Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla

Category Archives: Positiivinen psykologia kirjoitukset


by Jätä kommentti

Tunnetko ahdistuneisuutta maailman tilanteesta? Kiitollisuusharjoitus rauhoittaa.

GratitudeElämme kummallisia aikoja. Olet koronasta johtuen todennäköisesti kokenut uudenlaista stressiä, ahdistusta, tunneväsymystä tai yleistä huolta. Ei hätää. Niin me kaikki muutkin olemme. Se on ihan normaalia tällaisessa tilanteessa.

Jos olet karanteenitilanteessa, ero lähimmistä ihmistä tai tärkeistä harrastuksista saattaa aiheuttaa henkistä taakkaa. Kaikki tiedämme, miten ”ihanaa” on olla lukittuna samassa asunnossa joka päivä läheisten kanssa, varsinkin jos he ovat äänessä aamusta iltaan.

The Lancet- niminen lääketieteellinen lehti julkaisi äskettäin tutkimuksen, jonka mukaan negatiiviset mielialat, viha ja ärtyneisyys ovat karanteenin yleisimmät seuraukset. Lisäksi tutkimuksen mukaan lastensa kanssa karanteeniin sijoitetut vanhemmat maksavat tästä tilanteesta vielä suuremman mielenterveysmaksun!

No, mitä voimme tehdä? On aika kutsua paikalle sisäinen vahvuutemme: henkinen joustavuus.

Pohjimmiltaan henkinen joustavuus on kykyä käyttää mieltä ja omaa käyttäytymistä tavalla, jolla pysymme tyynenä myrskynkin keskellä, sopeutuen kaaokseen. Amerikan psykologinen yhdistys (American Psychological Association, 2020) määrittelee henkisen joustavuuden olevan enemmän kuin pelkästään ”palautumista vastoinkäymisistä”, ja kuvaa sitä ”prosessiksi, jolla sopeudutaan sopivalla tavalla vastoinkäymisiin, traumoihin, tragedioihin, uhkiin tai muihin merkittäviin stressiä aiheuttaviin tapahtumiin”.

”Mutta hei, odota…” saatat sanoa. ”Kun tämä korona-kaaos alkoi, joustavuuteni loppui nopeammin kuin wc-paperini.”

Hyvä uutinen on se, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa henkisen joustavuutesi ja sietokykysi harjoittelua. Kyse on taidosta, joka voidaan oppia ja jota voidaan kehittää. Parasta on se, että se vie aikaa vain muutaman minuutin päivässä.

Tutkimuksen mukaan on olemassa useita tapoja rakentaa henkistä joustavuutta. Kiitollisuus on yksi niistä. Se ei ole täydellinen parannuskeino jokaiseen vastoinkäymiseen, mutta se toimii usein. Kun kohdistamme mieltämme asioihin, joista voimme vaikeassakin tilanteessa olla kiitollisia (aina on jotain hyvää), niin vahvistamme ja kehitämme ajatteluamme askel askeleelta.

Tässä on kevyt versio harjoitteluun:

Ajattele jotain, josta olet kiitollinen. Se voi olla lemmikkisi, pieni lahja, jonka sait ystävältä taannoin, auringonpaiste, sosiaalisen median seuraaminen wc- pöntöllä tai mitä tahansa.

Anna mennä. Jatka. Kenenkään muun ei tarvitse tietää, mitä ajattelet. Mistä olet kiitollinen? {* hissimusiikkia …} Kun olet löytänyt mukavan tunnetilan, jää tilaan muutamaksi minuutiksi ja lepää tunteesi kanssa. Huomaa, miltä nuo tunteet tuntuvat kehossasi. Makustele ja nauti kokemuksesta. Toista tätä päivittäin.

Tässä on pro-versio:

Kokeile nyt vähän haastavampaa harjoitusta. Muistele jotain haastetta, jonka olet aiemmin kohdannut elämässäsi. Ajattele tuota aiemmin kokemaasi tapahtumaa ja taputa itsellesi, koska olet jo mahdollisesti päässyt tapahtuman yli. Kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä: Sainko tuosta tapahtumasta tai ajasta jotain, josta voisin olla kiitollinen, vaikka se oli todella kova koettelemus? Mitä tuo tapahtuma tai vastoinkäyminen opetti minulle? Olenko muuttunut tai kehittynyt millään tavalla (parempaan suuntaan) tuon haasteen takia?

Tällä hetkellä kolmasosa maailman väestöstä on jonkinlaisessa karanteenissa ja stressissä. Olemme kaikki tässä yhdessä, ja nykyiset olosuhteemme saattavat edelleen muuttua. Emme tiedä mihin olemme menossa. Nyt on oikea aika alkaa aktivoimaan emotionaalisia ja henkisiä resurssejamme, joita meillä kaikilla on. Ne saattavat olla piilossa, mutta nyt on aika herätellä ne unesta.

Melissa Georgiou (KM) opettaja ja mindfulness-kouluttaja. Löydät hänen uusimman kirjansa Arki helpommaksi – 30 Mindfulness-harjoitusta lievittämään stressiä tästä linkistä.

Mel profile pic_full res

Blogin lähdekirjallisuus:

American Psychological Association. (2020, February 1). Building your resilience. http://www.apa.org/topics/resilience

The psychological impact of quarantine and how to reduce it: rapid review of the evidence. (2020, February)

https://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(20)30460-8/fulltext


by Jätä kommentti

Molla-Maija – auttaja vai estäjä?

Molla_Maijat-1024x576

Photo by Rodrigo Rodriguez on Unsplash

Molla-Maija on osuva nimi sisäiselle puheelle, sille, joka aina ryhtyy negatiivisesti mollaamaan minua. Milloin olen liian vanha, milloin liian lihava, milloin ruma, milloin liian innokas ja tuhat muuta mollaavaa sanaa. Tiedänhän minä, että itse ajattelen omassa päässäni. Tiedänhän minä, että sisäinen puhe on itse tuottamaani. Mutta miksi se aina hyökkää silloin, kun muutenkin olen haavoittuvainen?

Jokaisella on vähän erilainen Molla-Maija, mutta kokemukseni mukaan kaikki tunnistavat sen. Professori Esa Saarinen puhuu ihmisen latistuksen mankelista ja luulen että minun Molla-Maijani on käynyt Esan luennolla ja ymmärtänyt asian aivan väärin päin.

Molla-Maija osaa olla myös kannustava. Juuri se sanoo hetkittäin, että kyllä onnistun, osaan ja että kannattaa olla utelias. Molla-Maija on myös estänyt minua monta kertaa tekemästä tyhmyyksiä. Se sanoo, että mieti vielä onko tämä sinulle hyväksi, tarvitsetko tätä, voisitko odottaa vielä, tutki asiaa tarkemmin.

Molla-Maijan myönteiset hetket ovat kullan arvoisia. Miten saisi tasapainon syntymään oman sisäisen puheensa kanssa? Ensimmäinen askel on havahtua huomaamaan Molla-Maijan molemmat puheet. Oman itsen sättimisestä tulee helposti tapa. Kun mollaamisesta tulee tapa, toistamme sitä huomaamattamme ja kyseenalaistamatta uudelleen ja uudelleen.

Entä jos lopettaisimme itsemme mollaamisen? Tämä ei tarkoita kriittisen tarkastelun lopettamista, vain epäasiallisen kriittisyyden kuoppaamista. Ajatelkaapa asiaa toisesta näkökulmasta. Kun joku ystävistäsi epäonnistuu, mokaa, mitä teet? Menetkö viereen ilkkumaan ja viisastelemaan? Todennäköisesti ja toivottavasti et. Lohdutat, saatat sanoa, että kyllä tämä tästä ja älä turhaan murehdi.

Ystävällesi olet ystävällinen. Entä jos olisitkin itsellesi ystävä. Mitä sanoisit silloin?

Perustimme Facebookiin syksyllä ryhmän ”Puhu kaunisti itsellesi”. Haastoimme toisemme puhumaan vuoden ajan kauniisti itsellemme. Vuoden kuluttua teen siitä koosteen, miten olemme muuttuneet, onko itsetunto vahvistunut, millaisia vaikutuksia sillä on ollut hyvinvointiin. Kiinnostavaa olisi vertaille naisten ja miesten Molla-Maijojen eroa.

Yksikertaista tapojen muuttaminen ei ole. Facebook-ryhmän perustamisen jälkeen menin seuraavana päivänä ostamaan itselleni uusia treenivaatteita. Sovituskopin julmanräikeässä valossa satuin katsahtamaan takapeiliin. Juuri päälleni vetämä treenipaita oli takaa katsottuna kuin syksyinen kyntöpelto! Muhkuraa, makkaraa, liivien syväuomaa. Ja Molla-Maija heräsi: ruma, vanha lihava, katso nyt itseäsi, hyi!

Sitä kesti muutaman minuutin. Sitten muistin! Minähän olen luvannut puhua kauniisti itselleni. Avasin sovituskopin oven ja huikkasin myyjälle, että tuopa suurempaa numeroa. Niitäkin oli kaupassa.

Itsemyötätunto kuuluu myötätuntoperheeseen: compassion (myötätunto), self-compassion (itsemyötätunto), self-kindness (kiltteys itselle, itsekiltteys), global humanity (yleinen humaanius) ja mindfulness (tiedostava, hyväksyvä läsnäolo).

Mieti, miten elämä muuttuisi, jos Molla-Maijan kanssa saisi syntymään CoPassionin eli myötäinnon!

Ritva Enäkoski
Puheenjohtaja, SPPY ry

P.S. Tervetuloa mukaan haasteeseen, puhumaan kauniisti itselle vuoden ajan! Ryhmä löytyy täältä.

