. Olisit ehkä voinut avata arvostuksen arkun ja kertoa opettajalle, kuinka olet hänelle kiitollinen ja miten paljon arvostit hänen tapaansa opettaa.

Tarinan ei kuitenkaan tarvitse päättyä tähän. Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja usein niitä on silloinkin, kun tilanne näyttää olevan ohi. Ehkä oletkin se fiksu henkilö, joka on teroittanut elämänviisautensa positiivisen psykologian tiedolla. Tällöin huomaat unohtaa arkiset kiireesi hetkeksi ja kipität tien yli bussipysäkille, jolla opettajasi vielä seisoo. Tullessasi pysäkille otat lämpimän katsekontaktin ja sanot taikasanat. Kerrot opettajalle kiitollisuutesi ja arvostuksesi. Näet hänen kasvoissaan lähes kyyneliin asti sulavan liikutuksen. Sitten kävelet ketterästi toiseen bussiin ja jatkat päivääsi sellaisen myhäilyn ja innostuksen voimalla, joka kantaa pitkälle iltaan. Kerroin esimerkin, koska se ei ole satua vaan kokonaisuudessaan tositapaus, joka tapahtui minulle pari kuukautta sitten.

Bussipysäkeiltä ja kiitollisuuden taitekohdissa kannattaa kääntyä, koska myös tieteellinen näyttö tukee tätä.

Esimerkiksi positiivisen psykologian tuottamaan tutkimustietoon perehtyminen voi olla se ratkaiseva asia, joka auttaa toimimaan toisin jossakin tilanteessa. En olisi todennäköisesti kääntynyt opettajani perään ellen olisi lukenut aiheeseen liittyvästä tutkimuksessa, jossa koehenkilöt laitettiin lukemaan arvostamalleen henkilölle ääneen kiitoskirje. Tällä teolla oli vielä kuukaudenkin kuluttua positiivinen vaikutus osallistuneiden ihmisten hyvinvointiin.

Miksi kiitollisuus on hyväksi?

Kiitollisuuden osoittamisella ja kiitollisuudella persoonallisuuspiirteenä näyttää olevan selkeä yhteys onnellisuuteen, positiivisiin tunteisiin ja hyvinvointiin (vaikka epävarmuutta liittyykin vielä siihen, millainen tämä yhteys on – ks. lähteet lopusta). On myös viitteitä, että kiitollisuuden tunne toimisi ”positiivisten tunteiden laajennus ja rakennus – teorian” (broaden and build theory of positive emotions) mukaisesti. Kun tunnemme kiitollisuutta, se laajentaa ajatteluamme ja aistimistamme. Yksityiskohtiin jumahtamisen sijasta näemme koko kuvan ja etsimme virikkeitä ja ideoita laajemmalti kuin pelkästä ”hauki on kala” -perspektiivistä. Tämä johtaa lopulta pitkällä tähtäimellä parantuneeseen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, sosiaaliseen elämään ja elämäntyytyväisyyteen.
Sara B. Algoe on esittänyt myös kiinnostavan (tosin ei vielä paljon tutkitun) ”Find, remind, and bind” -teorian kiitollisuuden sosiaalisia suhteita vahvistavasta toimintamekanismista. Ajatuksena on, että kiitollisuuden tunne ajaa meitä etsimään sosiaalista vuorovaikutusta, muistuttaa meitä pitämään yhteyttä tuttuihin ja ystäviimme ja sitoo meitä tiukemmin sosiaaliseen verkostoomme. Kiitollisuustutkimus ei anna vielä kiveen hakattuja varmoja totuuksia oman hyvinvoinnin nostattamiseen. Hyviä vinkkejä se kuitenkin tarjoaa. Bussipysäkkiesimerkissäni mainittu kiitollisuudenosoitus tai kiitollisuuskirjeiden kirjoittaminen on tästä mainio esimerkki.

