Positiivinen psykologia

Tiede hyvinvoinnin taustalla


Jätä kommentti

Heikki Peltola: Menestys alkaa sanasta me

Kuva: Reuters

Kuva: Reuters

Oscar-gaalassa palkittiin filmitaivaan tähtiä ja hehkutettiin tarinoita, jotka ovat syvästi koskettaneet miljoonien ihmisten tunteita. Juhlan loputtua iski toisenlainen todellisuus. Uutisissa kerrottiin Putinin ristiretkestä Krimillä ja Ukrainassa, somessa puitiin hahmokilpailun voittajia ja päiviteltiin takatalvea.Heräsi kaksi kysymystä: Mikä meitä riivaa? Mikä meidät pelastaisi?

Oma vastaukseni molempiin on: yhteistyö, yhdessä tekeminen. Monia vaivaa joko ajoittainen avuttomuus tai pysyvä kyvyttömyys toimia yhdessä. Meidät pelastaa kaikesta pahasta vain kyky toimia yhdessä tavalla, joka on ylevin tapa toimia: yhtenä tekeminen.

Arkemme apeus tai upeus riippuu siitä, miten kohtelemme toisiamme. Kaikki luomamme hyvä on syntynyt ihmisten kyvystä toimia yhdessä. Olemme onnistuneet luomaan maan antimista häikäisevää aineellista hyvää, joskin vain pienelle vähemmistölle. Ihmiskunnan enemmistö elää lähestulkoon toivottomassa tilanteessa. Heiltä puuttuu sekä aineellinen että henkinen hyvä.

Mitä voisi ja pitäisi tehdä? Miten saisimme yhteistyön tuottamaan Oscareita eikä ristiretkiä ja tyhjänpäiväisyyksiä?

Yhteistyö on taitolaji. Sitä voi ja pitää harjoitella. Tässäkin lajissa huiput harjoittelevat enemmän kuin harrastelijat. He tekevät, oppivat virheistään, eivät lopeta kesken. Mutta tämä ei riitä. Pitää mennä syvemmälle syihin ja seurauksiin, tutustua mielen mekanismeihin.

Parhaat tulokset saadaan ison haasteen edessä. Kun yritetään synnyttää jotakin sellaista, josta kenelläkään ei ole tarkkaa käsitystä, jokainen joutuu haastamaan itsensä, venymään ja antamaan kaikkensa. Näin tekeminen tuottaa eniten iloa ja lopussa seisoo iso kiitos.

Kun aletaan tehdä elokuvaa, kukaan ei tiedä, millainen leffa syntyy. Satojen ihmisten joukko syttyy toisistaan ja löytää itsestään sellaista, mitä ei tiennyt olevan tai osaavansa. Lopputuotos ei ole ohjaajan, tähtien, käsikirjoituksen eikä lavastuksen ansiota, se on aina enemmän tai vähemmän. Kukaan ei voi ottaa kunniaa kokonaisuudesta, se kuuluu kollektiivisesti kaikille.

Yhdessä tekemisen maagisin muoto on yhtenä toimiminen. Se on useimmille tuttu tila. Kohoamme siihen vapautuessamme pätemisen ja pelkäämisen moodeista. Silloin kaikkiin iskee yhteinen hillitön halu saada aikaan jotain erityisen ihmeellistä.

Tässä tilassa elämä hyväilee, homma sujuu, rikotaan minuuden rajat. Kun ihminen oivaltaa, että ihmeitä ei synny soolona, vaan kaikessa kivassa on mukana aina vähintään kaksi ihmistä, hän haluaa säätää oman egonsa hakemaan parhaita ratkaisuja, eikä keskity pitämään kiinni omasta kannastaan tai keräämään itselleen irtopisteitä onnistumisesta.

Yhtenä tekemisen esteitä on useita. Osa niistä liittyy ihmisten psykologiseen lataukseen, itsetuntoon tai omakuvaan, osa on luonteeltaan systeemisiä, rakenteellisia. Kun halutaan ratkaista isoja ongelmia, pitää möyhiä molempia. Ihmisiä on rohkaistava uhmaamaan paitsi kehnosti toimivia käytäntöjä, myös itseään koskevia latteuksia. Mieleen on koodattava osaamisen ja onnistumisen tahto.

Heikki Peltola positiivinen psykologia

Yhtenä tekemisen toteutuessa kukaan ei alista eikä alistu. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki saavat tehdä mitä lystäävät, päinvastoin. Järjestys pitää olla ja kaikkien on sitouduttava samoihin sääntöihin.

Monien mielestä tämä on vaikeata tai mahdotonta. Päinvastoin, se on luontainen ja helpoin tapa toimia. Ihmiset on luotu ja tarkoitettu toimimaan yhdessä, kukaan ei pärjää yksin. Tarvitsemme toisia vauvana ja vanhainkodissa, mutta myös kaikkina vuosina siinä välissä.

Itsekkyys on opittu tapa, mutta siitä voi onneksi oppia pois. Aivojen tehtävä ei ole eristää ihmisiä, vaan yhdistää ja luoda yhteyksiä. Itsekkyys on aivovamma, josta pitää päästä eroon.

Itseriittoiset ja kaiken tietävät jääräpäät ovat riesa ja este yhteistyölle. Heiltä puuttuu ihmisenä olemisen taidoista tärkein: kyky kuunnella toisia ja oppia muuttamaan mieltään niin, että löytyy paras mahdollinen ratkaisu.

Yhtä suuri este yhtenä tekemiselle ovat alimieliset, itseään vähättelevät ihmiset. Sellaiset vetäytyvät vastuusta ja pitävät suunsa kiinni silloin, kun pitäisi puhua ja puuttua epäkohtiin. Heidän takiaan yhteistä hyvää syntyy vähemmän kuin voisi syntyä ja tyrannit pysyvät viroissaan.

Kenenkään etu ei ole, että ihmiset käyttävät vain pientä osaa kyvyistään. Siksi alimielisiä pitää kaikin keinoin houkutella yhteisiin talkoisiin kysymällä, kuuntelemalla, rohkaisemalla ja rakastamalla.

Paras palkinto on lopulta se, että näkee työnsä tulokset ja kokee tehneensä hyvää toisille. Oscareita ei riitä kaikille, mutta jokainen voi nauttia hyvän työn hedelmistä arkensa keskellä tekemällä omat askareensa suurella sydämellä, intohimolla ja iloiten. Kun näin tekee, ei kaipaa patsaita ja palkintoja. Kun kiitosta ei halua, arvostusta tulee yli tarpeen. Kannattaa luopua arvostuksen odottamisesta ja keskittyä sen antamiseen. Jokaisen lähellä on ihmisiä, jotka elävät eriasteisessa arvostusvajeessa, eivätkä siksi löydä omaa loistoaan.

Elämä ei ole egotrippi. Se on toisten kanssa tekemistä, egon säätämistä sopivaksi, loputonta oppimista. Luottamista, ei luovuttamista. Tukemista, ei taistelua. Hyvän näkemistä hyvässä ja puuttumista pahaan.

Tässä pelissä on isot panokset. Aseilla sitä ei voiteta. Eikä Oscareilla. Tarvitaan syvää ymmärrystä mielen malleista ja virittymistä toimimaan niin, että väylä toisiin pysyy auki. Sellainen mieli on herkkä, tarkka, valpas, nöyrä, utelias ja tosi. Se ei uppoudu itseensä, vaan kytkeytyy toisiin.

Me on ehkä suomen kielen kaunein sana. Siihen liittyvä tunne ilmentää sitä, mistä elämässä on kyse. Monet elämän ongelmat ovat itse aiheutettuja ja häviävät, kun vaihtaa sanan minä tilalle me.