Kirjoitus on alun perin julkaistu SPPY:n sivuilla.


by Jätä kommentti

Hanna Kampman: Posttraumaattinen kasvu – “Mikä ei tapa se vahvistaa”

shutterstock_672205045 kintsugi HK

Unohtamatta tietenkään, että “tyynet meret eivät tee taitavia purjehtijoita” ja että “sisulla siitä selviää”. Meistä jokainen on varmasti kuullut jonkin näistä kansanviisauksista. Useat meistä ovat myös jossain vaiheessa ajatelleet, että eiköhän tässä olla jo tarpeeksi vahvoja – ei kiitos tarvitse vahvistaa enempää. Ajatuksissa on saattanut myös käydä, että mikäli meri vaatii näinkin taitavaa purjehtijaa, voin kyllä jäädä rannallekin. Etsimään vaikka sitä sisujonoa, itselläni kun ei tuntunut riittävän tämä aloituspaketti. Toisin sanoen, elämässä on ajankohtia, jolloin voimat eivät yksinkertaisesti tunnu riittävän haasteiden edessä. Ihmiselle, joka on kokenut trauman tai useita peräkkäisiä traumaattisia kokemuksia, tällaiset sanonnat voivat kuulostaa liian vaativilta sekä samaan aikaan aivan liian kepeiltä toteamuksilta aidon hädän keskellä.

Sanontoihin kätkeytyy kuitenkin sitkeää ja ajan kestävää viisautta, mistä syystä psykologiakin tieteenalana kiinnostui ilmiöstä. Filosofit, uskonnot ja useat eri kulttuurit ovat kautta aikojen kuvanneet alussa mainitun oloisia kasvutarinoita trauman seurauksena. Tieteen avulla on haluttu ymmärtää, miten ja missä olosuhteissa kyseiset kuvaukset pitävät paikkansa. Ymmärtääksemme mistä nämä sanonnat sitten kumpuavat on ensin ymmärrettävä traumaa kokemuksena paremmin.

Trauma

Trauma määritellään usein kokemuksena, jossa yksilön aikaisempaa maailmankuvaa koetellaan niin vahvasti, että hän ei enää kykene käsittelemään tapahtunutta aikaisemmilla selviytymiskeinoilla. Ihminen kokee, että hänen tai hänen läheisensä elämä, terveys tai fyysinen koskemattomuus on uhattuna. Traumaan kuuluu vahvasti kokemus avuttomuudesta, pelosta, ahdistuksesta ja toivottomuudesta. Ihminen voi myös kärsiä unettomuudesta sekä toistuvista mieleen tunkeutuvista traumaattisista mielikuvista. Tapahtuma voi olla ihmiselle niin vaativa, että hän tietoisesti tai tiedostamattaan välttelee asioita tai tilanteita, jotka muistuttavat alkuperäisestä traumasta. Henkilö saattaa myös olla jatkuvassa korkeassa vireystilassa peläten tapahtuman uusiutumista. Tällainen vaste vaativaan kokemukseen on hyvin ymmärrettävä sekä luonnollinen. Mikäli tällaiset oireet kuitenkin jatkuvat kroonisina ja pitkään, puhutaan usein trauman jälkeisestä stressihäiriöstä, mihin olisi hyvä saada ammattilaisen apua ja tukea. Usein trauma ei myöskään ole yksittäinen tapahtuma, vaan useiden tapahtumien sarja, jossa alkuperäistä tapahtumaa seuraa useita jälkiseuraamuksia, jotka syventävät kokemuksen vaativuutta.

Tämän vuoksi haluan painottaa, että traumakokemus on aina myös hyvin yksilöllinen, mistä syystä tulisi välttää kiusausta kertoa läheiselleen, kuinka siitä tulisi selvitä. Haluankin korostaa, että myös seuraavaksi esittelemäni posttraumaattisen kasvun teoria tulisi käsitellä mahdollisuutena, eikä suinkaan ainoana oikeana trauman jälkeisenä lopputuloksena. Teoria on minulle hyvin rakas ja olen sitä tutkinut jo useita vuosia. Toivoisinkin, että siitä puhuttaisiin yhtä sinnikkäästi ja kriittisesti kuin posttraumaattisesta stressihäiriöstäkin.

Posttraumaattinen kasvu

Posttraumaattinen kasvu määritellään ”positiivisena muutoksena, jonka koetaan olevan seurausta kamppailusta henkilökohtaisen elämän kriisin tai traumaattisen kokemuksen kanssa” (Calhoun & Tedeschi, 1999, p.11). Merkittävää teoriassa onkin ymmärtää, että traumatapahtuma itsessään ei ole se mistä kasvu kumpuaa, vaan vahvuudet löytyvät henkilön yrittäessä käsitellä kokemustaan.

Posttraumaattisen kasvun teoria syntyi käytännöstä. Useat traumapotilaiden kanssa työskentelevät psykologit alkoivat nähdä vastaanotoillaan kuvattavan yhteneväisiä positiivisia kasvukokemuksia, joista vuosien varrella kehittyi posttraumaattisen kasvun teoria. Tällä hetkellä teorian ympärillä on hyvä kriittinen ja kiivas keskustelu ja sen mekanismeista väitellään, kuten hyvään tieteelliseen tapaan kuuluukin. Kuitenkin me tutkijat tunnumme olevan tällä hetkellä samaa mieltä siitä, että tietyt elementit kuuluvat vahvasti ihmisten kuvaamaan kasvukokemukseen.

Traumasta selvinneiden ihmisten tarinoissa toistuu usein viisi elementtiä, joissa henkilöt kokevat, että positiivista muutosta on tapahtunut:

1.     Kohonnut arvostus elämää kohtaan

Traumaattisella kokemuksella on tapana paljastaa ihmiselle elämän hauraus ja siten sen ainutkertaisuus. Selviytyjät usein kuvaavat ymmärtävänsä oman elämänsä merkitystä paremmin ja kokevat vahvasti, että haluavat nauttia tästä mahdollisuudesta täysin rinnoin. Haastattelemieni ihmisten parissa tämä näkyy usein ajankäytön priorisointina ja itselleen tärkeiden asioiden arvostamisena arjessa. 

2.     Läheisemmät ilmisuhteet

Traumaattinen kokemus koskettaa usein vahvasti myös ihmisen lähipiiriä. Henkilö, joka kamppailee trauman aiheuttamien ajatusten sekä muutosten kanssa, kohtaa usein yllättäviä reaktioita lähimmäisissään. Pettymyksiltäkään ei aina vältytä, kun läheiseksi koetut ystävät etääntyvät tai eivät osaa täysin suhtautua muutokseen, jota ihminen käy läpi. Ihmiset voivat myös yllättää avullaan ja tuellaan. Esimerkiksi vieraiden ihmisten osoittama lämpö ja ymmärrys voi olla upea positiivinen löytö hädän keskellä. Ihmiset, jotka ovat kokeneet trauman, kuvaavatkin usein arvostavansa läheisiään enemmän, tunnistavansa aidot ystävät elämässään paremmin ja haluavansa viettää enemmän aikaa itselleen tärkeiden ihmisten seurassa. 

3.     Syventynyt itsetuntemus

Koska usein traumaattinen kokemus paljastaa ihmiselle sellaisia puolia elämästä, joita ei ennen ole joutunut kohtaamaan, se on myös usein jyrkkä oppimäärä itsetuntemukseen ja omien arvojen arvioimiseen. Ihmiset usein kuvaavat haluavansa olla aidosti omia itsejään, rehellisiä itselleen ja muille sekä tekevänsä valintoja vahvasti tämän uuden itsetuntemuksen valossa.

4.     Uudet mahdollisuudet elämässä

Trauma on valitettavan usein myös salakavala varas, joka vie joitain elementtejä elämästä mukanaan, kuten palasen entistä identiteettiä, työpaikan, tai osan ystäväpiiristä. Tässä menetyksessä usein piilee myös mahdollisuus. Haastattelemani ihmiset ovat kertoneet löytäneensä itselleen uusia uria, jotka he kokevat mielekkäämmäksi kuin entiset. He ovat saattaneet löytää intohimon vanhaan harrastukseen takaisin tai vaikkapa uusia läheisiä ystäviä yhteisten kokemusten vuoksi.

5.     Kokemus kuulumisesta johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen

Trauma usein muistuttaa ihmistä hänen pienuudestaan tässä valtavassa maailmassa. Kokemus voi myös herätellä ajattelemaan, että on osa jotain itseään suurempaa. Omat haastateltavani mainitsevat usein ymmärtävänsä kokemuksensa vuoksi, että he ovat osa ihmisyyttä, jossa heillä kaikilla on tärkeä rooli ja siten myös mahdollisuus auttaa muita.

On hyvä muistaa, että on täysin mahdollista kokea muutosta ainoastaan osassa näistä osa-alueista tai ei millään niistä. Posttraumaattinen kasvu ei ole universaali kokemus, mutta se on hyvin yleinen. Sen kokeminen ei myöskään sulje pois trauman kielteisiä vaikutuksia, vaan hyvin usein posttraumaattinen stressi ja kasvu ilmenevät myös rinnakkain.

Tutkijat ja terapeutit kokevat, että tämä posttraumaattisen kasvun prosessi on hyvin luonnollinen ja tapahtuu yksilöllisesti. Siksipä sen tukemiseen toimii neuvojen sijasta parhaiten ihmisen oman matkan ja pohdinnan kanssa myötäkulkeminen.