Kiitollisuuskirje

Opettajaani minua kiittämään inspiroineessa kiitollisuuskirjeharjoitteessa (ja tutkimuksessa) on ajatuksena ensin kirjoittaa kirje ja lukea se mielellään sitten kasvokkain henkilölle, jota kohtaan tuntee kiitollisuutta. Koska harjoite vaatii myös hieman rohkeutta, se kannattaa tehdä sellaiselle ihmiselle jolle on erittäin kiitollinen, mutta jota ei ole päässyt koskaan kiittämään. Kirjeessä voi painottaa konkreettisesti niitä asioita, joita toinen teki ja kuinka ne vaikuttivat omaan elämääsi. Kiitollisuuskirjeen tapaista toimintaa voi tehdä toki myös spontaanistikin, kuten omassa esimerkissäni.

Kiitollisuuspäiväkirja

Kiitollisuuden voimassa näyttää olevan paljolti kyse siitä, mitä tunnemme sisällämme. Tästä syystä myös kiitollisuuden miettiminen voi nähtävästi parantaa hyvinvointia. Murheiden keskellä varmasti moni meistä on kokenut helpotusta miettiessään vaikkapa sitä, mikä onni on että on saanut syntyä Suomen kaltaiseen maahan. Kiitollisuuden miettimisen lohduttavaa ja hyvinvointia parantavaa vaikutusta on myös tutkittu. Siitä on pyritty myös rakentamaan arkielämään soveltuvia harjoitteita. Esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjassa ideana on kerran viikossa laittaa ylös viisi edeltävään viikkoon liittyvää asiaa, joista voi olla kiitollinen. Nämä ovat usein aivan arkipäiväisiä juttuja. Tutkimuksissa suosituin yksittäinen kiitetty asia oli usein äiti. Ehkä harjoite toimii osaltaan juuri siitä syystä, että se laittaa meidät huomaamaan asiat, joita pidämme toisinaan itsestäänselvyyksinä. Tämän tekniikan on todettu alustavissa tutkimuksissa parantavan yksilöiden hyvinvointia. Tosin erityisesti silloin, kun kiitollisuuspäiväkirjaa tehtiin kerran viikossa, ei päivittäin. Katso alta iso lista vinkkejä kiitollisuusharjoitusten tekemiseen.

Touko Kuusi
Kirjoittaja: Touko Kuusi on filosofian ja tekniikan ylioppilas. Häntä kiinnostaa ihmisten hyvinvointi ja se, miten siihen liittyvä ymmärrys ja tutkimustieto voi konkreettisesti parantaa maailmaa. Toukoa vetää puoleensa laaja-alainen pyrkimys kehittyä ihmisenä. Hän mittaa elämäänsä teknisin apuvälinein ja pyrkii kehittymään niin Helsingin lenkkipoluilla kuin rohkeudessa jutella tuntemattomille ihmisille. Lisää hänen juttujaan voi lukea blogista Myötätuulen tekijä.

Kirjoitus julkaistu alun perin 22.4. Touko Kuusen blogissa.

 

 

Lähteet ja huomiot
Vinkkejä kiitollisuustaitojen kehittämiseen:

Ilmainen ”Science of Happiness” verkkokurssi, jonka kiitollisuusosio sisältää paljon kiinnostavaa tuoretta tutkimustietoa ja vinkkejä omien kiitollisuustaitojen kehittämiseen
Kiitollisuuden kehittämiseen vinkkejä VIA:n sivulla (Via on positiivisen psykologian instituutti, jonka tieteellisinä johtajina toimii alan huippututkijoita)

Kiitollisuuden tutkimuksesta ylipäätänsä:

Kiitollisuuden tutkimus on positiivisen psykologian osana uusi ja siksi siihen liittyen ei voi vielä esittää varmasti kuin sen, että kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä vaikuuttaa olevan yhteys. Epäselvää on vielä esimerkiksi se, onko kiitollisuus hyvinvoinnin sivutuote vai syntyykö kiitollisuuden seurauksena.

Tutkimus on ollut viime vuosikymmeninä tiivistä aiheen suhteen. Vuonna 2010 tehty systemaattinen kirjallisuuskatsaus esittää seuraavaa kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

”In recent years, a large body of literature has developed showing that gratitude is related to a wide variety of forms of well-being.”

”Longitudinal and experimental work suggests that the benefits of gratitude to well-being may be causal.”

”Future research is needed into establishing the mechanisms whereby gratitude relates to well-being. It is the sign of a developing field when research attention turns from establishing an effect, to showing why that effect occurs, and gratitude research appears to be in that position. Four possible candidates were outlined, including schematic processing, coping, positive affect, and broaden-and-build processes. It remains to be seen which, if any, of these relationships explain why gratitude is linked to well-being.”