Heikki biokuvaVieraskynä: Nostemestari Heikki Peltola on 16 vuoden ajan etsinyt käytännön keinoja tuottaa nostetta ja  hohtoa yli tuhannen työyhteisön kanssa. Hän on  kirjoittanut seitsemän kirjaa työstä, elämästä,  itsensä ja toisten johtamisesta. Mm. Hikeä ja hurmosta, Jokaisella on juttunsa, Hohtoa kohti,  Yhtenä – kun minästä kasvaa me ja Tuhat  tulimmaista! – Heikismin helmiä (2014).

Lisää Heikin ajatuksista ja toiminnasta:  www.nostetuotanto.fi.


Jätä kommentti

UUSI KIRJA (engl.): Positiivisen psykologian helmiä (vol. 2 )

positive psychologists on positive psychology Emilia Lahti

Positive psychologists on positive psychology (vol. 2) ilmestyi 1.1.2014

Ei ole montaakaan yhtä ihanaa asiaa, kuin olla suloisen uppoutunut elämäntarkoitukseensa ja siihen väkevään tekemisen virtaan, mikä siitä seuraa. Ehkä seuraavaksi parasta on saada olla sellaisten ihmisten lähellä, jotka myöskin elävät elämäänsä intohimoisen energisesti, suorastaan tullen yhdeksi tarkoituksensa kanssa. Siinä on samaan aikaan jotain valtavan kaunista ja rohkeaa.

Yhdessä Prof. Aaron Jardenin, Maria Ovejero Brunan ja Yukun Zhaon kanssa haastattelimme 14 arvostettua ja inspiroivaa eri aloilla toimivaa positiivisen psykologian asiantuntijaa ympäri maailmaa. Kysyimme heidän ajatuksiaan positiivisesta psykologiasta tutkimusalana, sen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Lisäksi haastateltavat toivat esiin niin rakentavaa kritiikkiä kuin ilmaisivat syvää innostusta positiivisen psykologian sisältämästä potentiaalista entistä myönteisemmän huomisen luomiseksi.

Kirjaa varten haastattelemiemme ilmiömäisten ja ihastuttavien henkilöiden joukkoon kuuluvat mm. Adam Grant, Angela DuckworthJames Pawelski, Tayyab Rashid, Esa SaarinenMargarita Tarragona ja Robert Biswas-Diener -upea lista joka vain jatkuu. Kaikki nämä kiehtovat edelläkävijät—seikkailijat kukoistavamman tulevaisuuden väsymättömässä etsinnässä—kertovat hyvin henkilökohtaisella ja aidolla tavalla oman tarinansa siitä, miten he löysivät positiivisen psykologian, miten he hyödyntävät sitä työssään, millaisen tien he ovat kulkeneet tähän päivään ja mikä on heidän suurin intohimonsa. Kirja on innostava sisäpiirin kurkkaus näiden neljäntoista tutkijan, opettajan, kirjailijan ja psykologin elämään, jollaista harvoin saamme. Samalla se on lukijan omaa ajattelua stimuloiva, ihastuttavan substanssirikas matka positiivisen psykologian maailmaan alan asiantuntijoiden silmin.

Tämä kirja on hyvä kaikille, jotka ovat kiinnostuneet positiivisesta psykologiasta, suunnittelevat opintoja sen parissa tai joille se on uusi kenttä. Erityisen mielenkiintoisia olivat itselleni juuri ne elämänmakuiset tarinat, joita sain kuulla ja todistaa, kuten myös ne monet  elämänkokemukseen perustuvat vinkit, joita haastateltavat antoivat. Muistivihko käteen, kahvipannu kuumaksi ja lukemaan. Tämä kirja inspiroi ja laittaa aivosolut hyrräämään! 

Kirja on saatavilla englanniksi täältä linkistä. Jos lukukokemus inspiroi ja jopa pyöräyttää sukat jalastasi, niin kerro se meille jättämällä kommentti Amazoniin: http://www.amazon.com/dp/B00HMGDNNG/ref=rdr_kindle_ext_tmb

Parhain terveisin, Emilia Lahti


2 kommenttia

Joni Martikainen: Jokainen hetki on mahdollisuus oppia

Kuva1Opportunity

Positiivinen suhtautuminen omiin kykyihinsä on tutkimusten mukaan yhteydessä lukuisiin elämänlaatua parantaviin asioihin. Se on yhteydessä muun muassa ihmisen mielenterveyteen, hyvinvointiin, onnellisuuteen, luovuuteen, tuotteliaisuuteen ja muista ihmisistä välittämiseen. Positiivisesta suhtautumisesta omiin kykyihinsä on hyötyä myös oppimisessa. Positiivinen suhtautuminen toimii eräänlaisena itseään toteuttavana ennusteena. Kun yksilö uskoo omiin kykyihinsä, hän todennäköisemmin tarttuu haasteisiin ja säilyttää motivaationsa epäonnistumisten edessä. Kun yksilö tarttuu haasteisiin ja jatkaa yrittämistä epäonnistumisista huolimatta, hän kehittyy ja todennäköisemmin lopulta onnistuu. Myös liian vähäinen usko omiin kykyihinsä toimii itseään toteuttavan ennusteena. Jos yksilö ei usko kykyihinsä, hän todennäköisemmin karttaa haasteita ja luovuttaa epäonnistumisten edessä. Näin ei synny kehitystä, eikä todennäköisesti onnistumisia.

Positiivisen suhtautumisen hyötyjen lisäksi, siitä saattaa olla myös haittaa oppimisen kannalta, etenkin silloin kun yksilö on keskittynyt puolustamaan tuota positiivista kuvaa itselleen ja muille, ei keskittynyt oppimaan. Mullistavissa tutkimuksissaan Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck tunnisti lapsilla kaksi erilaista tapaa tulkita omia kykyjään ja valita oppimistilanteita. Osa lapsista uskoi, että kyvyt elämässä ovat synnynnäisiä. He uskoivat, että harjoittelulla ei voida paljoakaan vaikuttaa omiin kykyihin. Lapset, jotka uskoivat esimerkiksi, että älykkyys on synnynnäinen kyky, pyrkivät jatkuvasti tarkastamaan oman älykkyytensä tasoa mittaamalla omaa suoriutumistaan edessä olevasta tehtävästä. He olivat taipuvaisia valitsemaan tehtäviä, joissa olivat alun perin hyviä. He säilyttivät positiivisen kuvan korkeasta älykkyydestään välttelemällä haasteita, joiden ottaminen olisi aluksi saattanut saada heidät näyttämään vähemmän älykkäältä, mutta joiden ottamisesta olisi ollut myöhemmän oppimisen kannalta hyötyä. Nämä lapset olivat taipuvaisia selittämään, eivät yrittämään. Näin heidän oppimisensa rampautui.

Toinen osa lapsista uskoi, että kyvyt elämässä ovat tulosta harjoittelusta. He uskoivat, että älykkyys on seurausta tekemisestä ja suoriutuminen jossain tehtävässä mittasi ainoastaan suoriutumista kyseisessä tehtävässä, ei mitään yleisempää kykyä. He uskoivat, että suoriutuminen kertoi kuinka paljon yksilö oli harjoitellut kyseistä tehtävää ja että suoriutumista voidaan parantaa harjoittelulla. Nämä lapset olivat taipuvaisia valitsemaan tehtäviä, jotka olivat haastavia. Koska mikä tahansa kyky oli mahdollista oppia, lapset keskittyivät oppimaan uusia asioita sen sijaan, että olisivat keskittyneet ylläpitämään kuvaa omista kyvyistään itselleen ja muille. Nämä lapset keskittyivät yrittämään, eivät selittämään.

