Sana rohkeus juontuu latinankielen sanasta cor, joka tarkoittaa sydäntä. Rohkeus onkin alun perin tarkoittanut ”puhua rohkeasti sydämestään” l. ilmaista itseään avoimesti ja rehellisesti. Se viittaa oman tarinan kertomiseen juuri sellaisena, kuin se on – vaikka sillä riskillä, että joutuu naurunalaiseksi tai väärinymmärretyksi. Syvimmältä olemukseltaan rohkeus siis liittyy haavoittuvuuden sietämiseen ja sisimpään olemukseemme asti ulottuvan epävarmuuden hyväksymiseen. Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että se kantaa niin voimakkaita konnotaatioita urheuteen ja sankaruuteen (eli kuten me tavanomaisemmin näemme rohkeuden).

Herkkyys ja avoin sydämen paljaus on usein pelottavaa. Kaiken kukkuraksi me olemme aikojen saatossa ohjelmoituneet suojelemaan itseämme tiukasti kaikelta mahdolliselta fyysiseltä ja psyykkiseltä harmilta. Aivomme skannaavat ympäristöämme lukuisia kertoja sekunnissa mahdollisten uhkatekijöiden varalta (esimerkiksi keskustellessamme toisen ihmisen kanssa, on kyseisen henkilön jokainen pienikin kasvojen ele, äänenpaino, hento ruumiinliike kokonaisvaltaisen tarkastelumme alla: ”mitä tuo toinen ajattelee minusta, ymmärsikö hän minut väärin, joudunko nyt puolustamaan itseäni”), ja on valmiina laukaisemaan meidät taisteluasemiin, jos ilmassa on pienikin tuulahdus mahdollisesta vaarasta. Tämä nerokas, kaunis järjestelmä onkin taannut lajimme ihmeellisen selviytymisen yli 200,000 vuoden ajan. Samaan aikaan, koska lajin selviytyminen on kaiken toiminnan perusta ja koska herkkyys ja haavoittuvuus altistaa meidät uhalle, me vastustamme sitä ja maksamme kovan hinnan tästä järjestelmästä. Hinta on jatkuvan varuillaanolon tuottama yhteyden puute toisiin ihmisiin ja sen seurauksena monet menetetyt mahdollisuudet tuntea itsemme ihanasti hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olemme. Ollaksemme rohkeita, sanan varsinaisessa merkityksessä, meidän on tietoisesti mentävä vastoin ikivanhaa ihmisluontoamme. Se ei ole helppoa, mutta ei myoskään mahdotonta.

Yksi huippuhieno piirre rohkeudessa (jos ymmärrämme sen sanan alkuperäisessä merkityksessä: avoimuutena kokemuksille, ihmisille ympärillämme sekä itsellemme) on, että rohkeus ei ole jotain mitä meillä joko on tai ei ole. Sydämen rohkeutta voidaan opettaa, oppia ja harjoitella. Tämän tyyppinen, hyveistä kumpuava rohkeus on kokonaisvaltainen olemisen tapa, toimintamalli – kokonainen elämänfilosofia. Vaatii rohkeutta olla haavoittuva, pyytää apua ja sanoa kun tuntuu, että on jollain tavalla kadoksissa tai sisäisesti sykkyrällä. Kauneus tässä on se, että kun teet niin (ja kaivaudut läpi eloonjäämisvietin syvien kerrosten), kurottaudut siihen väkevään, ikiaikaiseen voimaan, joka erottaa meidät muista lajeista; laitat toivosi tosiasiaan, että voimme valita tekomme, muuttaa tapaamme ajatella ja siten tarkoituksenmukaisesti luoda psykologisesti turvallisia paikkoja ja ympäristöjä, joissa toiset tuntevat olevansa suojassa, olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja. Tekemällä niin me myös vapautamme itsemme odotusten kahleista ja sisintämme suojaavien muurien rakentamisen pakotteesta – olemaan vain mitä olemme. Emme enempää, emme vähempää.

Emme tarvitse lisää sankareita, supertähtiä ja kiillotettuja ihmisenkuoria. Tarvitsemme todellisia, aitoja, elämänmakuisia  ja -tuoksuisia ihmisiä. Sellaisia jotka ovat inhimillisen karkeita reunoilta, hieman mutaisia ja arpisia. Sellaisia jotka uskaltavat tiputtaa suojukset alas – osoittaa meille, että  myös kaikki muut ympärillämme ovat vain ihmisiä. Haavoittuvia, kauniin toiveikkaita matkaajia, jotka muistuttavat meitä siitä, että me kaikki olemme kulkeneet pitkän tien sinne missä olemme tällä hetkellä. Nostamalla rehellisyyden ja aitouden niiden ansaitsemaan arvoon, voimme näyttää esimerkkiä ja todistaa, että läpinäkyvästä, suojakilvettömästä vuorovaikutuksesta voi todellakin selvitä hengissä.

Olisitko sinä se aidon rohkea ja henkisesti sytyttävä henkilö oman perheesi ja ystäviesi keskuudessa tänä jouluna ja tulevana vuotena? Oman elämämme ja kulttuurin muuttaminen alkaa lopulta varsin pienistä teoista. Pienistä sydämen, mielen ja käsien liikahduksista, jotka sitten tuottavat mikromuutoksia sosiaalisessa verkostossa, kuten Suomen filosofian aarre sekä uraauurtava systeemiajattelija Esa Saarinen sanoisi. Kuka tahansa voi olla katalysaattori tällaisille mikrotason muutoksille, jotka lopulta leviävät yhä laajemmalle ja laajemmalle. Upein lahja ihmisille elämässäsi olet sinä itse. Sinä – ilman rusetteja ja kaunistuksia. Vain paljas sydämesi täynnä muutosvoimaista myötätuntoa, huolehtivaa empatiaa ja kohottavaa rakkautta.

Herkkää ja sisukasta joulua ja uutta vuotta toivottaen,
Emilia

 

Julkaistu ensimmäisen kerran 21.12.2013 http://www.positiivinenpsykologia.fi -sivulla.