Mainittu kirjallisuuskatsaus kiitollisuuden ja hyvinvoinnin suhteesta:

Wood, Alex M., Jeffrey J. Froh, and Adam WA Geraghty. ”Gratitude and well-being: A review and theoretical integration.” Clinical psychology review (2010): 890-905.

American scientistissä julkaistu melko helppolukuinen, mutta silti melko täsmällinen kuvaus positiivisten tunteiden hyödyllisistä vaikutuksista ylipäätään:

http://www.unc.edu/peplab/publications/Fredrickson_AmSci_English_2003.pdf

Fredricksonin artikkeli tutkimusnäytöstä, joka viittaa siihen, että Broaden and build teoria pätisi myös kiitollisuuteen (tosin huomaa kiistanalaisuus):
Fredrickson, Barbara L. ”Gratitude, like other positive emotions, broadens and builds.” The psychology of gratitude (2004): 145-166. (Helsingin yliopistossa kirjoilla oleville luettavissa ilmaiseksi: http://site.ebrary.com.libproxy.helsinki.fi/lib/helsinki/reader.action?docID=10085277)

Kiitollisuuskirje:

Kiitollisuuspäiväkirja:

Alla vertaisarvioitu satunnaistettu vertailukoe kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta antaa viitteitä kiitollisuuspäiväkirjan toimivuudesta.


by Jätä kommentti

Heikki Peltola: Menestys alkaa sanasta me

Kuva: Reuters

Kuva: Reuters

Oscar-gaalassa palkittiin filmitaivaan tähtiä ja hehkutettiin tarinoita, jotka ovat syvästi koskettaneet miljoonien ihmisten tunteita. Juhlan loputtua iski toisenlainen todellisuus. Uutisissa kerrottiin Putinin ristiretkestä Krimillä ja Ukrainassa, somessa puitiin hahmokilpailun voittajia ja päiviteltiin takatalvea.Heräsi kaksi kysymystä: Mikä meitä riivaa? Mikä meidät pelastaisi?

Oma vastaukseni molempiin on: yhteistyö, yhdessä tekeminen. Monia vaivaa joko ajoittainen avuttomuus tai pysyvä kyvyttömyys toimia yhdessä. Meidät pelastaa kaikesta pahasta vain kyky toimia yhdessä tavalla, joka on ylevin tapa toimia: yhtenä tekeminen.

Arkemme apeus tai upeus riippuu siitä, miten kohtelemme toisiamme. Kaikki luomamme hyvä on syntynyt ihmisten kyvystä toimia yhdessä. Olemme onnistuneet luomaan maan antimista häikäisevää aineellista hyvää, joskin vain pienelle vähemmistölle. Ihmiskunnan enemmistö elää lähestulkoon toivottomassa tilanteessa. Heiltä puuttuu sekä aineellinen että henkinen hyvä.

Mitä voisi ja pitäisi tehdä? Miten saisimme yhteistyön tuottamaan Oscareita eikä ristiretkiä ja tyhjänpäiväisyyksiä?

Yhteistyö on taitolaji. Sitä voi ja pitää harjoitella. Tässäkin lajissa huiput harjoittelevat enemmän kuin harrastelijat. He tekevät, oppivat virheistään, eivät lopeta kesken. Mutta tämä ei riitä. Pitää mennä syvemmälle syihin ja seurauksiin, tutustua mielen mekanismeihin.

Parhaat tulokset saadaan ison haasteen edessä. Kun yritetään synnyttää jotakin sellaista, josta kenelläkään ei ole tarkkaa käsitystä, jokainen joutuu haastamaan itsensä, venymään ja antamaan kaikkensa. Näin tekeminen tuottaa eniten iloa ja lopussa seisoo iso kiitos.

Kun aletaan tehdä elokuvaa, kukaan ei tiedä, millainen leffa syntyy. Satojen ihmisten joukko syttyy toisistaan ja löytää itsestään sellaista, mitä ei tiennyt olevan tai osaavansa. Lopputuotos ei ole ohjaajan, tähtien, käsikirjoituksen eikä lavastuksen ansiota, se on aina enemmän tai vähemmän. Kukaan ei voi ottaa kunniaa kokonaisuudesta, se kuuluu kollektiivisesti kaikille.