Kuva2Lapset (2)

Myöhemmissä tutkimuksissa on havaittu, että 85 prosenttia ihmisistä osoittaa selvää taipumusta suhtautua omiin kykyihinsä ja oppimistilanteisiin jommallakummalla tavalla.

Taipumusten välillä on myös havaittu selkeä ero lasten menestymisessä koulussa, myöhemmässä kouluttautumisessa, työssä menestymisessä, sekä tyytyväisyydessä elämään. Näyttää siltä, että eroa yksilöiden välille ei tee niinkään yksilöiden alkuperäiset kyvyt kuin uskomukset siitä mitä kykyjä yksilöt uskovat voivansa hankkia.

Tutkimukset eivät koske ainoastaan lasten tapoja suhtautua omiin kykyihinsä, vaan myös aikuisten. Kysy itseltäsi esimerkiksi kuinka monta kertaa olet myöhemmässä elämässäsi opinnoissasi tai työpaikallasi jättänyt jonkun kysymyksen kysymättä, koska olet pelännyt, että kysymys saa sinut näyttämään epäpätevältä. Kenties olet ajatellut, että kukaan muu ei kysy kysymystä, koska kaikki muut tietävät vastauksen, vaikka paradoksaalisesti moni muu miettii samaa asiaa. Tilanne on klassinen esimerkiksi tilanteesta, jossa sinun tulee valita näytätkö tässä hetkessä osaamattomuutesi ja opit uuden asian, vai näytätkö tässä hetkessä osaavalta ja jätät oppimatta sen. Osaamattomuuden näyttämisen pelko tässä hetkessä estää sinua kehittymästä ja saavuttamasta tavoitteitasi, joilla on merkitystä myöhemmän elämäsi kannalta.

Kuva3Aikuiset (2)

Positiivista on kuitenkin, että uskomukset omien kykyjen luonteesta ovat kohtalaisen helposti muokattavissa. Teoriaa soveltamalla on saatu hyviä tuloksia niin lasten kuin aikuisten oppimisen kehittämisessä. Tässä muutamia ajattelutottumuksia, joita voi pyrkiä soveltamaan omaan oppimiseensa, jos haluaa saada siitä parhaan mahdollisen hyödyn:

1)    Ajattele kykyjäsi harjoittelun tuloksena, älä synnynnäisinä. Hyväksy, ettet voi olla hyvä jossain asiassa, jos et ole harjoitellut sitä.

2)    Ajattele kykyjäsi yksittäisinä, älä yleisinä. Suoriutumisesi missä tahansa tehtävässä mittaa suoriutumistasi kyseisessä tehtävässä, ei mitään muuta. Se ei mittaa potentiaaliasi kehittyä kyseisessä tehtävässä, suoriutumistasi muissa tehtävissä, eikä ainakaan arvoasi ihmisenä.

3)    Ajattele tilanteita mahdollisuuksina oppia, älä mahdollisuuksina mitata kykyjäsi. Keskity yrittämisen kautta saavutettuun kehitykseen, älä epäonnistumisen tuomaan ikävään tunteeseen.

4)    Keskity heikkouksiesi voittamiseen, älä niiden peittelyyn. Palkinto ei ole siinä miltä näytät, vaan siinä keneksi kasvat.

5)    Keskity omaan suoritukseesi, älä muiden suorituksiin. Keskity kehittämään itseäsi, nauttimaan omien rajapyykkiesi saavuttamisesta ja niiden saavuttamisen tuomista emotionaalisista palkkioista.

Omaa suhtautumistaan omiin kykyihinsä on hyvä tarkkailla. On hyvä etsiä suhtautumisestaan sudenkuoppia, jotka mahdollisesti häiritsevät oppimista, ja näin oman elämän kannalta tärkeiden tavoitteiden saavuttamista. On myös hyvä opettaa tämä taito lapsilleen.

Kuvat: iStockphoto

Omakuva (2)Vieraskynä: Joni Martikainen on tietokirjailija ja yritysluennoitsija, joka on kiinnostunut psykologisen tutkimuksen käytännön sovellutuksista yksilön arjessa, organisaatioissa ja yhteiskunnallisella tasolla. Tällä hetkellä hän keskittyy viimeistelemään psykologian opintojaan Helsingin Yliopistolla. Lisätietoa Jonista löydät kotisivuilta: www.jonimartikainen.fi.


1 kommentti

Susanna Halonen: Löydä intohimoinen elämä

Intohimo_Quote1

*Nimi on vaihdettu tutkimukseen osallistuneen henkilön anonymiteetin suojelemiseksi.

“Intohimo on jotain, mikä kiertää sinun sisälläsi, sinun elämäsi läpi ja on olennainen osa identiteettiäsi.” Näin ´Jane´ vastasi haastattelussa, joka tutki intohimon osaa yksilön elämässä. Positiivinen psykologia on tutkinut intohimoa noin 10-15 vuotta, mutta ensimmäistä kertaa tänä vuonna suoritettiin intohimon ymmärtämiseksi kvalitatiivinen tutkimus. Merkittävin tulos tutkimuksesta oli se, että intohimo on jotain mikä nousee ihmisestä itsestään eikä jostain aktiviteetista, mitä hän tavoittelee.

Tämä tarkoittaa, että sinä voit itse tietoisesti valita pyrkiä intohimoista elämäntapaa kohti. Entä miksi tällaista elämäntapaa kohti pitäisi pyrkiä? Sen vuoksi, että se kohentaa elämänlaatuasi. Ihmiset, jotka pyrkivät elämään elämänsä intohimoisesti, ovat onnellisempia, energisempiä ja vapaampia. Niinkuin Gandhi sanoo alla: ”Onnellisuus löytyy silloin, kun olet sopusoinnussa elämäsi kanssa.” Juuri tätä on olla ja elää intohimoisesti. Nyt on myös sinun aikasi löytää ja elää todeksi tuo intohimo!

Gandhi_quote_FIN

Mieti mikä on sinun tarkoituksesi ja mitkä ovat ne päätökset ja teot päivittäin, jotka auttavat sinua toteuttamaan tämän tarkoituksesi. Tarkoituksen täytyy olla aito sekä heijastaa sitä kuka sinä olet ja mitkä ovat arvosi. Tarkoituksen täytyy kuvastaa sitä, mikä on tärkeää sinulle ja minkä vaikutuksen haluat jättää maailmaan.

Löydä motivaatio sitä kautta, miten haluat vaikuttaa maailmaan positiivisesti sekä siitä, miten pystyt jatkuvasti oppimaan ja kehittymään eri asioissa. Opi arvostamaan sita, mitä teet itse ja löydä paikka minne tunnet kuuluvasi. Älä rakenna elämää ja hyvinvointia yhden asian varaan. Sen sijaan pyri monipuolisuuteen siinä mitä teet. Löydä nautintoa monesta suunnasta ja kehitä kykyjäsi monella alalla. Usko omiin kykyihisi, koska ne ovat yksilöllisiä sinulle ja auttavat maailmaa omalla uniikilla tavallaan.

Alta löydät kysymyksiä, jotka voivat auttaa sinua löytämään intohimosi sekä intohimoisen tavan elää. Kysy itseltäsi:

  1. Miksi teen mitä teen? Mieti mitkä ovat viisi tärkeintä arvoasi ja miten ne vaikuttavat tekemiisi päätöksiin.
  2. Mitä haluat luoda tai missä sellaisessa haluat olla osallisena, joka tekee maailmasta upeamman paikan elää? Pohdi mikä sinua kiinnostaa ja inspiroi – ja miten haluat, että ihmiset muistavat sinut.
  3. Mitkä ovat luontaiset vahvuutesi? Tunnista mikä luonnistuu sinulta helposti ja mistä saat usein esimerkiksi positiivista palautetta.