Ajatuksia kasvusta

Professori Stephen Joseph (2012) kuvaa tätä trauman jälkeistä posttraumaattista kasvukokemusta ”vaasi”-metaforan avulla. Elämässä on useita kokemuksia, joissa vaasi voi kaatua ja särkyä. On kuitenkin mahdollista korjata vaasi entisenlaiseksi. Säröt saattavat vielä erottua, mutta vaasi on kuitenkin entisensä, ehkä jopa vahvempi liitosten vuoksi. On kuitenkin tilanteita, joissa isku on niin vahva, että vaasi pirstaloituu pieniksi palasiksi. Tällöin ei ole enää mahdollista rakentaa vaasia entiselleen, mutta ajan kanssa on mahdollista tehdä jotakin uutta ja yhtä kaunista: mosaiikki.

Haluankin lopettaa tämän kirjoituksen lainaten Tommy Tabermannin upeaa runoa ja todeta, että joskus ”ehjimmät meistä on sirpaleista tehty”.

shutterstock_672205045 kintsugi HK

Japanissa on kaunis taideperinne korjata rikkinäiset kipot käyttäen kultaa, hopeaa tai

platinaa. Tätä taidetta kutsutaan nimellä Kintsugi tai Kintsukuroi, “kultainen korjaus”. Perinteellä on vahvat filosofiset juuret. Se perustuu ajatukseen, että jos jokin on kärsinyt vahinkoa, peittelyn sijaan sen uusia piirteitä tulisi arvostaa, juhlia ja korostaa.

Lähteet

  • Calhoun, L. G., & Tedeschi, R. G. (Eds.). (1999). Facilitating posttraumatic growth: A clinician’s guide. Routledge.
  • Joseph, Stephen. (2012). What Doesn’t Kill Us: A guide to overcoming adversity and moving forward. Hachette UK.
  • Kampman, H., Hefferon, K., Wilson, M., & Beale, J. (2015). “I can do things now that people thought were impossible, actually, things that I thought were impossible”: A meta-synthesis of the qualitative findings on posttraumatic growth and severe physical injury.
  • Modern Met Team. (2017). Kintsugi, Centuries Old Japanese Method of Repairing Pottery with Gold. Retrieved September 3, 2017, from http://mymodernmet.com/kintsugi-kintsukuroi/

FullSizeRender


Hanna Kampman työskentelee luennoitsijana ja tutkijana Itä-Lontoon yliopistossa (UEL). Tutkimuksessaan hän keskittyy ymmärtämään paremmin urheilun ja liikunnan merkitystä vakavan vammautumisen jälkeisessä posttraumaattisessa kasvussa.

Lecturer & Co-Module Leader in MSc Applied Positive Psychology & Coaching Psychology (MAPP-CP)
Posttraumatic Growth Unit (PTGU)
Email: h.m.k.kampman@uel.ac.uk

Hannan kollegat ja alan johtavat asiantuntijat, tohtorit Itai Ivtzan ja Tim Lomas saapuvat 3.11.2017 Suomeen jakamaan tuoreinta tietoa positiivisen psykologian toisen aallon tutkimuksesta. He kertovat elämän vaikeamman puolen ehkä jopa odottamattomistakin hyödyistä. Tutkimukset antavat vinkkejä siihen, miten voimme paremmin kohdata vastoinkäymisiä ja vaikeita tunteita ja miten ne ovat tärkeä osa hyvää elämää. Lisätietoja täältä. 


by Jätä kommentti

Iida Mäkikallio: Vahvuu­tensa kohdanneella on voima kannatella toista

Screen Shot 2016-11-27 at 12.37.52 PM.png

Kuva: Li Yang / unsplah.com

Haavoittuvuus ja vahvuus ovat saman kolikon kaksi puolta. Filosofian Akatemian uuden Mielensävalottajat-yhteisön vetäjä, valmentaja Iida Mäkikallio korostaa kirjoituksessaan itsetuntemuksen tärkeyttä.

20-luvulle asti hiilikaivoksissa käytettiin kanarianlintuja suojelemaan kaivostyöläisiä häkämyrkytykseltä. Kanarianlinnut ovat herkempiä kaasuille kuin ihmiset ja lakkaavat laulamasta pienestäkin häkäpitoisuudesta. Lintujen laulun lakatessa kaivostyöläiset tiesivät nousta ajoissa pois kaivoksesta.

Itkin joka kerta kun minut vietiin tarhaan. En uskaltanut tulla pois pulpetin alta ensimmäisenä kouluviikkona. En puhunut vieraille ihmisille. Pienikin hymähdys tai kiireisen kireä ilmapiiri sai minut itkemään. Arka ja pelokas lapsi. Kun ympäristössäni on myrkkyä, lakkaan laulamasta ensimmäisenä, koska haistan myrkyn kaukaa.

Opin nopeasti, millainen tulee olla, jotta muut ovat tyytyväisiä. Älä vie tilaa. Mukaudu.”Ole pienempi.” Pienempi ajatuksissa, pienempi mielipiteissä, pienempi kehossa, pienempi tahdossa, pienempi unelmissa.

Screen Shot 2016-11-27 at 12.33.57 PM.png

Kulttuurimme jaottelee sukupuolen mustavalkoisesti kahteen ja tämän lisäksi määritellään tarkkaan, mitä on olla mies ja mitä nainen. Havahduin siihen, kuinka nuorena nämä uskomukset meihin iskostuvat, kun kuuntelin perhepäivähoitajan ja lasten keskustelua bussissa. Hoitaja kysyi lapsilta, mitä he haluaisivat ruoaksi. Jokainen poika huusi toistensa yli “Hamppareita!” “Spagettia!” “Joo hamppareita!”. Tytöt olivat hiljaa ja kun hoitaja kysyi heiltä, mitä he haluaisivat, tytöt vastasivat “Ihan sama, mulle käy kaikki.” “Joo, pojat saa valita.” Naisen rooli on auttaja, mukautuja. Omia tarpeita saatika tahtoa ei tule ilmaista.

Pojille kulttuurinen viestimme on päinvastainen. Häpeää tutkineen Brené Brownin mukaan miehille suurin kulttuurinen viestimme on “ei saa olla heikko”. Tämä ilmenee muun muassa vaikeutena myöntää, että on väärässä, vaikeutena pyytää apua ja vaikeutena puhua tunteista.

Naiset usein valittavat, että miehet eivät puhu tunteistaan, ja miehiä kritisoidaan etäisyydestä ja tunnekylmyydestä. Samaan aikaan ei kuitenkaan todella olla valmiita kohtaamaan itkevää tai pelokasta miestä. Liikaa avoimuutta kavahdetaan. Kun on vieraantunut omasta vahvuudestaan ja omaksunut identiteetin, jossa oma turvantunne on riippuvainen kumppanista, kumppanin näkeminen syvässä surussa tai häpeässä horjuttaa sitä maata, jolla seisot. Tällöin avoimuus on pelottavaa ja luotaantyöntävää. Vain vahvasti omilla jaloillaan seisova ihminen kykenee antamaan toiselle tilaa ilmaista kaikkea mitä on.

Jotta voimme sallia sekä vahvuuden että heikkouden toisessa, meidän on nähtävä molemmat itsessämme. Binäärisen nais- ja miesjaottelun takana on yhteinen ihmisyys. Jokainen meistä on pelokas, rohkea, heikko, vahva, luja, pehmeä. Vain vahvuutensa kohdannut voi loistaa koko laajuudessaan ja kannatella toista. Vain haavoittuvuutensa kohdannut voi olla vapaa.

Rakkaudella, Iida

P.s. Kanarianlintuna olen huomannut yhtä sun toista tästä elämästä. Itseämme rajoittavia uskomuksia on hankala huomata yksin. Tein sinulle kurssin, jossa työstämme aiheita, joiden läpikäynti on aiheuttanut isoimmat muutokset niin omassa kuin valmennettavienkin elämässä. Jotta uskaltaisit elää isommin. Rakastaa enemmän. Koko sydämestäni tervetuloa Mielensävalottajat-heimoon.

screen-shot-2016-11-27-at-7-49-39-pm
Vieraskynä: Iida Mäkikallio on Filosofian Akatemian valmentaja. Hänen erityisosaamistaan ovat mielen toiminta, innostuksen johtaminen ja henkilökohtainen kasvu.

Iidan tänään maanantaina 28.11. alkavalle online-kurssille mahtuu vielä mukaan muutama. Lisätietoja täältä.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Filosofian Akatemian blogissa 18.11.2016.

Kuva: Emilia Lahti


by Jätä kommentti

Haasta itseäsi Sisun päivänä 28.2.

Viime vuonna 28.2. juhlittiin ensimmäistä virallista Sisun päivää ja kokonaista sisun vuotta (pieni yhteenveto täällä). Seuraavassa ajatuksia siitä, miten tulla mukaan tänäkin vuonna.

I. Sinun oma Sisun päivän tapahtumasi 28.2. 

Sisu on tuttu idea miltei kaikille ja siksi sen ympärille on helppo rakentaa. Järjestettävän tapahtuman ei tarvitse olla mitään raskasrakenteista ja isoja resursseja vaativaa, vaan se voi olla esimerkiksi avoin kutsu yhteiselle sisujuoksulle, kokoontumiselle ystävien kanssa tai innostavalle tempaukselle, joka hyödyttää yksilöitä ja heidän yhteisöään. Sisun päivää vietetään myös ulkomailla ja tähän mennessä sen tiimoille on rakentunut mm. kimppalenkkejä, yrityksen sisäisiä tempauksia, lämminhenkisiä tapaamisryhmiä ja vapaaehtoistyöaloitteita.