Yhdessä tekemisen maagisin muoto on yhtenä toimiminen. Se on useimmille tuttu tila. Kohoamme siihen vapautuessamme pätemisen ja pelkäämisen moodeista. Silloin kaikkiin iskee yhteinen hillitön halu saada aikaan jotain erityisen ihmeellistä.

Tässä tilassa elämä hyväilee, homma sujuu, rikotaan minuuden rajat. Kun ihminen oivaltaa, että ihmeitä ei synny soolona, vaan kaikessa kivassa on mukana aina vähintään kaksi ihmistä, hän haluaa säätää oman egonsa hakemaan parhaita ratkaisuja, eikä keskity pitämään kiinni omasta kannastaan tai keräämään itselleen irtopisteitä onnistumisesta.

Yhtenä tekemisen esteitä on useita. Osa niistä liittyy ihmisten psykologiseen lataukseen, itsetuntoon tai omakuvaan, osa on luonteeltaan systeemisiä, rakenteellisia. Kun halutaan ratkaista isoja ongelmia, pitää möyhiä molempia. Ihmisiä on rohkaistava uhmaamaan paitsi kehnosti toimivia käytäntöjä, myös itseään koskevia latteuksia. Mieleen on koodattava osaamisen ja onnistumisen tahto.

Heikki Peltola positiivinen psykologia

Yhtenä tekemisen toteutuessa kukaan ei alista eikä alistu. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki saavat tehdä mitä lystäävät, päinvastoin. Järjestys pitää olla ja kaikkien on sitouduttava samoihin sääntöihin.

Monien mielestä tämä on vaikeata tai mahdotonta. Päinvastoin, se on luontainen ja helpoin tapa toimia. Ihmiset on luotu ja tarkoitettu toimimaan yhdessä, kukaan ei pärjää yksin. Tarvitsemme toisia vauvana ja vanhainkodissa, mutta myös kaikkina vuosina siinä välissä.

Itsekkyys on opittu tapa, mutta siitä voi onneksi oppia pois. Aivojen tehtävä ei ole eristää ihmisiä, vaan yhdistää ja luoda yhteyksiä. Itsekkyys on aivovamma, josta pitää päästä eroon.

Itseriittoiset ja kaiken tietävät jääräpäät ovat riesa ja este yhteistyölle. Heiltä puuttuu ihmisenä olemisen taidoista tärkein: kyky kuunnella toisia ja oppia muuttamaan mieltään niin, että löytyy paras mahdollinen ratkaisu.

Yhtä suuri este yhtenä tekemiselle ovat alimieliset, itseään vähättelevät ihmiset. Sellaiset vetäytyvät vastuusta ja pitävät suunsa kiinni silloin, kun pitäisi puhua ja puuttua epäkohtiin. Heidän takiaan yhteistä hyvää syntyy vähemmän kuin voisi syntyä ja tyrannit pysyvät viroissaan.

Kenenkään etu ei ole, että ihmiset käyttävät vain pientä osaa kyvyistään. Siksi alimielisiä pitää kaikin keinoin houkutella yhteisiin talkoisiin kysymällä, kuuntelemalla, rohkaisemalla ja rakastamalla.

Paras palkinto on lopulta se, että näkee työnsä tulokset ja kokee tehneensä hyvää toisille. Oscareita ei riitä kaikille, mutta jokainen voi nauttia hyvän työn hedelmistä arkensa keskellä tekemällä omat askareensa suurella sydämellä, intohimolla ja iloiten. Kun näin tekee, ei kaipaa patsaita ja palkintoja. Kun kiitosta ei halua, arvostusta tulee yli tarpeen. Kannattaa luopua arvostuksen odottamisesta ja keskittyä sen antamiseen. Jokaisen lähellä on ihmisiä, jotka elävät eriasteisessa arvostusvajeessa, eivätkä siksi löydä omaa loistoaan.

Elämä ei ole egotrippi. Se on toisten kanssa tekemistä, egon säätämistä sopivaksi, loputonta oppimista. Luottamista, ei luovuttamista. Tukemista, ei taistelua. Hyvän näkemistä hyvässä ja puuttumista pahaan.