Mandela_quote_FIN

Tähän intohimoiseen elämäntyylin liittyy myös varoitus: intohimo on voimakas energia ja kun se pääsee vauhtiin on riski, että intohimosi määrää tahdin etkä sinä. Jos huomaat, että olet pakkomielteinen tai sinusta tuntuu, että et ole kontrollissa, saattaa olla että olet ajautunut ´intohimoloukkuun´. On kuitenkin olemassa kolme strategiaa jotka voivat auttaa välttämään tämän:

  1. Aseta ns. ´hallintasuuntautuneita´ tavoitteita [mastery goals]. Nämä ovat tavoitteita, jotka ovat sidoksissa sinun kykyysi kehittyä – eivät siis pelkkiin tuloksiin.
  2. Ole sitkeä tavoitteidesi kanssa – mutta myös joustava ja mukautuva. Suhtaudu avoimesti uusin mahdollisuuksiin jopa silloin, kun ne eivät kuulu suunnitelmiisi.
  3. Pyri tekemään mitä teet, koska nautit siitä. Älä tee mitään pelkästään sen vuoksi, että tavoittelet hyväksyntää.

Tämä on tilaisuus ottaa askel kauemmaksi ja tarkastella palveleeko nykyelämäsi tarkoitustasi sekä aitoa itseäsi. Kun valitset intohimoisen tavan elää, valitset elämän, joka tuo sinusta esiin parhaat puolesi ja mahdollistaa merkityksellisen elämän elämisen [fulfilment]. Onnea matkaan!

"Mini" SkirtVieraskynä: Susanna Halonen on positiivisen psykologian ammattilainen, joka tarjoaa yksilövalmennusta [coaching], tiimiworkshopeja sekä inspiroivia esitelmiä. Hän löysi intohimoisen tavan elää (sekä teorian sen taustalla) filosofian maisteriopintojensa kautta, jotka keskittyivät positiivisen psykologian tutkimukseen. Lisätietoja löydät Susannan kotisivulta osoitteesta Happyologist.co.uk.


Jätä kommentti

Kateudesta briljanssin imuun

Water colors Davey Yaden USA

Mitä sinusta heijastuu? Kuva: Lovely and smart Davey Yaden, MAPP ´12

”Olennaista ei ole kateus sinänsä, vaan se mitä tekee, kun kokee kateutta. Toista voi kannustaa tai pyrkiä itse parantamaan suoritustaan. Mutta jos kateus saa ylivallan, ihminen ei anna arvoa toiselle ja vähättelee tämän suorituksia joko mielessään tai puhumalla pahaa selän takana. Tavallista on myös se, ettei henkilö sano yhtään mitään. Näin hän ikään kuin ohittaa toisen onnistumisen ja eristää tämän sosiaalisesti.”

Näin kirjoittaa upea Marjatta Jabe Talouselämä-lehden jutussaan Kateudessa on energiaa, näin käytät sitä rakentavasti.

Lainauksen viimeinen lause muistuttaa minua parivaljakko Esa Saarisen ja Raimo Hämäläisen uraauurtavan systeemiälyteorian käsitteestä ´system of holding back´, joka viittaa siihen, että pidättäydymme antamasta kiitosta, tunnustusta ja kannustusta. Ei se kaada maailmaa, jos näin käy toisinaan, mutta ongelmana on, että nämä mikroreaktiot siellä ja täällä ovat usein systeemisiä ts. siitä tulee usein toistuva reaktiotapa.

On hyvä miettiä, millaisia seurauksia tunnustuksen jemmaamisella on esimerkiksi työyhteisössä, omassa parisuhteessa tai vaikka lasten kasvatuksessa pitkällä tähtäimellä. Pysähdy minuutiksi. Mieti kaksi tulevaisuuden skenaariota. Toinen, missä tietoisesti ja pidättelemättä annat kiitosta, vaikkapa omalle rakkaallesi tai esimerkiksi töissä sille tyypille, joka on aina ärsyttävän kummasti jotenkin parempi kuin sinä. Kuvittele myös toinen vaihtoehto, missä suljet suusi suppuun ja olet kuin et olisi mitään nähnytkään, kun huomaat toisen menestyvän ja onnistuvan. Millaisiin tapahtumiin, olosuhteisiin tai psyykkisen kompetenssin rakentumiseen nämä kaksi mallia johtavat? Me elämme systeemin keskellä. Teoillamme on aina seurauksia ja ne ovat joko plus- tai miinusmerkkisiä.

Maria Piritta photo creds highline may 2013

Highline, Manhattan 2013. Kuva: Maria Piritta

On helppoa olla hiljaa. Liian helppoa, ja höh, sehän vain tarkoittaa, että mitään paheksuttavaa ei ainakaan ole. Ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Jokaisen meidän korvien välissä myllää pieni (tai suurempi) pelko siitä, että mokaa, ei ole riittävä tai tulee nolatuksi. Että on vähemmän, kuin mitä on antanut muiden olettaa.  Jollain tasolla jokainen tarvitsee hyväksyntää ja arvostusta (ellei sitten ole zombi tai sosiopaatti). Tämä ei ole mitään höpöpehmoa paapomista, vaan ihan vain ihmisyyden peruselementti.

Jos sinusta tuntuu, että panttaat kiitosta, niin ei mitään hätää. Tärkeintä on tunnistaa tämä pihtailu ja sen jälkeen opetella toimintamalli, jossa kiitoksen antamisesta tulee pikkuhiljaa automaattinen tapa. Ihanaa on tarkkailla niitä reaktioita omassa ympäristössään, joita kiitoksen antamisesta yleensä peräti välittömästi seuraa. Meillä on upea mahdollisuus sanojemme, eleidemme ja tekojemme kautta avata toisillemme ovia, luoda turvallinen ilmapiiri (jossa uskaltaa rennosti jopa mokata) ja nostaa toisia kohti parasta suoritustaan. Muiden onni on kuitenkin koko systeemin onni, right? Jos puolestaan pyrimme pitämään toiset ympärillämme keskivertoina, pysymme myös itse keskivertoina ja se on kaikilta pois.

Haastan sinut tekemään pienen kokeen. Pyri tietoisesti antamaan tunnustusta seuraavan viikon ajan AINA, kun näet siihen aihetta. Jos ei heti tunnu, että on aihetta, niin oikein tönkimällä töngi jotain hyvää. Tee näin töissä ja/tai kotona. Jos ehdit, niin raportoi ihmeessä tänne.

Emilia Lahti Kristinalle ja Jyrkille

Toukokuinen kuu. Villanova, Pennsylvania 2013. Kuva: Emilia

Nopea loppukaneetti vielä. Minulla on nykyään periaate, että pyrin tietoisesti viettämään aikani itseäni HUOMATTAVASTI fiksumpien, kokeneempien ja kaikin puolin valovoimaisempien ihmisten kanssa. Mitä terävämpi, osaavampi tai hyveellisempi tyyppi, niin sitä parempi. Jos peräti kateusmittarin neula värähtää, niin tiedän, että silloin varsinkin olen oikeassa paikassa! Miksi? Koska tämä auttaa myös minua ylittämään itseni ja tulemaan siten parhaaksi mahdolliseksi Emiliaksi. Ennen kaikkea, se tarjoaa kauniin aitiopaikan sen tarkkailemiseen (ja siitä inspiroitumiseen), mitä ihmiset ympärilläsi tekevät ja miten he käyttävät vahvuuksiaan saavuttaakseen unelmansa. Briljanssin imussa on ihana leijua ja koko systeemi kohottuu tällaisen ketjureaktion kautta.