10151791_10102267084840602_3822581979595088481_n (1)

Sisu kimppalenkki Kaivopuistossa 28.2. Linkki jutun lopussa.

Meitä ei yhdistä vain se, että kohtaamme kaikki vastoinkäymisiä vaan se, että meillä on kaikilla paljon piileviä voimavaroja haasteiden selättämiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet yksi toisensa jälkeen, että sosiaalinen tuki näyttelee suurta osaa yksilön resilienssissä ja selviämisresursseissa. Sisun vuoden tarkoitus on rakentaa Suomeen ’sisun taskuja’. Nämä ovat turvallisia ja voimaannuttavia miniyhteisöjä tai ryhmiä, joiden visiona on synnyttää inhimillistä lämpöä, ja tarjota meille ympäristö, jossa treenata arkisisukkuuttamme. Sosiaalinen tuki sekä sisukkaat esimerkit toimivat kasvualustana rohkeudelle ja lujuudelle.

”Esimerkin näyttäminen ei ole pääasiallisin tapa, jolla vaikuttaa toisiin. Se on ainut tapa.”
–Albert Einstein

Muista, että et ole yksin elämän haasteiden kanssa. Olet osa isoa sisukasta joukkoa ja voit saada tukea ja kannustusta esimerkiksi Sisun juhlavuoden ryhmästä tai Sisu Lab -ryhmästä (englanniksi). Meitä on yhteensä jo yli 12,000 rakentavan sisukkuuden todeksi eläjää ympäri maailmaa!

Allekirjoittaneen työpoytä :)

Allekirjoittaneen työpöytä : ) Elämää on paljon mukavuusalueen sisällä, mutta  itseään haastamalla näkee lujuutensa.

II. Hour of Sisu -teko eli minisisut

Hour of Sisu on Sisun päivänä tapahtuva Earth Hourin tyyppinen tempaus, jonka tarkoitus on ulottua maan joka kolkkaan. Ihmiset Seinäjoelta San Franciscoon ja Alavudelta Aucklandiin haastavat itseään tekemään jotain, mikä jännittää.

Suomessa valtakunnalliseksi ajankohdaksi on valittu 28.2. kello 16-17 (voit luonnollisesti tulla mukaan, milloin se vain sopii aikatauluusi). Tuona aikana käännämme yhdessä pelkoja ja jännitystä aiheuttavia juttuja voitoiksi ja voimaksi. Otamme askeleen kohti unelmia, tartumme toimeen, teemme tarvittaessa muutoksia ja otamme terveitä, mutta rohkeitakin riskejä.

Mieti siis ainakin YKSI asia, jonka olet halunnut tehdä (kenties jo pitkään), mutta joka on pelottanut sinua. Jotain mikä edistää rakentavia pyrkimyksiäsi, tuo onnistumisen iloa tai auttaa sinua voittamaan pelkosi.

Haaste voi olla jokin iso juttu. Esimerkiksi työpaikan vaihtaminen tai ilmoittautuminen mittavaan urheiluhaasteeseen. Se voi myös tarkoittaa, että uit avannossa, menet ensimmäistä kertaa juoksulenkille, aloitat kahvakuulailun, laitat sisään hakemuksen omasta toiminimestä, muutat uuteen paikkaan, uskaltaudut sanomaan tuntemattomalle kohteliaisuuden, lupaudut antamaan (tai annat) julkisen puheen…. sinä tiedät parhaiten, mikä tuo itsesi ylittämistä vaativa asia on. Parhaimmillaan se on jotain, mikä vaatii pienempää tai suurempaa henkistä tai fyysistä ponnistusta ja omien tuttujen rajojen venyttämistä.

Tähtää niin korkealle, kuin pystyt! Haasta itseäsi. Jos sinusta vahvasti tuntuu, että nyt on aika perustaa oma yritys, alkaa treenaamaan triathlonia, käsilläseisontaa, aikidoa, kirjan kirjoittamista tai uskaltautua parisuhteeseen täysillä (tai lopettaa toimimaton sellainen), niin tee se. Jos naapuriin on muuttanut maahanmuuttaja ja se jännittää, vie uusi naapuri pullakahville. (Siihen liittyen ihan hyvä TEDx tässä).

sisu definition in Finnish sisu lab quotes

Sisun päivän haasteen ideana on, että lukuisat ihmiset tekevät rohkeita tekoja ja ylittävät itsensä saman päivänä. Jonkin asian harkitseminen on mahtava alku sinällään, mutta se ei riitä. On otettava kynä käteen, luuri korvalle, solmittava lenkkarit tai solmio ja painettava sendiä. You get the point. Kaikki muutos alkaa ensin ajatuksesta tai ideasta, mutta ideaa pitää seurata toiminta.

Hour of Sisu on tilaisuus sysäykselle kohtii uusia tapoja, uutta ajattelua tai muutosta. ”Missaat 100% laukauksista, joita et koskaan tee!”, kuten sisukas kiekkolegenda Wayne Gretzky aikanaan sanoi.

Pro Tips!

  • Kerro ystävillesi Sisun päivästä ja haasta heidät mukaan!
  • Twiittaa sisukkaat tekosi tagilla #Sisu2016 ja #HourOfSisu innostaaksesi muita ja saadaksesi myös itse tukea.
  • Kerro Twitterissä ja sosiaalisessä mediassa, mitä sisu sinulle merkitsee. Kuten viime vuonna, julkaisemme näitä Tweettejä positiivisen psykologian blogissa tapahtuman aikana ja jälkeen! Muista #Sisu2016
  • Jaa tarinasi (kuvina, videoina, ajatuksina) Sisun juhlavuosi -sivulla,  Sisu Lab -ryhmässä (englanniksi) tai omassa somessasi.

Main thing… have fun! : )

——

Sisun päivän kimppalenkki 28.2. Helsingissä

 


by Jätä kommentti

Mitä tehdä kun lapsi huutaa ja raivoaa

Danielle MacInnes USA child on a beach

Kuva: Danielle MacInnes/Unsplash

Olet ehkä lukenut lähestulkoon kaikki psykologian kasvatuskirjat, yrität parhaasi ja silti lapsesi saa niin infernaalisia kiukkukohtauksia, että jäät usein ihmettelemään kuka hän oikein onkaan.

Onko jopa niin, että lapsesi käyttäytyy enkelimäisesti muiden ihmisten läsnä ollessa, mutta muuttuu paholaisesta seuraavaksi kun olette kahdestaan?

Hyvä uutinen on, että jos lapsesi käyttäytyy huonosti juuri sinun kanssasi, mutta ei juuri kenenkään muun, teet itseasiassa jotain oikein.

Kysyt – miten niin?

Kliinisen psykiatrian professori, aivo- ja mieliasiantuntija Dan Siegelin mukaan lapset käyttäytyvät huonosti juuri vanhempiensa ympärillä, koska he tuntevat olonsa tarpeeksi turvalliseksi tehdäkseen niin. Tämä on luonnollisesti pieni lohtu silloin, kun olet keskellä pahaa kiukkukohtausta…

Miksi lasten aivot toimivat näin?

Professori Dan Siegelin tutkimuksen mukaan aivoilla on tärkeä rooli ihmisen käyttäytymisessä (toki myös ympäristöllä on vaikutus) ja menee vuosia ennen kuin aivot saavuttavat optimaalisen toimintatason. Kestää itse asiassa hamaan aikuisuuteen, noin 25 vuotta, ennen kuin etummaisen aivolohkon täysi kehitys on saavutettu. Se on se osa aivoista, joka säätelee sosiaalista käyttäytymistä, määrää päätöksentekoa, auttaa keskittymisessä (mainitakseni muutamia toimintoja). Tämä hitaasti kehittyvä aivojen osa on se sama kaikkea ihmisen toimintaa valvova keskusyksikkö, joka säätelee myös lapsesi käyttäytymistä, kun hän on ihmisten ilmoilla.

Ympäristössä, missä lapsi ei tunne itseään täysin turvalliseksi, hän oppii säätelemään reaktioitaan. Kun lapsi on huolissaan esimerkiksi hyväksytyksi tulemisesta, hän paljon todennäköisemmin säätelee käyttäytymistään ja tunneperäisiä reaktioitaan. Tästä johtuu parempi käyttäytyminen esimerkiksi koulussa tai toisten aikuisten seurassa.

Oltuaan koko päivän ”varuillaan” toisten ihmisten kanssa, lapsesi saattaa tulla kotiin, rentouttaa reaktionsa ja näin kiukkukohtaus alkaa.

Pieni auringonsäde tässä on, että voit kiittää itseäsi seuraavan kerran, kun lapsesi huutaa hillittömästi. Annat hänelle turvallisen ympäristön, jossa hän voi ilmaista itseään ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Hän tuntee itsensä turvalliseksi sinun kanssasi ja tietää ettei voi menettää rakkauttasi. Lapsesi on turvallisesti kiintynyt.

Mitä voin tehdä kiukkukohtausten kanssa?

Mitä siis tehdä raivareiden kanssa? Totuus on, että ne voivat vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin negatiivisesti. Minulla on kotonani kerättynä iso pino kirjoja vanhemmuudesta ja luettuani aiheesta useita tutkimuksia olen tullut yhteen merkittävään tulokseen:

Ainoa henkilö, jonka toimintaan voit todella vaikuttaa massiivisten kiukkukohtausten aikana olet sinä itse. Ainoa asia mitä voit tehdä jäkikasvusi kamppaillessa etuotsalohkon oikosulun kanssa, on tarkkailla omia reaktiotasi ja käyttäytymistäsi. Tämä on vaikeaa, mutta tulet stressaamaan paljon vähemmän jos pystyt siihen.