Tässä pelissä on isot panokset. Aseilla sitä ei voiteta. Eikä Oscareilla. Tarvitaan syvää ymmärrystä mielen malleista ja virittymistä toimimaan niin, että väylä toisiin pysyy auki. Sellainen mieli on herkkä, tarkka, valpas, nöyrä, utelias ja tosi. Se ei uppoudu itseensä, vaan kytkeytyy toisiin.

Me on ehkä suomen kielen kaunein sana. Siihen liittyvä tunne ilmentää sitä, mistä elämässä on kyse. Monet elämän ongelmat ovat itse aiheutettuja ja häviävät, kun vaihtaa sanan minä tilalle me.

Heikki biokuvaVieraskynä: Nostemestari Heikki Peltola on 16 vuoden ajan etsinyt käytännön keinoja tuottaa nostetta ja  hohtoa yli tuhannen työyhteisön kanssa. Hän on  kirjoittanut seitsemän kirjaa työstä, elämästä,  itsensä ja toisten johtamisesta. Mm. Hikeä ja hurmosta, Jokaisella on juttunsa, Hohtoa kohti,  Yhtenä – kun minästä kasvaa me ja Tuhat  tulimmaista! – Heikismin helmiä (2014).

Lisää Heikin ajatuksista ja toiminnasta:  www.nostetuotanto.fi.


by 2 kommenttia

Hyvään vuorovaikutukseen ja kommunikointiin tarvitaan sudenkorennon perspektiiviä…

Yksilöiden, tiimien ja organisaatioiden yleisimmät märehtimistalkoot, jotka vievät aikaa ja energiaa, johtuvat ihmisten kyvyttömyydestä nähdä asioita moniulotteisesti eri perspektiiveistä. Sama koskee parisuhteita. Tutkimuksen mukaan kyky asettua toisen saappaisiin ja tarkastella kiisteltyä asiaa sieltä edes muutaman sekunnin, madalsi kielteistä tunnetilaa ja auttoi näkemään tilanteen moniulotteisemmin (*1).

Luomme helposti ’mielipiteen’ asiasta kun asiasta vanhojen kokemusten ja ajattelutottumusten perusteella. Mielemme pitää usein itsepintaisesti kiinni tuosta yhdestä näkökulmasta. Varsinkin stressi- ja painetilanteissa olemme usein kykenemättömiä joustamaan ajattelumme kanssa. Sudenkorennon perspektiivi on asioiden ja oman ajattelun tarkastelua eri korkeuksista ja suunnista ulkopuolisen silmin. Se on kykyä harkita ja yhdistää useita samaan aikaan kilpailevia näkökulmia ohjaamaan omaa päätöksentekoa (*2). Samalla se on kykyä nähdä asioiden taakse: nähdä mitä tapahtuu itsessämme ja omassa ajattelussamme, toisissa ja heidän maailmassaan sekä koko keskinäisessä vuorovaikutussysteemissä, johon olemme kullakin hetkellä kytkeytyneitä.

 

Tunnekuohut ajattelun kapeuttajana

 

Koska usein emme osaa päästää irti omasta näkökulmastamme, on vaikea nähdä, että oman mielipiteen lisäksi toisen katsantokanta on ihan yhtä ”oikea”. Varsinkin väittelytunnekuohun vallassa on hankala hahmottaa objektiivisesti toisen näkökulmaa. Epämiellyttävät tunteet supistavat ajatteluamme ja näin tulemme subjektiksi omalle ajattelulle. Tästä johtuen tunnekuohut usein estävät meitä kiipeämistä parvekkeen tasolle.

Johtajien ja esimiesten suurin virhe on yleensä se, etteivät he osaa nähdä sitä sosiaalista systeemiä, joka vaikuttaa heihin itseensä, johdettaviin ja koko organisaatioon (*2). Vanhat ajattelumallit ja kyvyttömyys parvekeperspektiiviin rajoittavat näkemästä tilanteisiin paremmin sopivia, käytännöllisempiä ja joustavampia toimintoja. Vanhojen ratkaisujen ja päätösmallien uomaan on helppo ajautua. Parvekeperspektiiviin ja paremmin toimivien ratkaisujen ihannemaailmaan on uomasta vaikea päästä.