Pakko lainata ajatus edellisestä viestistä, kun sanoma on niin tärkeä ja osuu tähän: Jaa informaatiota, ideoita, innostusta ja kannustusta ympärillesi isoin käsin, väsymättä. Etsi hellittämättä hetkiä, jotka antavat mahdollisuuden tarjota resursseja, tietoa, lämpöä, rohkaisua…ja sitä ihanaa, lentoon nostattavaa tunnustusta.

Voitokasta viikonloppua, pp.fi-family!

Emilia


2 kommenttia

Pieni tarina rohkeudesta ja auringonlaskujen tarkkailemisen välttämättömyydestä

”Suomessa koulutus periytyy vanhemmil
ta lapsille useammin kuin muissa OECD-maissa keskimäärin. Helsingin yliopistossa aloittaa tänä syksynä reilut 4 300 uutta opiskelijaa. Heistä joka kymmenennellä on kanssani jotain yhteistä: opiskelijoita, joiden isä toimii niin sanotussa työntekijäammatissa, on suomalaisista korkeakouluopiskelijoista kymmenen prosenttia. Jos tilasto ei valehtele, tänä vuonna heitä siis aloittaa Helsingin yliopistossa 430.” Näin kirjoittaa Johanna Mitjonen Ylioppilaslehden mainiossa artikkelissaan ”Erilainen.”

Myös minä olen oman perheeni ensimmäinen akateemisesti kouluttautunut. Muistan, että kotonani aina kannustettiin hakemaan kuu taivaalta, joskaan en ihan tarkkaan tiennyt, mitä se omalla kohdallani tarkoitti. Menestyminen oli jotain abstraktia, mitä kukaan ei koskaan oikeastaan määritellyt. Onnenmyyrä olen, kun ei määritelty. Aina vain sanottiin, että mitä ikinä teetkin, olet rakastettu ja maailman ihanin tytär.

surding-duck Photograph via ubomw on Redditcoolest duck ever
Minusta ei lopulta tullut ammattisurffaajaa, valokuvaajaa tai edes surffivalokuvaaja, kuten kymmenisen vuotta sitten suunnittelin (eikä sitä ikuista grillin myyjää ahkerasta hamppareiden ja yövuorojen vääntämisestä huolimatta), vaan ´tuplamaisteri´, kuten äitini minut tykkää esitellä. Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että en ole myöskään Fazerilla töissä. Yhdestä gradusta selvittyäni vain jotenkin narutin itseni samaan vapaaehtoiseen jamaan uudelleen – ja nyt kiikarissa on kolmas entistäkin pidempi kakku.

Omalla kohdallani suurimmat esteet olivat ajattelun tasolla (sekä käytännön tasolla siinä mielessä, että miten sitä edes kuuli tietyistä vaihtoehdoista). Emme voi olla, mitä emme tiedä ja ongelma on, että emme myöskään tiedä, mitä emme tiedä. Usein valintamme ja päätöksemme ovat kiinni kovin sattumanvaraisista informaation murusista, jotka kuin vahingossa tipahtavat eteemme ja laajentavat toimintakenttäämme.

Me valitsemme niistä vaihtoehdoista, jotka näkyvät horisontissamme (”The mind never thinks without an image”, kuten Aristoteles sanoi). Yhtenä päivänä omaan taivaanrantaani ilmaantui kummastuttava uusi havainto. Sen saavuttamiseksi piti uskaltaa kurottautua ulos tässä-ja-nyt -reaalimaailmasta (kirjaimellisesti – matkustaa merten ääriin) ja kohti sitä potentiaalista tulevaisuutta, mihin tämä outo, mutta puoleensavetävä kuvajainen minua kutsui. Sillä välittömällä hetkellä, kun tartuin sen miltei näkymättömään helmaan kiinni, näky muuttui todelliseksi ja istui osaksi olemustani. Ihan kuin se olisi aina ollut pala minua.

Auringonlaskut (kuten alla oleva kultainen hetki) aina muistuttavat minua unelmien tärkeydestä ja siitä, että niihin pitää myös uskaltaa rohkeasti tarttua.

Ehkä tänään hankin sen surffilaudan.

San Diego sunset Saad Alayyoubi

La Jolla, Kalifornia 9.9.2013

The Big Idea:

1. Uskalla unelmoida ja kurkottaa. Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää, vaan seuraavan kukkulan takana voi odottaa ihan uusi maailma. Seuraava aalto voi olla se paras!

2. Jaa informaatiota, ideoita, innostusta ja kannustusta ympärillesi isoin käsin, väsymättä. Meillä on uskomaton valta nostaa toisemme kohti sitä parasta mahdollista elämää, mitä me voimme elää. Juju on siinä, että pitää älytä antaa. Jep, resursseja, tietoa, lämpöä, rohkaisua ja tunnustusta.

3. Pienillä teoilla voi olla suunnaton systeeminen vaikutus, joka ulottuu jopa yli oman elinkaaremme. Tämän vuoksi jokainen hetki, jossa kohtaamme muita ihmisiä sisältää mahdollisuuden. Kun ymmärrämme tämän, otamme aktiivisen vastuun siitä, miten toimimme. Pyrimme tietoisesti luomaan mahdollisuuksia ja yhteyksiä ihmisten välille, avaamaan ovia, rakentamaan siltoja ja tikapuita.

Rohkaisevin terveisin,
Emilia, Etelä-Pohjanmaan tyttö maailmalla

Emilia Alavudella

Varsin jännät paikat Alavudella (takapihan liukumäessä), 1984


3 kommenttia

Oletko hidas ajattelija? Onneksi olkoon!

Curiosity and jumping into conclusions

Tulkintamme käsillä olevista tilanteista vaikuttavat voimakkaasti reaktioihimme ja siten, niillä on kauaskantoisia vaikutuksia ympäristöömme. Ajatukset eivät ole vain sähköimpulsseja ja kemiaa aivokuorella: ne ilmentyvät sanoina, tekoina ja eleinä reaalimaailmassa. Elämme kaikki kiinnittyneinä ihmissuhdeverkostoihin ja jokainen tekomme lähettää matkaan jonkinlaisen aallon.

Mieti taaksepäin omaa elämääsi. Tuleeko sinulla mieleen ihmisiä, jotka ovat tarjonneet osuvan ajatuksen juuri oikeaan aikaan ja tuo hetki on johtanut syvällisiin muutoksiin? Ideat ovat pieniä, mutta voimakkaita siemeniä. Ne voivat kasvaa kokonaisiksi valtakunniksi ja muuttaa maailmaa. Toisaalta jokin (jopa tahaton) negatiivinen kommentti voi kasvaa mielessämme sellaisiin mittoihin, että se estää meitä elämästä rohkeasti. Sanoillamme on suuri voima joko sulkea ovia tai avata niitä.

Älä hyppää johtopäätöksiin tai kiirehdi tuomitsemaan. Pyri keräämään faktat ja toimi tämän tiedon pohjalta. Vanha kunnon ´laske kymmeneen, jos meinaat suuttua´ on viisautta; se auttaa hyppäämään automaattisen, intuitiivisen prosessoinnin pikajunasta tietoisen ja rationaalisen ajattelun hitaampaan tavaravaunuun. Kykymme syväprosessoida ärsykkeitä on avain rakentavampaan kommunikointiin ja siten, kukoistavampiin ihmissuhteisiin. Englanninkielen sanat ´act´[toimia] ja ´react´ [reagoida] kuvaavat hyvin tätä eroa. On ihan eri asia toimia harkitusti, kuin olla automaattisten tai tunneperäisten reaktioiden heiteltävänä.