Kiukkukohtaukset eivät ole opettavaisten tuokioiden aikaa

Kiukkukohtaukset eivät ole oikea aika käyttäytyä samalla tavalla kuin lapsesi. Usko pois, olen kokeillut tätä ja se ei toimi. Kiukkukohtauksen aikana emme valitettavasti myöskään voi korjata mitään suuria ongelmia.

Paras ja hellävaraisin asia, minkä voit näiden hetkien aikana tehdä, on hyväksyä tilanne ja pitää huoli siitä, että oma käyttäytymisesi ei pahenna tilannetta. Tällä tavoin ohjaat tilannetta myös omalla esimerkilläsi. Lapset voivat todellakin tehdä meistä aikuisia, eikö vain?

Lyhyesti: Kun rakas ’enkelipaholaisesi’ on keskellä räjähtävää kiukkukohtausta, yritä kokeilla jotain seuraavista taktiikoista:

  1. Kun alat tuntea itsesi kiukustuneeksi tai raivostuneeksi lapsesi käyttäytymisen takia, yritä saada hieman tilaa tapahtuneen ja oman reaktiosi välille. Hengitä syvään ja hitaasti ja yritä pitää taukoa. (Tiedän, kaikki sanovat samaa – mutta kokeile – se on ilmaista…)
  1. Ota tämä mahdollisuutena olla läsnä lapsesi tunteiden kanssa. Huomioi hänen tunteensa. Voit jopa käyttää sanoja kuten ”Ymmärrän” tai ”Näen miksi olet vihainen tästä asiasta.” Ole empaattinen ja osoita, että ymmärrät hänen tilanteensa. Kysy itseltäsi, miksi lapsesi käyttäytyy tietyllä tavalla.
  1. Ymmärrä, että jos lapsi on keskellä raivokohtausta, silloin et voi opettaa häntä. Tunneperäiset ja reaktiiviset aivojen osat eivät ole hänen kontrollisa alla. Huomioi tämä, odota että myrsky laantuu ja keskustele asiasta rauhallisest vasta, kun lapsi on rauhoittunut ja on vastaanottavaisempi.

Kasvatuskirjat ovat hieno perusta lapsen ja vanhemman väliseen psykologiaan. Ne ovat todella hyödyllisiä ’tavallisina’ aikoina ja niitä on kiehtovaa lukea. Pahoihin raivokohtauksiin ei kuitenkaan ole olemassa pikavastausta. Ne ovat kuitenkin hetkiä, jotka antavat tilaisuuden tarkastella omia reaktiotamme ja voimme yrittää tietoisesti luoda tilaa itsellemme ja lapsellemme tunteiden täyteen kokemiseen.

Melissa Georgiou
Opettaja, meditaatiokouluttaja ja health coach

Melissa Gergiou Australia
Melissa on koulutukseltaan opettaja. Hänellä on 15 vuoden kokemus opettajana toimimisesta Australiassa. Sen lisäksi hän on lasten kasvatuksen ja vanhemmuuden asiantuntija. Melissalla on kotona 2,5 vuotias poika, joka opettaa hänelle läsnäoloa ja hyväksymistä jokainen päivä.

Melissa on mukana järjestämässä lasten vanhemmille suunnattua Parenting Happiness –seminaaria Helsingissä 19.3. Mukana on suomalaisia vanhemmuuden ja hyvinvoinnin asiantuntijoita Maaret Kalliosta Kaisa Jaakkolaan ja Ville Ojaseen. Mukana ovat myös Makke Leppänen ja Jarkko Rantanen.

Lisätietoa seminaarista: http://www.parentinghappiness.fi

 

Blogin lähdekirjallisuus:

Dr. Dan Siegel, M.D. & Tina Payne Bryson, Ph.D. (2014) No Drama Discipline: The Whole Brain Way to Calm the Chaos and Nurture your Child’s Developing Mind 


by Jätä kommentti

Lähisuhdeväkivalta – elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille

Positiivisen psykologian ajatellaan usein keskittyvän vain elämän söpöihin juttuihin: oksitosiiniin, halauksiin, onnellisuuteen ja kukoistukseen – kaikkeen siihen, mitä jää viivan alle kun elämästä miinustetaan vaikeudet ja kärsimys. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Suuri osa hyvinvoinnin tutkimuksesta liittyy toki sen voimistamiseen, mikä toimii ja miten me siirrymme merkityksellisyyden ja positiivisten emootioiden janalla plus kakkosesta plus kahdeksaan eli miten isäämme hyvää. Saadaksemme kokonaisvaltaisen ymmärryksen ihmiselämästä, on meidän kuitenkin toisinaan tehtävä töitä sen eteen, että vähennämme pahaa ja poistamme systeemit, jotka eivät toimi. Myös tämä on osa paremman tulevaisuuden luomiseen tähtäävää työtä ja tutkimusta.

Dr. James Pawelski & vihreä viittaa

Dr. James Pawelski & vihreä viitta

Philadelphiassa sijaitsevan Pennsylvanian yliopston perustaneen Benjamin Franklinin sanat on kaiverrettu kampuksen poikki kulkevan Locust -kävelykadun mukulakiviseen pintaan ”An ounce of prevention is worth a pound of cure” eli ongelman ehkäisy on kuningatar verrattuna sen hoitoon. Martin Seligmanin vetämässä sovelletun positiivisen psykologian MAPP-ohjelmassa meillä oli omat, leikkimieliset termit näille kahdelle tavalle lähestyä hyvinvointia: ’red cape’ ja ’green cape’ [punainen viitta ja vihreä viitta]. Silloin kun liikumme alueella, joka keskittyy perinteisenä positiivisen psykologian alueena miellettyyn tutkimukseen ja työhön, hyvinvoinnin lisäämiiseen, käytämme kuvainnollisesti vihreää viittaa. Kun toimimme alueella, joka keskittyy kärsimyksen vähentämiseen, olemme punaisella osastolla. Kumpikin on tarpeen. One cape does not fit all. Tämä pohjustuksena siihen, miksi kirjoitin alla olevan postauksen positiivisen psykologian sivulle.

Elämä koostuu monista hienoista jutuista, mutta totuus on, että me saatamme myös itse elää tai lukuisat ihmiset ympärillämme elävät kärsimyksessä. Toisinaan ensimmäinen asia, minkä voimme tehdä on ensin poistaa pahaa oloa, latistusta, pelkoa tai jopa vaaraa aiheuttava tekijä yhtälöstä ja vasta sen jälkeen voimme lähteä kohottamaan ja rakentamaan uutta.

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Kuva: Volkan Olmez / Unsplash

Lokakuu on kansainvälinen lähisuhdeväkivallan vastaisen työn kuukausi. Suomi johtaa monia hyviä tilastoja, mutta surullista kyllä, olemme etunenässä esimerkiksi Euroopan laajuisissa parisuhdeväkivaltaa kartoittavissa tilastoissa. Kyseessä on lamauttava, musertava, elämän toteutumista positiivisena kokemuksena estävä ilmiö, joka vaikuttaa noin joka kolmanteen naiseen heidän elämänsä aikana ja yhteen seitsemästä miehestä (WHO 2013). Maailmanlaajuisesti arviolta 240 miljoonaa lasta todistaa väkivaltaa tai on sen uhri omassa perheessään joka vuosi (Unicef 2006).

Asiasta vaikeneminen ei ole avain ratkaisuun vaan lähisuhdeväkivalta kukoistaa juuri tuossa hiljaisuudessa ja siihen kulttuurisesti liitettävässä häpeässä. Häpeässä joka liian usein painetaan uhrin harteille sen sijaan, että kohdistaisimme tutkivat katseemme sinne, minne ne kuuluvat: väkivallan tekijään sekä niihin kuttuurisiin systeemeihin, joka omalla tavallaan mahdollistavat ja sallivat väkivallan tuottaen pelon ilmapiirin, joka estää asiasta puhumisen. Aiheesta riiteleminen — kuka kärsii eniten ja kenen vastuulla sen kitkeminen on — ei tuota edistystä. On tärkeämpää yhdistää voivat ja keskittyä olennaiseen: kärsimys on aina kärsimystä ja jokaisen tilaston takana on ihan oikea ihminen. Kärsimys myös synnyttää usein lisää kärsimystä, kun me kannamme mukanamme mielen haavoja toisinaan lapsuudesta asti. Ainoastaan siten, että otamme yhteisen vastuun, tuomitsemme väkivallan täysin sekä tuemme tätä linjaa lainsäädännön sekä oman toimintamme kautta, sekä luomme verkoston niin väkivallasta kärsineiden yksilöiden kuin myös väkivallan tekijöiden auttamiseksi (vrt. Lyömätön linja ja Maria Akatemia), voimme lähteä muuttamaan systeemiä, joka synnyttää inhimillistä kärsimystä miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti.

Hyvinvoinnin, onnellisuuden ja rohkeuden perustukset rakennetaan kotona. Sen sijaan, että juoksemme korjaamassa vahinkoja vuosikausia on tärkeää tarkastella, miten rakennamme turvallisia kasvuympäristöjä niin lapsille kuin aikuisille. Totuus on, että meistä jokainen tarvitsee psykologista suojaa, turvaa ja tasapainoa voidakseen tulla parhaaksi versioksi itsestään.

Jos sinä olet parisuhteessa joka on henkisesti mitätöivä ja tai olemassaolosi arvoa vähättelevä tai olet tilanteessa, jossa on läsnä joko fyysisen väkivallan uhka tai fyysistä väkivaltaa, älä jää sen kanssa yksin. Kerro läheiselle ja luotetulle ystävälle, soita Naisten Linjaan tai Rikuun,  missä koulutetut, ongelmakentän hyvin tuntevat ja ymmärtävät vapaaehtoiset ovat valmiina auttamaan.

