Ihmiset ovat nykyään vapaita tekemään lähes mitä vaan. Elämme materialistisessa yhteiskunnassa rajoittamattomien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen kanssa. Tämä on johtanut täysin uudenlaiseen tilanteeseen, jossa olemme usein valintojen orjia. Kohtaamme säännöllisesti tilanteita, jossa meidän pitää tehdä päätöksien useiden vaihtoehtojen välillä. Ennen esimerkiksi ruokakaupassa oli vain muutamia valinnan mahdollisuuksia, mutta nykyään kaupassa kohtaa mielettömän määrän vaihtoehtoja lähes jokaisesta tuotteesta. Tarjolla on erikokoista, -väristä, -merkkistä, -muotoista, ja -makuista tuotetta. Myös television katsominen on muuttunut. Muistissa on hyvin ajat, jolloin meillä oli vain kolme kanavaa, ja päätös niiden välillä oli helpompaa. Nyt ulottuvillamme saattaa olla satoja kanavia.

Rajattomien valintojen määrästä johtuen ihmisten mieli on nykyään äärettömän kiireinen. Yksilöt eivät koe hallitsevansa valintojen kaaosta. Tämä on johtanut räjähtävästi lisääntyneeseen masennuksen määrään esimerkiksi Yhdysvalloissa. Lisäksi individualismi aiheuttaa yhä enemmän perfektionismia. Yksilöillä on entistä enemmän vapautta elää ‘ideaalia’ elämäänsä.  Kuitenkin samaan aikaan ihmiset ovat pelokkaita tekemään päätöksiä, koska luulevat menettävänsä ideaalielämänsä. Olemme ajautuneet maksimoinnin ajattelutapaan.

Maksimaattorit ovat yksilöitä, jotka haluavat aina saavuttaa parhaan mahdollisen lopputuloksen kutakin päätöstä tai valintaa kohden. Satisfaattorit ovat puolestaan ihmisiä, joille riittää tarpeeksi hyvä päätös. Maksimaattori kysyy valintaa tehdessään itseltään, mikä takaa parhaan mahdollisen lopputuloksen, kun taas satisfaattori kysyy itseltään, mikä päätös on tarpeeksi hyvä miellyttämään häntä. Maksimaattorin asenne johtaa jatkuvaan omien päätösten tarkasteluun. Maksimaattorit ovat taipuvaisia katumukseen, koska haluavat maksimoida päätöstensä seuraukset jatkuvasti. Tämä voi johtaa asenteeseen, jossa “mikään ei ole tarpeeksi”. Se on tavanomainen perfektionistin ajattelumalli. Maksimaattorit kärsivät epätodellisesta ajattelusta ja sisäisestä harmittelusta. Pitkään jatkuneena sillä voi olla tutkimusten mukaan yhteyttä masentuneisuuteen.

Satisfaattorit ovat tyytyväisempiä elämäänsä. Heillä on parempi itsetunto ja korkeampi optimistisuuden taso, koska he eivät kärsi jatkuvasta harmittelusta ja märehtimisestä. Heillä on taito sopeutua ”tarpeeksi hyvä” -päätöksiin ilman ajautumista sisäiseen katumushöpötykseen. Useat vaihtoehdot ovat usein ongelma maksimaattorille, mutta ei satisfaattorille. Yksi tapa kehittää omaa satisfaattorin mieltä on keskittää ajatuksensa siihen, mikä oli positiivista ja hyvää omassa valinnassa ja päätöksessä sen sijaan, että märehtii negatiivisia puolia ja mahdollisia menetettyjä etuja.

Minkälaisissa tilanteissa minulla on tapana maksimoida päätösten seuraukset? Onko minulla taipumus ajautua sisäiseen katumushöpötykseen? Miten voisin kehittää satisfaattori-mieltäni?

Lähteet:
Schwartz, B. (2000). ”Self-determination. The Tyranny of Freedom.” American Psychologist 55(1): 79-88.

Schwartz, B. (2004) The Paradox of Choice: How more is less.

Schwartz, B. and A. Ward (2006) Doing Better but Feeling Worse: The Paradox of Choice.

Schwartz, B., A. Ward, et al. (2002). ”Maximising Versus Satisfying: Happiness Is a Matter of Choice.” Journal of Personality and Social Psychology 83(5): 1178-1197.