”Between stimulus and response there is a space. In that … In our response lies our growth and our freedom.” [Ärsykkeen ja reaktion välissä on tila … tuo tila on se, missä piilee mahdollisuus kasvuun ja vapauteen], kuten itävaltalainen psykiatri, neurologi ja keskitysleiriltä elossa selviytynyt Viktor Frankl totesi. Psykologi, Nobelisti Daniel Kahneman puolestaan kirjoittaa nopean ja hitaan prosessoinnin välisestä erosta kirjassaan Thinking Fast and Slow (jos luet vain yhden kirjan kesämökillä, olkoon se vaikka tämä; suomeksi). Nopea prosessointi (systeemi 1, kuten sitä myös kutsutaan) on intuitiivista, emootioperäistä, automaattista ja vailla havaittavaa yksilön kontrollia. Sen moottorina toimivat uskomuksemme, aikaisemmat kokemuksemme, odotuksemme sekä monet heuristiikat, joiden varassa selitämme ympäröivää maailmaa. Hidas ajattelu (systeemi 2) on harkitsevaa ja ykkössysteemiä perusteellisempaa. Se pohjaa asian tai tapahtuman tietoiseen tarkasteluun.

Alla oleva esimerkki havainnollistaa tätä eroa.

Daniel Kahneman hidas ja nopea ajattelu positiivinen psykologia Emilia LahtiEnsimmäisen kuvan kohdalla päättelemme salamannopeasti ja automaattisesti, että kyseisellä lemmikillä eivät ole kaikki Shebat kupissa (no siinä määrin, kuin nyt voimme analysoida eläinten tunteita. Kyseinen ´mörkkikissa´ on omistajansa mukaan ihan hyvää seuraa). Toisen kuvan kohdalla joudumme käyttämään tietoista, hitaampaa prosessointia nähdäksemme sen kaksi merkitystä. Näetkö ihmishahmon kävelemässä puiston poikki vai näetkö vain kasvot? (itse en tosin rehellisesti sanoen saa silmiäni irti vasemmanpuoleisesta kuvasta 8 )

Sain juuri päätökseen positiivisen psykologian tutkinnon Philadelphiassa. Hyväksyntä gradulle tuli itse asiassa tänään eli nyt alkoi loma. Tiukkatahtinen maisterintutkinto (Master of Applied Positive Psychology, MAPP) koostuu kolmesta peräkkäisestä lukukaudesta, joihin on ympätty kahden vuoden opinnot. Tutkinnon päämääränä on ymmärtää ja tutkia, miten yksilöt, organisaatiot ja yhteisöt voivat kurottautua parhaaseen mahdolliseen olemismuotoonsa. Miten sinä ja minä voimme esimerkiksi hyödyntää vahvuuksiamme, nauttia toimivammista ihmissuhteista, oppia uusia positiivisia tapoja sekä kasvaa vaikeuksista.

Ohjelman professoreina toimivat mm. Marty Seligman, James PawelskiAngela DuckworthBarbara Fredrickson, Jane DuttonAdam GrantRoy Baumeister, Jonathan HaidtDavid Cooperrider ja monta muuta. Jos nyt kiteyttäisin hyvinvoinnin ja onnellisuuden salaisuuden (sellaisena kuin se minulle näyttäytyy) yli sadan luennon ja ties kuinka monen tuhannen kahvikupillisen jälkeen, olisi se jotain tämäntapaista:

Onnellisuus, potentiaalin hyödyntäminen, mahdollisuus muuttua -enemmän kuin missään muussa- lepäävät yksilön kyvyssä harjaannuttaa tahdonalaista tiedon prosessointia sekä vähentää tunneperäistä, automaattista reagoimista. Oppia ottamaan askel taaksepäin ja tiedostaa, missä mennään. Laittaa paussi evoluutiobiologisesti vanhimman ja intuitiivista ajatteluamme ruokkivan aivojen ydinosan (limbisen järjestelmän) sekä toimintamme välille.

Suurten etuotsalohkojen sekä aivokuoren kehittyminen myöhemmässä vaiheessa mahdollistivat ne korkeat tiedolliset prosessit, mitkä erottavat ihmisen muista lajeista: meillä on ainutlaatuinen kyky reflektoida omaa ajatteluamme ja mahdollisuus valita, mihin kohdistamme huomiomme. Harjoittamalla aivojamme systeemi 2 -tyyppiseen tiedostavaan prosessointiin, voimme muuttaa ajatteluamme ja sitä kautta elämämme.

”No longer at the mercy of the reptile brain,
we can change ourselves.” Carl Sagan


3 kommenttia

Onni ei ole sattumaa

Emilia Lahti positiivinen psykologia Life begins at the end of your comfort zone

Harjoitus tekee mestarin. Kirjoittajan savotta tilastomatematiikan kanssa vaati paljon kahvia, lukemattomia harjoituksia ja paljon toistoa. Oppi meni kuitenkin perille ja kyseinen aihe nostattaa nykyään kylmän hien sijaan suupielet ylös. Snap!

Tutkimusten perusteella noin puolet yksilön kokemasta onnellisuudesta määräytyy biologisten tekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksena. Tämä siis jättää suuren osan yksilön omaan valtaan. Omaan onnellisuuteen voi vaikuttaa ja se itse asiassa riippuu keskeisesti omista teoistamme ja valinnoistamme.

Jo Aristoteles ja William James (yhdysvaltalainen filosofi/psykologi 1842-1910) pitivät yksilön omaa aktiivista roolia keskeisimpänä elementtinä onnellisuutta ja hyvinvointia tavoiteltaessa (Melchert 2002; James 1892/1984). Mitä he päättelivät vuosituhansia ja -satoja sitten, on todettu myös lukuisissa viime vuosikymmeninä tehdyissä tutkimuksissa. Onnellisuus ei ole jotain, mikä tapahtuu itsestään vaan se on tietoisten valintojemme ja toimintamme seurausta.

Meillä on vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan onneemme, mutta tästä seuraa samalla oman vastuumme tiedostaminen. Vaikka ympäristötekijöillä ja persoonallisuudellamme on todellinen vaikutus elämänlaatuumme, ei niiden päälle voi kokonaan sysätä omaa tyytymättömyyttään. Ei voi eikä tarvitse. Kukaan ei ole menneisyytensä tai nykyisyytensä vanki.

Onneen ei löydy oikotietä, mutta sen saavuttamiseen löytyy nippu hyviä keinoja. Näitä kutsutaan positiivisiksi interventioiksi tai harjoituksiksi. Pitkä nimi toiminnalle, joka siis suomeksi sanoen tähtää ohjaamaan yksilön huomion mahdollisuuksiin ja toimintapotentiaaliin (sen sijaan, että olisi jumissa vanhoissa toimintamalleissa). Ei ole pakko edes puhua positiivisuudesta sinällään, sillä monet näistä harjoituksista tähtäävät hyvin käytännöllisten tiedonkäsittelyä (ongelmaratkaisua, päättelyä, mahdollisuuksien kartoittamista jne.) tehostavien uusien strategioiden aktivoimiseen ja käyttämiseen. Saavuttaakseen pitkäkestoisia tuloksia positiivisten interventioiden kautta, tulee meidän olla valmiita työskentelemään ahkerasti ja pyrkiä siten luomaan uusia hyödyllisiä tottumuksia ja tapoja. Oman mielen hallinta on varmasti hyödyllisin taito, minkä ihminen saattaa elämänsä aikana kehittää. Toisin sanoen: onnellisuus vaatii tunnollista työtä, mutta se on upeaa ahkerointia, josta saatava hyöty on kultaakin kalliimpaa.