Elämä on liian lyhyt vahingollisille ihmissuhteille. Piste.

valentines_day_special-wide

Sain tänään herätä turvallisessa ja rakastavassa kodissa – jo viidettä vuotta. Näin ei kuitenkaan aina ollut. Sen jälkeen kun kävin läpi henkilökohtaisen helvettini, oman kotini seinien sisällä, ymmärsin ilmiön todellisen laajuuden: olin surullisen suurilukuisessa seurassa. ”Tosi rakkaus ei satuta”, on yksinkertainen lause. Se jäi kuitenkin mieleen ystävällisen auttajan välittämänä viisautena sinä päivänä, jona lähdin jatkamaan matkaani vapaana väkivaltaisesta suhteesta.

Kokemastani lähisuhdeväkivallasta puhuminen oli minulle itselleni joskus kauan sitten rohkea teko (Helsingin Sanomat/ Arka paikka). Ei enää. Möröt pienenevät ja pakenevat niistä puhumalla ja samalla voi loistaa valoa jonkun toisen polulle.

Kaikesta maailman hyvyydestä ja kauneudesta huolimatta tänäkin yönä minua pitävät valveilla mietteet ihmisistä, jotka elävät elämäänsä pelossa ja henkisen tai fyysisen väkivallan varjossa. Tehdään yhdessä kaikki, mitä voimme hyvän elämän perustan takaamiseksi jokaiselle yksilölle lähipiirissämme ja yhteisössämme. Oletko mukana?

Kansainvälinen perheväkivallan vastaisen työn kuukausi päättyy sunnuntaina, mutta kuten minkä tahansa inhimillistä hyvinvointia vähentävän ongelman, sen eteen tehtävä työ on läsnä ja vaatii huomiota ympäri vuoden. Ihminen kun tarvitsee rakkautta, lämpöä ja suojaa elämän jokaisena päivänä.

With sisu and compassion,
Emilia

Edit 18.1.2017: Sisu not Silence -kampanja on projekti lähisuhdeväkivallan ympärillä olevan hiljaisuuden ja häpeän poistamiseksi sekä siitä selvinneiden yksilöiden rohkeuden alleviivaamiseksi.


by Jätä kommentti

Suomen positiivisen psykologian yhdistys on nyt totta!

Tämän tervetulleen uutisen myötä ohessa yhdistyksen puheenjohtajan viesti:

SPPY sai alkusysäyksen jouluisen tunnelmallisessa illassa Helsingin Pursimiehenkadun Sis. Delissä.

SPPY sai alkusysäyksen jouluisen tunnelmallisessa Pursimiehenkadun Sis. Delissä 11.12.2014.

”Hei positiivisen psykologian ystävät,

Minulla on suuri ilo kirjoittaa tämä tervehdys kera lyhyen Suomen positiivisen psykologian yhdistyksen (SPPY) historiikin, joka toimikoon alkulaukauksena monelle upealle ja innostavalle tulevaisuuden tapahtumalle ja idealle.

Yhdistys polkaistiin alun perin käyntiin 11.12.2014 kauniin kodikkaassa Pursimiehenkadun Sis. Delissä, jonne Emilia Lahden kutsumana saapui lähes 40 positiivisesta psykologiasta ja merkitysrikkaasta elämästä innostunutta toimijaa. Mukana oli mm. psykologeja, tutkijoita, yrittäjiä, juristeja, lääkäreitä, asiantuntijoita, puhujia, kirjailijoita, sosiaalisen muutoksen tekijöitä, opiskelijoita, tohtoreita ja terapeutteja.

SPPY by Sami Paju

Meitä oli moneksi. Yhteensä lähes 40 henkeä.

Vietimme yhdessä kokonaisen illan tutustuen toisiimme, jakaen ajatuksia ja pohtien, miten ihmisten vahvuudet voivat toimia perustana paremman tulevaisuuden rakentamiselle. Selvääkin selvempää oli, että kukaan ei tee mitään hienoa yksin ja todellinen menestys syntyy siitä, että me tulemme yhteen kannustaen ja tukien toinen toistamme. Tämän varsin järkiperäisen ajatuksen pohjalle rakentaminen saa kuitenkin ihan uudenlaisen otteen, kun se perustetaan tutkimustietoon eikä pelkkiin anekdootteihin ja tuntemuksiin.

Halusimme luoda Suomeen yhdistyksen, jonka päämääränä on koota yhteen ihmiset, joilla on halu soveltaa positiivisen psykologian piirissä tuotettua tutkimustietoa. Halusimme myös varmistaa, että suomalaisilla on helppo pääsy tuohon tietoon. Suomeen oli aika perustaa yhdistys positiivisen psykologian osaamista, tietotaitoa ja harjoittajia tukemaan.

Siitä se sitten lähti.

Alkusuunnittelun jälkeen kokoonnuimme yhteen toukokuun 31. päivän kauniin keväisenä aamuna, jolloin yhdistys viimein perustettiin virallisesti. Nyt voimmekin viimein ilolla todeta, että YHDISTYS TOIMII JA ELÄÄ! Minut, viestintävalmentaja Ritva Enäkoski, valittiin yhdistyksen vetäjäksi. Kannan titteliä suurella innolla ja kunnioituksella.

11281873_10152787252550303_1340296399_n

SPPY:n viralliset perustamiskokouskahvit nautittiin lämpimien hymyjen kera Fazerilla 31.5.2015.

Päämääränämme on tiedottaa viimeisimmästä positiivisen psykologian alan tutkimustiedosta meillä ja maailmalla, keskusteluttaa jäsenistöämme, antaa vinkkejä lukemista varten ja olla omalta osaltamme mukana tukemassa positiivisen psykologian korkealaatuista tutkimusta Suomessa.

Järjestämme tulevaisuudessa myös seminaareja ja erilaisia tapahtumia, joissa alan asiantuntijat kertovat tutkimustuloksista ja siitä, miten tuota tietoa voi pyrkiä hyödyntämään esimerkiksi työyhteisöjen sekä yksilöiden oman elämän laadun kohottamisessa.

Hymy herkässä Jollaksessa 11.8. Tervetuloa mukaan joukkoomme!

Jollas 11.8.2015 Tervetuloa mukaan joukkoomme!

Tervetuloa mukaan!

Tehdään tästä briljanssia, kuten professori Esa Saarinen tapaa sanoa.

Liittymään pääset täällä!

(Ks. yhdistyksen rekisteriseloste ja säännöt).

Iloisin ja kannustavin terveisin SPPY:n sisukkaan tiimin puolesta,

Ritva Enäkoski


by 1 kommentti

Inhimillinen lämpö avaa ovet

Kuva Matt Mitchell

Hetket rakentuvat pitkälti siitä, mitä päätämme nähdä. Kuva: Juoksijaihme ja lämmin ihminen Matt Mitchell a.k.a @hamiltonguevara

Päivämme rakentuvat lukemattomista kohtaamisista, katseista ja eleistä. Näiden kohtaamisten laatu vaikuttaa olennaisesti siihen, miltä meistä tuntuu olla olemassa ja elää tätä elämää. Jokainen noista hetkistä sisältää mahdollisuuden synnyttää jotain, mikä kannustaa, auttaa ja mahdollistaa. Voimme antaa näiden mahdollisuuksien liukua ohitsemme tai tunnistaa ne ja nähdä itsemme aktiivisina todellisuuden muokkaajina. Arjen mikrohetket ovat kutsu sosiaaliseen tanssiin, jonka tuloksena kaikkien osapuolten elämänlaatu voi toisinaan kohottua.

Jokaiseen ihmiseen on koodautuneena tarve tulla nähdyksi eli olla arvostettu ja hyväksytty oman yhteisönsä jäsen. Ns. sosiaalinen kipu on hyvin todellinen ilmiö, vaikka ei usein näy päällepäin. Tutkimusten mukaan aivot näyttävät reagoivan yhtä voimakkaasti esimerkiksi syrjään jättämiseen ja yksinäisyyteen, kuin fyysiseen kipuun (ks. tämä, tämä ja tämä). Sosiaalisen kivun vastakohta on kokemus nähdyksi tukemisesta ja tie sinne kulkee inhimillisen lämmön kautta.

Ajatelkaamme ihimillistä lämpöä vaikkapa aktiivisena empatiana eli välittämisenä ja näkemisenä, joka ei jää ajatusten tasolle vaan manifestoituu toiminnan kautta.

Olkoon tuo toiminta tekoja, eleitä, sanoja tai läsnäoloa. Se on jotain, mikä kutsuu meidät ja yhteisömme vaikuttamaan rakentavasti omaan ympäristöömme ja luomaan siten positiivisia yläkierteitä. Meillä kaikillä on mahdollisuus osallistua ja sellainenkin yksilö, joka ei ole tottunut antamaan arvostusta aktiivisesti, huomioimaan ja kohtaamaan toisia, voi aloittaa vaikka ihan pienistä teoista. Oman toiminnan vaikutusta ympäroivään maailmaan on helppo ja kiva tarkkailla ja sen tulokset näkyvät parhaimmillaan välittömästi.

Sillä, että valitsee olla osa ratkaisua (sen sijaan, että on osa ongelmaa) on mittaisa vaikutus laajaan systeemiin.