Ekstrovertti esimies ajattelun lamauttajana

Sudenkorennon perspektiiviin liittyen, kerron yhden tyypillisen ”system error” -esimerkin päivittäisestä vuorovaikutustilanteesta organisaatioissa: Useat esimiehet ovat ekstroverttejä, ja se on yksi syy, miksi he ovat menestyneet niin hyvin. He ovat sosiaalisesti erittäin kyvykkäitä ja taitavia. Usein ekstroverttien kommunikointitapa on hyvin dynaaminen ja temmoltaan nopea. He eivät välttämättä osaa kuitenkaan ottaa huomioon, miten oma vahva toimintatapa voi vaikuttaa introverttijohdettavaan passivoittavalla tavalla. Esimiehen rytmi saattaa olla niin energinen ja räjähtävä, ettei hän kykene huomaamaan, ettei toinen pysty pääsemään samalle nopeudelle ja taajuudelle. Esimies puhuu kiivasta tahtia 10 minuuttia uudesta ideastaan. Yhtäkkiä hän lopettaa ja kysyy johdettavansa mielipidettä. Tämä ei välttämättä kuitenkaan kykene antamaan palautetta tai lisäideoita tuossa hetkessä. Hänen tahtinsa on toisenlainen. Esimies saattaa itse turhautua tällaisessa tilanteessa miettien, että ”aina tuo Mikko on noin passiivinen ja hidas, eikä hän saa mitään sanottua”. Kuitenkin esimiehen oma tapa toimia tässä tilanteessa saattaa olla vuorovaikutuksen esteenä. Jos hän tuossa hetkessä pystyisi näkemään tilanteen johdettavan sisäisestä maailmasta käsin, hän osaisi keskustella rauhallisemmin toisen tahdissa. Näin toimien hän voisi saada johdettavaltaan häikäiseviä uusia näkökulmia ja kehitysideoita.

Sudenkorennon perspektiivi:

–          Mieti hetken ongelmaa tai haastetta, jota olet yrittänyt ratkaista useasti ilman tulosta. Minkälaisia mielen malleja ja ajattelutottumuksiasi olet tuolloin käyttänyt? Minkälaista tarinaa mielesi on kertonut epäonnistumisen syistä?

Käytännön kentässä:

1)      Kun seuraavan kerran olet konfliktitilanteessa jonkun kanssa, hengitä muutan kerran syvään ja siirry sudenkorennon perspektiivin. Hyppää toisen saappaisiin. Tarkastele väittelyä kumppanisi näkökulmasta. Mieti miten hän tilanteen kokee ja miten hän on mahdollisesti päätynyt omaan näkökulmaansa.

 

2)      Seuraavan kerran, kun olet vuorovaikutuksessa jonkun kanssa, tarkkaile hänen kanssakäymisen ja puheen tempoa ja nopeutta. Yritä mukauttaa oma rytmisi hänen mukaansa ja reflektoi miten vuorovaikutus toimii.

 

Lähteet:

(*1) Goleman, D. (1998). Working with Emotional Intelligence. London: Bloomsbury Publishing.

(*2) Cavanagh, M.  (2009). lecture: groups, teams and systems.  The University of Sydney.


by 1 kommentti

Opettele sanomaan EI ja helpottamaan tarvettasi miellyttää muita…

”Me onnettomat pelkäämme, ettei meistä pidetä”

Marja-Terttu Pulliainen kirjoitti mielenkiintoisen jutun Kotivinkin lehteen 7/2011. Hän kuvailee siinä, miten monella meistä on mielemme orkesterissa yhtenä soittajana miellyttäjä-märehtijä. Tämä sisäisen höpöttäjämme rooli kuluttaa paljon märehtimisenergiaa, koska se ei halua tuottaa muille pettymyksiä vaan haluaa aina olla miellyttämässä kaikkia. Lue lisää Marja-Tertun ajatuksista ja tarrametodista, jolla hallita mielemme märehtijää.

Koko Marja-Tertun juttu alla olevasta linkistä: https://positiivinenpsykologia.files.wordpress.com/2011/05/tarrametodi.pdf