Tietoisuuden ja huomion keskittämisen rooli

Ei ole olemassa merkityksetöntä ajatusta tai tekoa. Kaikki mitä olemme koskaan nähneet, kuulleet, ajatelleet tai tunteneet on koodattu aivokuorellemme, ja tämä tieto muodostaa tietoisuutemme. Tämä tietoisuus on se, mitä kutsumme ´elämäksi´(Csikszentmihalyi, 1990). Vaikka tämä uskomaton koneisto nimeltä aivot, on mahdollistanut lajimme huikean kehityksen (olemme luoneet monimutkaisia matemaattisia kaavoja, suunnitelleet miljoonakaupunkeja infrastruktuureineen ja jopa ylittäneet planeettamme rajat) se ei ole vailla fyysisiä rajoituksia. Aivomme asettavat selvät reunaehdot sille, miten montaa asiaa voimme prosessoida samanaikaisesti. Se, mitkä asiat kulloinkin valloittavat huomiomme, voi olla joko tahdonalaista tai sosiaalisten normien ja oman biologiamme seurausta. Psykologian professori Mihaly Csikszentmihalyi (1990) sanoo, että ne jotka pyrkivät hallitsemaan omaa mieltään ja huomiokykyään, elävät onnellisempaa elämää, sillä he ovat oppineet määrittämään tietoisuutensa sisällön ja siten myös elämänsä sisällön. Tämän prosessin hallitseminen on tärkein työkalumme oman elämänlaatumme parantamisessa.

Hyödyllisten tapojen luominen ja mielen kehittäminen

Parin viimeisen vuosikymmenen aikana neurotiede on vihdoin pystynyt osoittamaan, mitä William James väitti intuitiivisesti yli sata vuotta sitten: ihmisen aivot kykenvät muutokseen läpi elinkaarensa ja ovat kehittyneet jopa niin monimutkaiseksi, että voivat vaikuttaa omaan rakenteeseensa (ks. neuroplastisuus) (Csikszentmihalyi, 1990; James 1892/1984). Mielen harjoittaminen oman huomiokyvyn keskittämisen avulla (the practice of focused attention) voi autta meitä muuttamaan totutut ajattelukaavamme. Voimme ylikirjoittaa syväänkin juurtuneet reaktiomallimme ja oppia koko nipun uusia hyödyllisiä tapoja toimia.

Uusien tapojen luominen on vaikeaa ja vaatii usein sisua sekä periksiantamattomuutta. Se on kuitenkin mahdollista ja suurin askel on, että ryhdymme toimeen (isoin este on usein, että emme aloita tai lopetamme ennen kuin olemme kunnolla edes aloittaneet). Ohessa muutama huomioitava seikka lähdettäessä kohti uuden hyvän tavan luomista (kun haluat esimerkiksi luoda rutiinin, että heräät joka aamu hieman aikaisemmin ja meditoit, käyt ulkona kävelyllä, pidät kodin järjestyksessä, olet vähemmän räjähdysherkkä lapsille jne.). Alla olevat ideat on mukailtu William Jamesin ajatuksista (1892/1984).

  • Sisukkaasti ja reippaasti hyvään alkuun.
  • Varmista vahva startti. Tartu kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin vahvistaa uutta tapaa.
  • Älä salli yhtäkään poikkeusta itsellesi ennen kuin tapa on kunnolla vakiintunut (tämä jatkuva toisto ja kumuloituva vahvistus ankkuroi uuden tavan).
  • Toiminnan harjoittamisen johdonmukaisuus ja säännöllinen toisto ovat ainoat todelliset keinot, joilla mahdollistaa uuden hermoväylän syntyminen, ja luoda vankka neuraalinen perusta uudelle toimintatavalle.

Seurauksena tästä pitkäjänteisestä työstä taipumus lopulta juurtuu syvään ja tulee tavaksi –SNAP! Alla muistisääntö.

Q:  Mitä hyväksi havaittuja keinoja uusien tapojen luomiseen sinulla on? Mitä onnistumistarinoita voit kertoa? Miten auttaa jotakuta, joka on yrittänyt monta kertaa ja luovuttanut? Jaa vinkkisi ja syötä hyvät ajatuksesi systeemiin : )

Emilia Lahti positiivinen psykologia SNAP

Lähteet:

Csikszentmihalyi, M. (1990). The anatomy of consciousness. Flow: The psychology of optimal experience (pp. 23-42). New York: Harper Perennial. Myös suomeksi.

James, W. (1892/1984). Habit. Principles of psychology: Briefer course (pp. 125-138). Cambridge, MA: Harvard University Press.

James, W. (1899/1983). The gospel of relaxation. Talks to teachers on psychology (pp. 117-119). Cambridge, MA: Harvard University Press.

Melchert, N. (2002). Aristotle: The reality of the world. The good life. The great conversation: A historical introduction to philosophy (4th ed., pp. 186-195). Boston: McGraw-Hill.


3 kommenttia

Positiivinen psykologia –negatiivisen psykologian vastakohta?

Se, että voin istuttaa siemenen ja se tulee kukka, jakaa vähän tietoa ja se tulee toisen omaksi, lähettää jolle kulle hymyn ja saada hymyn vastineeksi, ovat minulle alituisia henkisiä harjoituksia. -Leo Buscaglia

The fact that I can plant a seed and it becomes a flower, share a bit of knowledge and it becomes another’s, smile at someone and receive a smile in return, are to me continual spiritual exercises. -Leo Buscaglia

Tervetuloa uudistuneelle positiivinen psykologia.fi –sivustolle!

Olemme Makken kanssa iloisia tästä uudesta julkaisusta ja toivomme, että viihdytte matkassa. Sivun tarkoituksena on palvella sinua tietolähteenä ja inspiraationa. Tämä on sinun blogisi ja haluamme ymmärtää, mistä sinä haluat kuulla ja lukea. Keskustelu on äärimmäisen rohkaistavaa! Yhteisiksi pelisäännöiksi on tosin hyvä sopia, että vuorovaikutus tapahtuu toisia kunnioittavassa ja (vielä parempi) kannustavassa sävyssä. Kritiikki on tervetullutta, mutta tunneälykäs ihminen osaa osoittaa sen tavalla, joka ei loukkaa toisia. Kysymyksiä saa esittää, sillä kysymykset avaavat tietovarantoja. Kommentteja saa jättää, sillä ne inspiroivat uusia ajatuksia. Jakamalla ideoita ja kokemuksia voimme innostaa toisiamme ja nostattaa ajatuspolkuja, joita muuten ei olisi kenties tullut mieleenkään. Vuorovaikutuksella (niin kasvokkaisella kuin virtuaalisellakin) on upea potentiaali nostaa esiin arjen aarteita. Jonkun vieno kysymys voi olla toiselle tajunnan avaava heureka-hetki!

Tulevat (suunnitellut) teemat tulevat käsittelemään mm. positiivisen psykologian antia normaaliin arkeen, ihmissuhteita, rakkautta, positiivista johtajuutta, terveyttä, työhvyinvointia, hyvää elämää, mutta myös elämän alamäkiä ja miten niissä voi yrittää navigoida (ja niitä sinun lähettämiäsi kysymyksiä). Koko ihmisyyden kirjoa.