Avainasemassa on se, että päätämme tietoisesti etsiä tilanteita ihmistenvälisistä kohtaamisista syntyvän briljanssin luomiselle. Päätämme tunnistaa ja tarttua mahdollisuuksiin osoittaa huolehtimista ja aitoa läsnäoloa. Kun kohtaamme jonkun meille rakkaan tai tuntemattoman siivilöityykö hänen potentiaalinsa oman kiireemme, kokemiemme vastoinkäymisten tai stressimme verhon läpi, vai näemmekö kaiken sen hyvän, jonka mahdollistamisessa me voimme olla osallisena?

Yksi suurimmista lahjoista, mitä voimme antaa, on nähdä toisessa hänen orastavat kykynsä ennen kuin hän on edes itse tunnistanut niitä.

Koen olevani äärimmäisen onnekas. Olen nimittäin saanut todistaa sen monta kertaa, kuinka ihmillinen lämpö ja toisten katseista heijastuva luottamus on avannut ovia ja antanut minulle voimaa tulla ulos kuorestani. Olen myös itse saanut avata ovia muille. Tiedostamisen arvoinen juttu on se, että tämä ovitekniikka toimii myös toisinpäin. Meillä on valta sulkea toisiltamme mahdollisuuksia olemalla arvostelevia, kovia ja luomalla ilmapiiri, jossa vastaanottaja kokee joutuvansa jatkuvasti todistelemaan arvoansa. Aivomme ovat satojen tuhansien vuosien aikana rakentuneet superherkiksi uhkatilanteille ja selviytymismoodi kaventaa pääsyamme kognitiiviseen reserviin. Tiedämme aivotutkimuksesta, että siinä missä negatiiviset tunteet tietyssä tilanteessa haittaavat toimintaamme, näyttävät positiiviset emootiot parantavat kognitiivista suoriutumista. Yhtä lailla kun me voimme kokea nousevamme lentoon kannustavassa ilmapiirissä, me voimme kutistua henkisesti jonkun ihmisen läsnäolossa.

Rohkeuden ja sisun mahdollistaminen

Sen sijaan, että passiivisesti odottaisimme ihmisten ja yhteisöjen olevan sisukkaampia ja rohkeampia (tai testaamme heitä pystyvyyttään) on tärkeää miettiä, miten oma toimintamme mahdollistaa kohtaamiemme yksilöiden kohoamisen parhaaseen suoritukseensa.

Inhimillinen lämpö nousee inhimillisestä herkyydestä. Kykymme tunnistaa ja tunnustaa jonkin kohtaamamme ihmisen tai tilanteen arvo ja ottaa kiinni kyseisen hetken hauraasta potentiaalista on se jokin, mikä lopulta puhaltaa näihin tilanteisiin elämän.

Jokaisen hetken sisältämä potentiaali toteutuu suhteessa siihen, miten paljon me olemme valmiita sijoittamaan siihen.

UGUR Sahin and sweety

Inhimillistä lämpöä Alankomaissa feat. upeat Ugur S. ja Joyce N. : )

”Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä.”

Tommy Tabermann

Toimimme yksilöinä sosiaalisten verkostojen kentässä. Samalla kulttuuri luo puitteet sille, millaiset toimintamallit nousevat hallitsevaan asemaan: millaista toimintaa meiltä odotetaan, mikä on suotavaa ja mitä palkitaan. Se myös tarjoaa meille malleja siitä, miten toimia. Ehkä suomalaisten haasteena jossain määrin ovat kulttuurissamme piilevät systeemit, joista kumpuaa vaikeus ”synnyttää toisen arvoa alleviivaamia tilanteita”, kuten filosofi Esa Saarinen on totesi kevään 2015 Filosofia ja systeemiajattelu –luennoillaan Aalto-opistolla.

Meillä ei ole Hall of Fameja ihmisen herkän potentiaalin tunnustamiselle (tai niille ihmisille, jotka elävät elämänsä sen mahdollistamiseksi toisten ihmisten elämässä), mutta ympärillämme on silti paljon arvostettavaa. Tehtäväksi jää, että kurottaudmme aktiivisesti kohti kapasiteettiamme synnyttää arvoa ns. arjen sosiaalisissa tansseissa. On tunnistettava kanssaihmisten potentiaali ja samalla kultivoitava herkyyttä tunnustaa myös heidän (huteratkin) yritykset synnyttää arvoa. On osattava sanoa ”Kiitos” ja annettava tunnustus vilpittömistä yrityksistä osoittaa arvostusta.

On astuttava elämään sydän edellä ja annettava ilmaa ihmillisen lämmön siipien alle.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikka sitä, että astumme ulos bussista etuoven kautta, että voimme sanoa kuljettajalle kiitos. Se voi tarkoittaa, että kirjoitamme puolisollemme kiitoskirjeen, jossa kerromme, miksi Hän on niin ihmeellinen. Tai ehkä kohtaamme katseellamme ihmiset kaupassa, jonossa, kassalla, hississä, lenkkipolulla tai liikennevaloissa. Se tarkoittaa, että etsimme tilaisuuksia toisen ihmisen ihmisyyden ja inhimillisyyden ihailemiselle.

Joskus jopa siinä, miten sanomme jonkun ihmisen nimen tai jopa pelkässä nopeassa katsahduksessa voi olla voimaa. Itse muistan jokaisen hetken, kun katseeni on sattumalta osunut yhteen vastaantulevan hymyilevän lenkkeilijän kanssa. Vaikka tuo yksittäinen yhteys on usein kestänyt vain sekunnin, jostain syystä ne ovat (kaikki kolme kertaa) tallentuneet mieleeni. Turhanpäiväisiä datapisteitä sinänsä, mutta siellä ne ovat. Ehkä näitä kertoja olisi enemmän, jos tietoisesti hakisin niitä, mutta myös minulla on toisinaan tapana sulkeutua omaan maailmaani.

Bussista poistun nykyään etukautta (silloin kun se ei ole häiriöksi) ja olen lanseerannut ystävien keskuudessa minikampanjaa ’Sano bussinkujettajalle kiitos!’ : )

Kohtaamisen laatu syntyy kyseisessä hetkessä läsnäolevien toimijoiden tekojen seurauksena. Parhaimmillaan toisen arvostusta alleviivaavasta toiminnasta voi syntyä jotain, mikä antaa meille pääsyn siihen, mitä olemme parhaimmillamme. Heikki Peltola sanoo viisaasti, että ”Menestys alkaa sanasta me.” Tuo kahden tai useamman ihmisen rakentavasta kohtaamisesta syntyvä kohottuminen nostaa meidät hetkeksi yli näkemiemme rajoitusten. Jaksamme jatkaa tai joskus peräti ylitämme itsemme.

Uskon, että elämän toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla liittyy juuri tähän yksilöissä piilevän potentiaalin voimistamiseen aidon kohtaamisen ja inhimillisen lämmön kautta. Otto Scharmer MIT:sta tutkii samaa teemaa eli miten me voimme luoda turvallisen ja hyväksyvän tilan kohdatessamme toisiamme (engl. holding space), ja mitä siitä syntyy. Hyväksyvässä ja turvallisessa kohtaamisessa elämismaailmamme tapahtuma-avaruuteen repeää kuin aukko tai portaai johonkin, mikä on enemmän kuin mitä me kenties tavanomaisesti olemme. Seuraavaksi pieni ajatteluharjoitus:

Mieti elämääsi taaksepäin. Palauta ajatuksiisi jokin suuri haaste tai vaikea hetki, josta selvisit. Vaihtoisesti mieti tilanne, jossa olet ylittänyt itsesi tai ottanut suuren askeleen eteenpäin.

Miten usein joku toinen ihminen on mahdollistanut selviytymisesi lisäämällä tankkiisi ekstrapaukkuja tai toisaalta vauhdittanut nousukierrettäsi antamansa tuen kautta. Olisko tuo lento kantanut yhtä pitkälle ilman saamaasi kannustusta tai olisitko jaksanut jatkaa ilman ystävän lämmintä olkapäätä? Kuka tai keitä olivat nuo henkilöt, jotka auttoivat sinua?

Me olemme olemassa yksilöinä, mutta elämän sävymaailman kokeminen kokonaisena vaatii toistemme kohtaamista mahdollisuuksien herkässä maailmassa. Kun me kurottaudumme toistemme puoleen uskoen heidän potentiaaliinsa, syntyy nostetta, jolla on parhaimmillaan eksponentiaalisia vaikutuksia.

Tämä on arkibriljanssia. Ordinary extraordinary magic hidden inside the in-between moments of our daily encounters ❤

Ps. Arkibriljanssia on ihana ottaa vastaan, mutta sen antaminen ja synnyttäminen se vasta huikeaa on. Jos et usko, niin päätä tällä viikolla kirjoittaa kiitollisuuskirje (tai soittaa) sille ihmiselle, jota ajattelit äskeisessä harjoituksessa = )

Ihanaa kesää, juhannusta ja oloa.

Ilman kuorta + sisulla, Emilia


by 7 kommenttia

Hyvän päätöksenteon 101 – ja miten nauttia paarmoista rannalla

Jumissa keksihyllyllä ja et osaa valita minkä merkkisen paketin kannat kotiin. Ansaitulla lomalla Lapissa, mutta mielessä nakertaa ajatus, että sittenkin olisi pitänyt lentää etelään. Miksi valitseminen on joskus niin vaikeaa, ja sitten kun vihdoin valitsemme, miksi olemme usein tyytymättömiä lopputulokseen?

Vastaus saattaa lymytä automaattisen tiedonkäsittelymme mekanismeissa.

900x900px-LL-682e98b1_CookieMonsterCupcakes

TÄMÄ tunne.

Se miten arvotamme tiettyjä asioita tai kokemuksia riippuu siitä, mihin vertaamme niitä. Ainainen entistä paremman elintason, auton tai sopivamman seurustelukumppanin metsästys saattaa muodostua noidankehäksi, joka on tuomittu johtamaan tyytymättömyyteen. Mielikuvaa siitä, että ”mitä sinulla ikinä onkaan nyt -ei riitä” vahvistetaan ympärillämme lakkaamatta. Tuotevalmistajat ja media suoltavat tuutin täydeltä vaihtoehtoja palvelemaan kyltymätöntä haluamme saavuttaa paras mahdollinen vastine sijoituksellemme (olkoon tuo sijoitus aikaa, rahaa, huomiota tai jopa rakkautta). Ottaen huomioon vaihtoehtojen paljouden ympärillämme on ironista, että tuon ns. ”parhaan mahdollinen” lopputuloksen saavuttaminen on lähes mahdotonta. Itse asiasssa juuri tämä vaihtoehtojen loputon määrä saattaa olla se, mikä kaikista eniten sotii tyytyväisyyttämme vastaan. Olemme usein niin huolissamme siitä, että olemmehan varmasti tehneet parhaan mahdollisen valinnan ja maksimoineet siitä saatavan hyödyn, että unohdamme nauttia siitä, mitä meillä on.

Vertailemisen sudenkupat –mistä siinä on kyse

Kun arvioimme kokemuksiamme, teemme useita erillisiä arviointeja. Ensinnäkin, vertaamme kokemustamme siihen, mitä toivoimme sen olevan ja millaiseksi se todellisuudessa osoittautui. Lisäksi me käymme mielessämme läpi kaikki edelliset vastaavat tilanteet, joissa olemme itse olleet tai joissa jokin tuntemamme henkilö on joskus ollut. Tästä mielikuvien myrskystä muotoutuu lukemattomia vaihtoehtoja sille, millainen tämänhetkinen kokemuksemme olisi parhaimmillaan voinut olla, ellemme olisi päätyneet tekemään kyseistä valintaamme. Menee jo aika vaikeaksi. Mutkistaaksemme asiaa vielä entisestään, emme ota näitä esimerkkejä erillisinä kokonaisuuksina ja vertaa niitä yksi yhteen lopputuloksen kanssa. Me otamme kaikki nämä potentiaaliset vaihtoehdot ja täydelliset lopputulokset, ja liimaamme ne mielessämme yhdeksi saumattoman virheettömäksi -ja täysin epärealistiseksi- kuvaksi. Miltei mikä tahansa reaalielämän kokemus on tuomittu kalpenemaan tämän idealisoidun illuusiojättiläisen rinnalla… ja koemme pettymyksen. Barry Schwartz sanookin TEDpuheessaan (klikkaa suomenkielinen tekstitys ikkunan oikeasta alakulmasta, linkki myös alla), että avain onneen ovat matalat odotukset. Mitä olet tästä mieltä? Olisi mukava kuulla kokemuksiasi ja saada keskustelua aikaan pp.fi-sivulla.

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Kirjoittaja kenkäkaupassa Jakartassa 2009. Kääk!

Otetaan esimerkki. Pohtiessamme esimerkiksi lomakohdetta, pidämme mielessämme kaikki ne vaikkapa viisi-kuusi upeaa vaihtoehtoa, joihin törmäämme esitteitä selaillessamme. Azorit on ilmiömäinen paikka surffaamiseen ja rantalomailuun (mutta sää on epävakaa), Uusi-Seelanti on puolestaan jännittävä ja naapuri ei ole käynyt siellä (se on tosin kallis ja kaukana). Toisaalta Lappi olisi kotimaassa. Luonto on upea ja sinne meneminen vaatii vähemmän matkustamista. Samalla se on kenties vähemmän eksoottinen. Suuntaamme kuitenkin iloisesti Lappiin.

funny-at-the-beach-expectation-vs-reality-01Vaikka reissu olisi kaikin puolin onnistunut kenties tulee lyhyt hetki, jona satumme syystä tai toisesta jumittamaan varpaat jäkälässä ja selkä täynnä paarmoja. Kalvava tunne lipuu mieleemme takaraivon uumenista: ”Ei olisi pitänyt kuunnella anoppia/aviomiestä/naapuria/ostaa sitä Grouponia. Lyön vaikka vetoa, että Azoreilla ei ole näin ärsyttäviä hyönteisiä ja Uudessa-Seelannissa olisi ollut hauskempaa.” Naps! –tyytymättömyysloukku louskahtaa kiinni ja aivomme jäävät armottomasti sen rattaisiin.

Emme ota huomioon, että ihan hyvin Azoreilla olisi voinut sataa kaatamalla, ranta olisi ollut katastrofi tai surffausta opetellessamme olisimme kenties päätyneet paikallisen meduusaparven uhriksi ja sen myötä ensi-apuun miettimään leppoisaa Lappia. Niin kauan, kun emme tiedosta näitä epärationaalisia vertailuprosesseja, olemme kohtuuhelppoa saalista tyytymättömyyden ansalle.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että aika on rajallinen luonnonvara ja yksi arvokkaimmista resursseistamme. Kymmenien ja satojen vaihtoehtojen yksityiskohtainen punnitseminen, kun riski on pieni, on ajan heittämistä hukkaan.

”Miten vietämme päivämme vietämme elämämme.” -Annie Dillard

Niin se vain on. Harkitseminen on tärkeää, kun päätetään vaikkapa asuinmaata tai -aluetta, työpaikkaa tai lasten koulua. On kuitenkin yllättävää, kuinka paljon aikaa saatamme päätyä käyttämään varsin turhanpäiväisten päätösten pohtimiseen (esimerkiksi mitä shamppoota ostaa tai mitä tilata pääruuaksi ravintolassa). Tämän voit helposti tarkistaa seuraamalla päätösten tekemiseen käyttämääsi aikaa vaikkapa viikon ajan.

Kohti parempaa päätöksentekoa

Sitä mukaa kun maailmantalous vaurastuu (tietyissä osin maapalloa) ja meillä on mahdollisuus saada entistä enemmän ja parempia asioita, odotuksemme kasvavat. Alamme sopetua tiettyyn tasoon ja mikä ennen oli hyvää (ja teki meidät tyytyväiseksi) ei täytä uusia, korkeampia vaatimuksia (ns. hedonic threadmill; Schwartz, 2004). Kehitys on toki hyvästä. Tyytymättömyyden tunteemme ei kuitenkaan ole uuden teknologian, naapurin (tai edes ruotsalaisten) vika, vaan sen juuret ovat meissä itsessämme.

Jos vertailemisen prosessi on tiedostamaton ja riistäytyy käsistä, se johtaa loputtomaan entistä parempien kokemusten haalimiseen. On tärkeää tiedostaa, että ajattelumme ja päätöksentekomme ei ole aina ole niin loogista, kuin toivoisimme sen olevan. Jo tämän yksinkertaisen asian tiedostaminen voi auttaa meitä ymmärtämään omaa toimintaamme ratkaisevalla tavalla. Paras hyöty eletyistä hetkistä ja kokemuksista tulee silloin, kun olemme niissä aktiivisesti läsnä ja lakkaamme murehtimasta, mikä olisi voinut mennä paremmin.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Joskus voi olla hyvä idea tarkistaa omat arvonsa ja miettiä, millä todella on merkitystä.

Tehokas ja hyvinvointiamme tukeva päätöksenteko rakentuu sen pohjalle, että tiedämme mitä oikeasti tarvitsemme. Realistiset odotukset, omien arvojen tunteminen sekä sen ymmärtäminen, että aina ei kannata (eikä tarvitse) pyrkiä maksimoimaan jokaista yksittäistä valintatilannetta, voivat auttaa navigoimaan valintojen viidakossa. Voimme harjaannuttaa päätöksentekoamme, pyrkiä olemaan tietoisempia tiedonkäsittelymme sudenkuopista ja siten, nauttia valintojemme tuloksista enemmän. Antiikin Kreikan viisaus: ”tunne itsesi” kantaakin pitkälle tässä yhteydessä.

Hyvä päätöksenteko pähkinänkuoressa

  • Ota muutama minuutti ja pohdi mitkä ovat arvosi → arvot toimivat kartan tavoin ja auttavat sinua asettamaan tavoitteesi ja määrittämään sen, mitä toivot elämältä. Voit hahmottaa pitkän ja lyhyen tähtäimen päämääriä.
  • Valintatilanteessa pyri peilaamaan päätökset sen mukaan tukevatko ne asettamiasi lyhyen tai pitkän aikavälin tavoitteita.
  • Pyri tietoisesti välttämään hyödyn maksimoimista tilanteissa, joissa riski ei ole suuri.
  • Muista että ei ole olemassa lopullista varmuutta (kysy itseltäsi, miksi pitäisi olla), että teit parhaan mahdollisen valinnan.
  • Ole tietoinen tiedonkäsittelyn karikoista (vertailu ihannekuvaan ja lopputuloksen maksimointi).
  • Määritä miten paljon aikaa on järkevä määrä tiettyjen päätösten tekemiseen. Aseta itsellesi aikaraja ja heitä vaikka kolikkoa viimeisenä keinona!

Vinkkaan muuten katsomaan Dr. Barry Schwartzin hauskan ja havainnollistavan TEDtalkin (suomenkielinen tekstitys saatavilla). Kirjoita ihmeessä omat vinkkisi päätöksenteon helpottamiseksi alla olevaan kommenttiosioon!

Schwartz, B. (2004). The paradox of choice. Why more is less. New York: Ecco.