No niin, hypätään asiaan! Come on!

Mitä positiivinen psykologia on ja ei ole?

Positiivinen psykologia ei ole “tavallisen” psykologian vastakohta tai jokin uusi suuntaus. Sen juuret ulottuvat niin kauas kuin ihmismieltä on tutkittu. Ihan alun perin psykologialla oli kolme erillistä missiota: tutkia mielenterveyttä, vaalia lahjakkuutta sekä edistää yksilön mahdollisuuksia mielekkääseen elämään. Psykiatria keskittyi patologiaan (eli tutkimaan sairautta). Koko konsepti kuitenkin muuttui dramaattisesti toisen maailmansodan suoltaessa traumatisoituneita sotilaita kotiin rintamalta. Psykiatriassa ei yksinkertaisesti riittänyt resursseja masentuneiden ja itsetuhoisten veteraanien hoitamiseen. Tästä eteenpäin myös psykologian resurssit ja tutkimus suuntautuivat tarkastelemaan ihmisen pahoinvointia ja parantamaan sairauksia. Järjestely palveli kyseistä aikakautta ja tarjosi huikeita edistysaskelia mielenterveysongelmien diagnosoimisen ja hoitamisen saralla. Salakavalasti psykologia jäi kuitenkin jumiin tähän sairausmalliin. Seitsemänkymmentä vuotta sitten emme osanneet vielä hoitaa mielenterveysongelmia. Tänä päivänä 14 mielenterveysongelmaa on hoidettavissa ja kaksi on peräti parannettavissa. Tämä korvaamattoman tärkeä osaaminen tuli kuitenkin sillä hinnalla, että ihmisyyden kokemuksen toinen puoli, hyvinvointi, jäi huomiotta. Psykologia ja psykiatria ovat vähentäneet pahoinvointia mittaamattomissa määrin. Positiivinen psykologia pyrkii vastaamaan kysymykseen: voiko psykologia tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan lisätä hyvinvointia yhtä suuressa mittakaavassa? Se keskittyy siis tutkimaan yksilön vahvuuksia ja voimavaroja heikkouden ja puutteiden tarkastelun sijaan.

Positiivisen psykologian aihepiirejä voidaan nähdä esimerkiksi humanistisen psykologian tutkimuskentässä. Abraham Maslow, Erich Fromm sekä Carl Rogers tutkivat käsitteitä, kuten olemisen virtaus (flow), onnellisuus ja täyttymys. Humanistinen psykologia ei kuitenkaan kyennyt validoimaan tutkimustaan ja löytöjään tieteellisesti. Siitä voidaan sanoa eriytyneen ns. oma-apu (self-help) -suuntaus. Self help tarjoaa varsin hyödyllisiä neuvoja, mutta ei perustu tutkimukseen vaan henkilökohtaisin kokemuksiin ja anekdootteihin (kertomuksiin omasta elämästä). Tämä voi olla yksilötasolla varsin inspiroivaa ja motivoivaa. Jos puolestaan halutaan luoda yleistettävää tietoa on asiat perustettava täsmälliseen ja kontrolloituun tutkimukseen, kuten positiivisen psykologian tieteenhaarassa tehdään.

Kun psykologi Martin Seligman vuonna 1998 valittiin Yhdysvaltain psykologiliiton (American Psychological Association) presidentiksi, julisti hän kyseisen vuoden teemaksi hyvinvoinnin ja antoi samalla lähtölaukauksen mittavalle uudelle aallolle ihmistieteiden alalla. Seligman kohdisti huomion siihen, että tutkittaessa intohimoisesti sairautta on unohdettu toinen yhtä tärkeä puoli ihmisyydessä: se mikä tekee meistä onnellisia ja saa sydämen kurkottamaan kohti sitä, mitä voimme parhaimmillamme olla. Pelkkä sairauden puuttuminen ei ole hyvinvointia ja jos me tutkimme vain keskivertoisuutta niin me myös pysymme keskivertoina. Vastoinkäymiset ovat elämän väistämätön elementti ja kukaan ei voi piiloutua niiltä. Positiivisen psykologian ytimessä on kuitenkin ajatus, että me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten nopeasti pääsemme vaikeuksien jälkeen takaisin raiteille, ja miten valjastamme hyvät hetket palvelemaan meitä. Se on tutkinut hyvinvoinnin, onnellisuuden ja luonteenvahvuuksien lisäksi yhä enenevässä määrin sellaisia teemoja, kuten vastoinkäymisistä kumpuava kasvu, joka tekee meistä vahvempia (post-traumatic growth) sekä henkinen lujuus (resilience ja grit. Meillä on suomenkielessä tälle myös ihan oma rakas sana: sisu).

Positiivisen psykologian tutkima onnellisuus liittyy vähemmän mielihyvään ja hyvänolon tuntemuksiin, ja enemmän hyvän elämän elämiseen. Se liittyy kiinteästi Aristoteleen kreikankieliseen käsitteeseen nimeltä ´eudaimonia´, joka viittaa kokonaisvaltaiseen onnellisuuteen ja sellaiseen aktiiviseen toimintaan, joka tuottaa onnea (ei vain itselle vaan myös muille). Dr. Martin Seligman Pennsylvanian yliopistosta jakaa hyvinvoinnin viiteen eri osa-alueeseen, jotka ovat positiiviset emootiot, tiivis kiinnittyneisyys omaan elämään ja sen kokemiseen, ihmissuhteet, merkitys ja päämäärien saavuttaminen (PERMA; positive emotions, engagement, relationships, meaning and accomplishment). Muutos parempaan on usein vaikeaa, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että se on mahdollista. On olemassa työkaluja, joiden avulla yksilö voi kiivetä hyvinvoinnin tikapuita ja pyrkiä luomaan paremman elämän itselleen ja läheisilleen. Tämä sivu on perustettu sitä varten, että sinulla olisi pääsy tietoon, joka voi tehdä elämästä merkityksellisempää. Vinkki: se ei ole taikuutta tai väkisin hymyilemistä vaan perustuu oman itsen tuntemiseen, luonteenvahvuuksien harjoittamiseen ja hyvinvointia tukevien tapojen vahvistamieen.

Ohessa muutama tietolähde:

Dr. Martin Seligmanin TED-puhe vuodelta 2004 (suomenkielinen tekstitys). Puhe on liki vuosikymmenen takaa ja Seligman on tarkentanut teoriaansa tämän jälkeen. Video antaa kuitenkin erittäin hyvän 20 minuutin mittaisen esittelyn positiivisen psykologian tutkimusalueeseen. Hän puhuu videossa monista mielenkiintoista teemoista, kuten luonteenvahvuuksista, virtauksesta (flow) ja kestävästä onnesta. Näistä kaikista tulemme kirjoittamaan tulevissa jutuissa.

Positiivisen psykologian maisteriohjelman infotilaisuus Pennsylvanian yliopistossa. Ks. erityisesti osat II ja III. Kompakti selitys positiivisesta psykologiasta (englanniksi kylläkin, mutta työstän tähän suomenkielistä tekstitystä).

Kirjallisuutta jolla pääsee alkuun:

Csikszentmihalyi, Mihaly (2005). Flow (suomeksi). Rasalas-Kustannus.

Ojanen, Markku (2007). Positiivinen psykologia. Edita.

Peterson, Chris (2006). A Primer in positive psychology. New York: Oxford University Press.

Seligman, Martin (2001). Flourish. New York: Free Press.

Seligman, Martin (2008). Aito onnellisuus. Positiivisen psykologian keinoin täyteen elämään. Art House.